31 toukokuuta 2011

Jan Van Baas, dancemusiikin vientitoivo!
Viikonvaihteessa Kemin Club Ilonassa sai ensiesityksensä DJ ja tuottaja Jan Van Baasin alias DJ-Jaban kolmas single The Love You`re Searching is missing, jossa lauluosuudet hoitaa Hennah.
DJ-töiden lisäksi Baasin kiinnostus itse musiikin tekemiseen on aina ollut kovaa, mutta vasta viime vuoden syksyllä hän rohkaistui ja julkaisi ensimmäisen sinkkunsa ja jo toinen tuotos Paradise of Endless Love herätti kiinnostuksen. Se valloitti iTunes-musiikkikaupan maailmanlaajuisen latauslistan toisen sijan ja nyt kolmannelle singlejulkaisulle odotetaan myös menestystä maailmalla.
Kaupunkilehti Metropoli oli paikalla Club Ilonassa julkkarikeikalla ja video The Love You`re Searching is missing-biisistä ilmaantui heti tuoreltaan lehden nettisivulle haastattelun kera, sillä Jan Van Baasista moni povaa seuraavaa suomalaista dancemusiikin vientituotetta.
Elokuussa häneltä ilmestyy myös ensimmäinen albumi Beat of Your Heart, jossa vierailijoina kuullaan muun muassa Jimi Constantinea, Rosaa, Hennahia, Lauri Hämäläistä ja Theresaa aka Maria Kokkoa, joka on lähtöisin Haaparannalta.
Jan Van Baas on syntynyt Ruotsin Bodenissa ja kasvanut Kemissä. DJ-uraansa hän aloitteli 1990-luvun puolivälissä Pullingin laskettelukeskuksessa, mutta ammattimaiseksi homma muuttui vasta, kun hän pääsi torniolaisen Discobeigen pomon Markku Könkään oppiin ja soittamaan Leville ja Ylläkselle.
Nykyään Janin bileet tunnetaan ympäri Suomen ja hän valloittaa maailmaa Helsingistä käsin. Viime kevään hän keikkaili ja pyöritti turistiradioa Levillä, mutta kesän aikana hänet nähdään muun muassa Pori Jazzissa ja Down By the Laiturissa. (Lähde: Metropoli)

29 toukokuuta 2011

Thin Lizzy Piittimeen!
Hardrockin kulttibändi Thin Lizzy soittaa 29. heinäkuuta Piteå Dansar och Ler- festivaaleilla. Yhtye perustettiin Dublinissa 1969 ja sen ehdoton keulakuva oli laulaja-basisti Phil Lynott, joka lähti soolouralle 1983, mutta liiallisen päihteidenkäytön seurauksena menehtyi jo kolmea vuotta myöhemmin.
Yhtye muistetaan parhaiten klassisista albumeistaan Jailbreak och Live and dangerous ja kappaleistaan The boys are back in town, Whiskey in the Jar, Don’t believe a word ja Cold sweat.
Thin Lizzy teki comebackin 1990-luvun puolivälissä ja sittemmin yhtye on kiertänyt menestyksekkäästi maailmaa. Yhtyeeseen kuuluu kolme alkuperäisjäsentä, kitaristi Scott Gorham, rumpali Brian Downey ja urkuri Darren Wharton plus laulaja-kitaristi Ricky Warwick (the Almighty), kitaristi Richard Fortus (Guns ’N’ Roses, Def Leppard) ja basisti Marco Mendoza (Whitesnake,Straitjackets).
Muita PDOL-artisteja; The Ark, Veronica Maggio, Bo Kaspers orkester, Mustasch, Tove Styrke, Dynazty, Magnus Carlson & The Moon Ray Quintet, Albin Gromer, Carolina Wallin Perez, Those Dancing Days, Bullet, Tingsek, Sofia Jannok, David Myhr, Erik and the Grown Ups vieraineen, Camela Leierth, David Thuneström ja Riku Koponen.

