Teeveen suosittu SuomiLove-ohjelma on inspiroinut kulttuuritoimiston väkeä ja he ovat tehneet konseptista oman versionsa.
Lauluesitys tuodaan suoraan henkilön tai yhteisön luokse ja musiikkiyllätyksistä vastaavat Julia & Jukka Lamminen, Jon Sebastian ja Saana Ylitepsa & Eemi Vanhala-duo.
Artistit tulevat esittämään lahjan saajalle yhden kappaleen sovittuun aikaan ja paikkaan Tornio-päivien aikana 7. - 15.5.
Musiikkilahjat annetaan hyvin perusteltuihin kohteisiin, henkilöille tai yhteisöille. Laulun saaja voi olla esimerkiksi yksinäinen vanhus, 50-vuotishääpäiväpari tai tärkeää työtä tekevä poppoo.
Tornion kaupungin laulutervehdyksiä on luonnollisesti rajallinen määrä ja lopullisen valinnan tekee Tornion kulttuuritoimi.
Lahjan ehdottajan musiikki tullaan toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan ja toiveita vastaanotetaan 23.3.-11.4. osoitteessa www.tornio.fi/kulttuurilahja