Mira Sunnari |
Monipuolinen laulun ammattilainen MIRA SUNNARI sai vuoden 2022 KEKSI-musiikkipalkinnon.
Viime aikoina Mira on tuonut valoa ja iloa etenkin merilappilaisten elämään. Häntä on kuultu muun muassa laulamassa Jukka Virtasen sanoituksia Punaisten Delfiinien kanssa Kemissä ja esittämässä konserteissa molemmin puolin Tornionlaaksoa Arto Tiesmaan säveltämää ikivihreää Keksin Laulua, joka kertoo jäänlähdöstä Tornionjoessa vuonna 1677.
Viime vuonna tuli kuluneeksi 20 vuotta, kun Mira valittiin tangokuningattareksi, mutta korona määritti pitkälle tekemiset. Sade-single julkaistiin ja se sai hyvin huomiota ja ensisoittonsa Tarja Närhin Iskelmäradiossa. Onnistunut oli myös hänen aluevaltauksensa Kari Lumikeron juontajaparina Tornion 400-vuotisjuhlinnassa ja kotikaupunkinsa videokasvona.
Toiseksi eri puolilta Lappia ja Tornionlaaksoa valittu 8-jäseninen raati arvosti Aawastockin. Kaksipäiväinen festivaali teki paluun Aurinkovaaralle 13 vuoden tauon jälkeen. Pieni on kaunista hengessä ympäristöarvoja kunnioittaen kuultiin kotimaista vaihtoehtorockia ja indiemusiikin uusia tulokkaita. Kolmanneksi tuli kemiläinen rautalanka- ja surforkesteri The Jarnos, joka vaalii kunniakkasti perinteitä, kitaristi Jarno Tiihosen johdolla. Yhtye on julkaissut kaksi albumia, joista Surfin`Beatles on vienyt miehet soittokeikalle jopa Beatlesin kotipesään Liverpoolin Cavern-klubille.
Vuonna 2022 Väylän Pyörteen tuomaristo halusi erikseen vielä muistaa Keksi-erikoispalkinnolla Arto Tiesmaata, jonka Keksin Laulu-levytys ja kolme konserttia tänä vuonna juhlistivat hienosti 400-vuotissyntymävuottaan viettävää Antti Mikkelinpoika Keksiä, joka on antanut nimensä tälle musiikkipalkinnolle, joka jaetaan ensi vuonna kymmenettä kertaa.
Muut Keksi-musiikkipalkintoehdokkaat vuonna 2022: Veera Pyykkö (Kemi), Rosa Coste (Rovaniemi), Jaakko Laitinen (Rovaniemi), Tuomo Huttunen (Pello), Kevari (Tornio), Daniel Wikslund (Jällivaara) ja Kähinä-Pate (Kemijärvi)
KEKSI-tuomarit vuonna 2022: Yrjö Koskenniemi (Tornio)/ Jukka Rajala (Muonio)/Risto Koskinen (Kemi)/ Irene Määttä (Pello)/ Hannele Kenttä (Haaparanta)/ Sami Karvonen Ylitornio)/ VeePee Salmi (Rovaniemi) / Sami Mikko Juhani Aikioniemi (Kemijärvi)