27 toukokuuta 2011

Andy McCoy keikalle Tukholmaan!
Huhtikuussa Pelle Miljoona Oy teki muutaman nostalgiakeikan etelässä esittäen kappaleita klassikkoalbumilta Moottoritie On Kuuma. Nyt yhtye, Pelle, Andy, Sam Yaffa, Tumppi Varonen ja Ari Taskinen, on saanut kutsun Tukholmaan.
He esiintyvät 22. kesäkuuta osana suomalaiseen popmusiikkiin keskittyvää Stockholm Sisu Nights -konserttisarjaa, jonka tarkoituksena on kerätä ruotsinsuomalaisia Kägelbananiin yhteiseen illanviettoon ja nauttimaan tunnettujen suomalaisten artistien musiikista.
Pelle Miljoona Oy:n paluukeikat ovat tuoneet pitkästä aikaa yhteen Andy McCoyn ja Sam Yaffan, jotka vuonna 1980 lähtivät yhtyeestä perustamaan Hanoi Rocksia, juuri Tukholmaan ja Moottoritie On Kuuma-levyn julkaisukeikat jäivät tekemättä.
- Levystä tiesi jo silloin, että se jää historiaan. Nimibiisistä tuli lisäksi eräänlainen kansanlaulu, jonka jokainen suomalainen tietää, tuumii Andy McCoy, joka nostalgian lisäksi, lupaa tälle vuodelle myös uutta musiikkia. Tulossa on sooloalbumi , joka on jatketta vuoden 1995 Building on Tradition-kiekolle.
Andy on mukana myös metallibändi Grease Helmetin levyllä, jota on hiottu studiossa jo yli 9 kuukautta.
Kitarapainotteinen pitkäsoitto tulee kauppoihin syksyllä. Sheriffi McCoyn sormiverryttelystä näyte TÄSSÄ!
Mikael Granlund "rakastaa" torniolaisia!
Juhlittu MM-kiekkosankari Mikael Granlund valitsi kevään viimeisessä Arto Nybergin ohjelmassa toivekappaleekseen, torniolaislähtöisen Jukka Pojan letkeän reggaen Mielihyvää.
- Sitä me kisoissa aika paljon soitettiin. Se oli mukavan lepposa biisi ja nuo kaks`mitalia (MM- & SM-kulta) on tuottanu aika paljon mielihyvää, niin sen takia, Mikael kertoi valintansa perusteista.
Nyt Suomen tavotelluin poikamies Granlund on liitetty myös torniolaiseen Miss Suomi-perintöprinsessa Sara Sieppiin. Kaunotar vaikenee kuitenkin suhteestaan.
Nykyisin Oulussa asuvan Siepin ja kaupungin kultapojan yhteisestä illasta ensimmäisenä uutisoinnut 7 päivää -lehti kertoo silminnäkijöiden mukaan parin halailleen ja suudelleen oululaisessa yökerhossa. Sieppi myöntää Iltalehdelle olleensa samassa seurueessa Granlundin kanssa, mutta on vaitonainen yksityiskohdista.
- En halua kommentoida iltaa.
Sieppi oli yhtä vaitonainen myös eilen, sillä tuolloin MTV3 tavoitti hänet.
Edelleen on kuitenkin epäselvää, mikä tilanne Saaran rakkauselämässä tällä hetkellä on. Kaunotar on nähty kiekkosankarin lisäksi myös Mr.Finland -kisassa menestyneen miesmallin kanssa helsinkiläisessä yökerhossa, josta pari oli poistunut yhdessä yön pikkutunneilla. (Lähteet: YleTV1, 7 päivää, MTV3 Viihde)
Katso viimeisin Arto Nyberg-ohjelma

25 toukokuuta 2011

Suvi tienaa kesällä yli 170 000 €uroa!
Kesä on iskelmälaulajien kulta-aikaa. Kun lumi sulaa, tanssilavat heittävät talviturkkinsa ja kellohameet heilahtavat joka niemessä, notkossa ja saarelmassa.
Viimeisin iskelmämusiikin supertähti Suvi Teräsniska tekee tänä kesänä 34 keikkaa, joista Iltalehden mukaan tilittää yli 170 000 euroa. Hänet nähdään pohjoisessa muun muassa Ylläs Soikoon-tapahtumassa 14.7. Suviakin paremmin tienaa Paula Koivuniemi, mutta takavuosien kesäsuosikin Anne Mattilan menestys on täysin hyytynyt.
Posiolaislähtöinen Jouko "Jokkeri" Elevaara, joka nousi kuuluisuuteen Kaarlo Maaningan juoksuvalmentajana ja muun muassa tunnettiin Posion Juhannus-tapahtuman isänä, pyörittää nykyään viihdekeskusta Merikarvialla. Aikanaan hän tarjoutui nostamaan Posion kituvan hiihtokeskuksen Kirintövaaran jaloilleen, mutta kunnanisät panivat vastaan, sillä eihän yhdelle posiolaiselle liikaa menestystä voinut sallia, joten hänen elämästä 45 vuotta on kulunut etelän tanssilavabisneksessä.
Elevaara kertoo Iltalehdessä, että Suomessa kuuluu tällä hetkellä 10 000 euroa keikasta tienaavien kerhoon kymmenkunta artistia.Naisissa uusiutumista tapahtuu, mutta miesten puolella Jari Sillanpään jälkeen valovoimaisia nimiä ei ole noussut. Hänen lisäkseen vanhukset Matti ja Teppo, Reijo Taipale ja Frederik vetävät väkeä hyvin ja sen myötä tekevät tiliä. Elevaaran mukaan nyt tanssiorkesterit ovat jopa kovemmassa huudossa kuin yksityiset artistit.
- Sinitaivas, Pekkaniskan pojat, Finlanders, Souvarit ja Yölintu, hän luettelee tanssikansan suosikkeja.
Tango-tuomaristo valitsi loput semifinalistit!
Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tangolaulukilpailun semifinaaliin jatkavat 52 kilpailijaa on valittu. Yleisö valitsi jatkoon 25 tangolaulajaa YLEn Satumaa-sivuston nettiäänestyksessä, jossa ääniä annettiin yhteensä 186 893. Voittajaksi selviytyi torniolainen Mika Jefremoff ja neljänneksi tuli Maj-Lis Erola Rovaniemeltä. He olivat ainoat kansan äänillä jatkoon menneet lappilaiset, jos ei lasketa mukaan entistä kemiläistä Katja Jakkua, jonka kotipaikka on nykyään Kuusankoski.
Lisäksi arvovaltainen tangotuomaristo (Martti Haapamäki, Jorma Hietamäki, Kaija Lustila, Anna-Liisa Tilus ja Ilkka Vainio) valitsi tänään semifinaaliin 27 kilpailijaa heidän joukossaan Niina Koukkula Rovaniemeltä ja Virpi Uusinarkaus Ranualta. Yllättävää oli, ettei Lapissa laajaa suosiota nauttiva Juha Alvari tullut valituksi ollenkaan.
Varsinainen tangomaraton koetaan Turussa keskiviikkona 8.6., kun kaikki 52 kilpailijaa esiintyvät Semifinaalin karsinnassa. Tästä edelleen 8 mies- ja 8 naislaulajaa pääsee jatkamaan kisaa Semifinaaliin lauantaina 11.6.
Maaliskuun alussa käynnistynyt tangolaulukilpailu huipentuu 10 finalistin mittelöön Seinäjoen Tangomarkkinoilla lauantaina 9.7.

24 toukokuuta 2011

Eki-setä ja Dylan!
Bob Dylan täyttää tänään 70 vuotta ja onnittelijoihin liityn minäkin. Itse pidän hänen Desire- ja Time Out Of Mind-albumeista ja tietenkin 1960-luvun ikivihreistä. Jumalaksi en Dylania kuitenkaan nimeä. Hänestä nimittäin mieleeni tulee aina nimikirjoitustenmetsästäjä Erkki "Eki-setä" Rapo (1946- 2004), jolle Dylan oli painajainen ja hänen nimikirjoitustaan hän ei eläessään saanut.
Eki-sedän tapasin ensi kertaa Tavastian aulassa 1983 juhannuksena. En ollut koskaan nähnyt suosikkikitaristiani Peter Greeniä livenä ja kun hän esiintyi siellä Kolors-bändinsä kanssa, matkasin pääkaupunkiin. Odotellessani konsertin alkua, paikalle ilmestyi Eki-setä muovikassinsa kanssa. Hän alkoi esitellä nimikirjoitusaarteitaan. Mukaansa hän oli ottanut 1960-luvun harvinaisuuksia ja sen muistan, että niiden joukossa oli useampi the Who:n jäsenten singneeraama valokuva, joista yhden hän oli valmis myymään sadalla markalla. Rahapula vaivasi häntä, mutta kauppa jäi tekemättä. Peter Greenin ilmestyttyä paikalle rastapipo päässä, Eki-setä oli kärppänä kättelemässä ja silmänräpäyksessä hänen paperilappusessaan oli kitaristin nimmari. Hän halusi ehdottomasti myös yhteiskuvan, jonka myöhemmin postitin Ekille.
Seuraavan kerran törmäsin häneen Dylanin konsertissa lo
kakuussa 1987. Harmaa poplari päällä hän viiletti Helsingin jäähallin käytäviä ja tuskaili, miten hän saisi Koukkunokan nimmarin. En osannut auttaa, mutta päästäkseni keskittymään itse konserttiin, tyrkkäsin hänelle Lapin Kansan VIP-passin.
Eki oli päässyt edellisenä vuonna Guinnessin ennätysten kirjaan ja vauhti oli vain kiihtynyt. Hän ei käyttänyt alkoholia, mutta maanikon piirteitä hänessä oli. On arveltu, että Eki-setä keräsi 40 vuoden aikana yli 10 000 nimikirjoitusta, mukana muun muassa maailman supertähdet Beatles, Paavi Johannes Pavali II, Dalai Lama, Boris Jeltsin, Frank Sinatra ja Johnny Cash.
Bob Dylanin Eki-setä tapasi vuosien varrella eri tilanteissa kaikkiaan kaksitoista kertaa, eikä nimmaria herunut. Vuoden 1987 Temples In Flames-kiertueen Helsingin keikalla Dylan kyykytti Ekin lisäksi myös taustabändiään Tom Petty & Heartbreakersiä. Kirjoitin Lapin Kansassa:"Hän nauroi vapautuneesti sisäänsä, varsinkin silloin kun muutteli laulujensa sanoja ja sai taustasoittajiensa pasmat sekaisin."

Dylan ei ollut parhaimmalla tuulella ja lopulta hän hermostui perässä roikkuvaan joka kulman takaa ilmestyvään Eki-setäänkin.
-Lopeta seuraamasta minua!, hän huusi Ekille, mutta seuraavana päivänä nimmarinmetsästäjä ilmaantui Dylanin hotellille. Hänet nähdessään Bob poistui äkkiä huoneeseensa.

1978 Göteborgissa hän sai turvamiehen nyrkistä, Ruisrockissa 1990 hän ei päässyt lähellekkään ja Pori Jazzissa 1996 Dylan jakoi nimmareita pikkupojille, mutta kääntyi pois Ekin hahmon nähdessään.Hän oli valmis jäämään eläkkeelle, Dylanin nimikirjoituksen saatuaan, mutta se jäi haaveeksi.
Eki omisti elämänsä nimikirjoitusten keräämiselle ja oli äärimmäisen kohtelias, mutta takertuva ja monet karttoivat hänen seuraansa. Hectorkin huomasi vasta hänen kuoltua, että jotain puuttui ja kirjoitti laulun, jossa riimitteli: Nyt kun hyvästien aika tullut on, ennen keikkaa sut mielellään näkisin ja kun me toiset tähtenä loistettiin, sinut ovelta poistettiin ja aina kun sinut paikasta poistettiin, vähemmän mekin loistettiin.

Yksi oli kuitenkin, joka aina ilahtui Ekin tavatessaan ja se oli
Frank Zappa. He olivat tavanneet ensi kerran jo Lontoossa 1966. Kerran Eki tuli tervehtimään Zappaa ja antoi hänelle tervetuliaislahjaksi karkkia ja Kalle-pornolehden. Siitä Frank sai idean lauluunsa Miss Pinky, joka löytyy vuoden 1976 albumilta Zoot Allures . Sitä esittäessään Frank Zappa muisti aina kertoa suomalaisesta ystävästään Ekistä. (Omat muistot ja kirja: Tomi Lindholm & Jukka Häkkinen: Hei anna nimmari!)
Kalottjazz & Blues-ohjelma julki!
Torniossa ja Haaparannalla 30.6.-3.7. järjestettävä perinteinen Kalottjazz & Blues- festivaali soi ensi kesänä 28. kertaa.
Festivaalin aloittaa torstaina 30.6 ruotsalainen jazzlaulaja Lina Nyberg yhdessä MusicMusicMusic- yhtyeen kanssa. Laulusolisti Nyberg esittää yhtyeen kanssa omia tulkintojaan Leonard Bernsteinin tunnetusta musikaalista West Side Story. Lina on kiertänyt artistina ympäri maailmaa ja on saanut Suomen Yrjö-palkintoa vastaavan Jazzkannan-palkinnon Ruotsissa.
Perjantaina
1.7. Folkets Husin Blues Nightissa saadaan rautaisannos 1960-luvun bluesia, kun lauteille nousevat Suomen parhaisiin Eric Clapton-kitaristeihin kuuluva muusikko-koomikko Heikki Silvennoinen yhtyeineen ja laajalti arvostettu Jimi Hendrix-tulkki Clas Yngström Wolfman Jack-trion kanssa.
Lauantaina
2.7. Pikisaaressa siirrytään sananmukaisesti tunnelmasta toiseen. Upeaääninen Maarit Hurmerinta esiintyy tällä kertaa pelkästään kitaristimiehensä Samin säestämänä, ruotsalainen Bjaerw Encounters-yhtye myllyttää modernia ja perinteistä jazzilmaisua ja Norrbotten Big Band on saanut vieraakseen ranskalaistuneen ruotsalaisen Fredrika Stahlin.
Sunnuntai 3.7 Pikisaaressa on pyhitetty kahdelle vahvaääniselle naissolistille. Suomen tämän hetken ehdottomasti paras soullaulaja Johanna Försti esiintyy rumpali Teppo Mäkysen kanssa perustamassaan Jo Stance-bändissä ja Tornion ainoa jazzlaulajatar Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Nina Höynälä tekee Pikisaaressa Kalottjazz-debyyttinsä.
Riitasoinnun sunnuntain naislaulantaan heittää Teräsbetonista tuttu, korkealta ja kovaa laulava Jarkko Ahola, joka tarjoilee heavyklassikkoja yhdessä Oulu Big Bandin kanssa ja takuuvarmasti myös Euroviisu-biisinsä Missä miehet ratsastaa.
Muusta ohjelmasta. Tämänvuotisen, suositun Alatornion kirkon Night Music -konsertin esiintyjä on heleä-ääninen Johanna Kurkela. Haaparannan kaupunginhotellin klubi-illoissa esiintyvät muun muassa Cornelis Vreeswijkin poika Jack Vreeswijk plus Håkan Brorström ja Johan Hörlen, jotka esittävät Charlie Parkerin musiikkia. Tornion Blues Stationillä kuullaan General Private–yhtyettä ja toreilla molemmin puolin rajaa Konservatorio-Lappian opiskelijoita.
Vuoden festivaalitaiteilija on Stephen Pratt, jonka näyttely avataan festivaalien avajaispäivänä.

23 toukokuuta 2011

Tango-äänestyksen ykkönen Mika Jefremoff tekee albumia huippumuusikoiden kanssa!- Mukavalta tuntuu, mutta samaan hengenvetoon täytyy myöntää, että olen edelleen ihan jalat maassa-meiningillä mukana. En meinaa ottaa asiasta paineita, sanoo torniolaislaulaja Mika Jefremoff, joka voitti tänään klo 12 päättyneen Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailun nettiäänestyksen toisen vaiheen, kannoillaan jo kolmesti tangoprinssiksi valittu Antti Ahopelto ja viime vuoden finalistit, Tapani Kangas ja toinen lappilaisista suoraan jatkoon päässyt, Maj-Lis Erola Rovaniemeltä.
Mikan suosio on iloisesti yllättänyt. Hänen tulkintansa ikivihreästä Öiset kitarat sai klikkaajat liikkeelle ja hän haluaakin kiitää kaikkia häntä äänestäneitä, mutta toppuuttelee hiukan, sillä hän kertoo treenanneensa laulua tosissaan vasta pari vuotta.
- Tietysti kaikki esiintymiset kuten viimevuotinen Olavi Virta-laulukilpailun finaali Kuopiossa ja Täysikuu duettona Jari Sillanpään kanssa hänen loppuunmyydyssä Hitit ja Hutut-konsertissa Vantaalla, ovat tuoneet uusia ystäviä. Ehkä kuulijat löytävät myös laulusaundistani jotakin erilaista, Mika pohdiskelee.
Kaikkiaan netissä annetuilla äänillä jatkoon menee 25 kilpailijaa ja saman verran valitsevat tuomarit.Lappilaisista heidän armoilleen jäivät Juha Alvari, Niina Koukkula, Sulo Pajuniemi ja Sanna Keskitalo.Seuraava vaihe on semifinaalin karsinta, joka käydään Turussa 8. - 11. kesäkuuta.

Viime vuonna toista kertaa mukana olleen Jefremoffin taival pysähtyi tässä vaiheessa, mutta nyt tavoite on korkeammalla.
- Tietysti Tango-kruunu kiinnostaa, enkä meinaa kovin helpolla luovuttaa, mutta katsotaan, kuinka pitkälle päästään. Kova on kilpailu, se täytyy myöntää.

- Viime vuonna minun sijoitus pyöri noin kympin sakin tienoilla, taisin olla seitsemäs tai kahdeksas toisessa äänestyksessä, joten mukavasti meni silloinkin.
- Ensimmäisellä kerralla 2009 tie tyssäsi jo karsintaan. En päässyt nettiäänestykseen mukaan ollenkaan, enkä jälkeenpäin ihmettele yhtään. Jännitys paistoi varmaankin kilometrin päähän, Mika naureskelee.
Jos voitat Tango-kisan, minkälaista musiikkia haluat esittää keikoilla?
- Kyllä tango on ehdottomasti minun genreä, mutta tottakai myös muu iskelmämusiikki on lähellä sydäntä. Olen sitä pikkupojasta asti kuunnellut. Vanhempani ovat kovia vanhan tanssimusiikin ystäviä ja isänikin on laulanut ja aikanaan myös osallistunut Tangomarkkinoille. Hänellä on todella hieno lauluääni, josta olen hyvin ylpeä.
Kuinka paljon sinulla on takana keikkakilometrejä ja levytyksiä ?
- Bändi on jo kerättynä, mutta oikea keikkaileminen on mulle vielä uusi juttu. Ekan levyni, kolmen biisin omakustanteen tein viime vuonna Seppo Leinon kanssa, mutta parhaillaan olen työstämässä Hetki Lyö Sydän Lyö-nimistä pitkäsoittoa Pauli Ruuskasen (Studio Ala Ky) kanssa Rovaniemellä. Levyllä soittavat kovat ammattilaiset muun muassa Jari Nieminen, Miri Miettinen, Marko Selkälä, Pauli Ruuskanen, Kari Litmanen ja Souvarit.
- Albumi on tarkoitus saada kesäkuussa ulos. Siihen tulee seitsemän ennenjulkaisematonta laulua säveltäjämestari Reijo Määtältä,joka tunnetaan ehkä parhaiten Anne Mattilan Unihiekkaa- ja Jamppa Tuomisen Meren rannalla-lauluista. Loput kappaleet levyllä tulevat olemaan sitten covereita, eivät kuitenkaan sieltä tunnetuimmasta päästä. Hienoja biisejä kaikki ja olen 100%:n tyytyväinen työn jälkeen.
Miten olet valmistautunut tulevan kesän Tango-koitokseen?
- Olen pyrkinyt siihen, että laulan vähintään kaksi tuntia päivässä. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että varsinaisessa työssäni Outokummulla ajan nosturia ja kopissa on hyvä harjoitella siinä sivussa. Levyt ja harjoituspohjat ovat mukana. Niitä kuuntelen ja laulan mukana, mutta työn armoilla kuitenkin mennään, etten roiskuttele sulaa metallia pitkin hallia.
Minkälaista musiikkia mieluiten kuuntelet?
- Kuten edellä sanoin vanhaa tanssimusiikkia. Aika paljon kuuntelen itse legenda Olavi Virtaa. Sellaista ääntä ei ole kellään eikä ikinä varmaan tulekkaan. Siksi olenkin maalannut Olavin kuvan pakettiautoni kylkeen, johon sain Olavin pojalta Paulilta myös luvan.

Olet tosiaan myös tunnettu ja palkittu autotaidemaalari. Jääkö se työ, jos voitat?
- En halua ikinä lopettaa maalaamista kokonaan. Tietysti sitä joutuisi vähentämään. Olen kuitenkin maalannut 14 vuotiaasta asti kynäruiskulla, joten minulla on tavallaan 20-vuotistaiteilijavuosi meneillään siinä hommassa. Välillä on kyllä kausia, ettei haluta maalata mitään, mutta joskus taas inspiraatio vie mukanaan ja tulee tehtyä ympäripyöreitä päiviä.
Oletko osallistunut muihin kisoihin Olavi Virta- finaalin ja Seinäjoen tangokilpailujen lisäksi?
- Ensimmäinen kilpailuni oli 2009 Iskelmä karaoken SM. Se meni hienosti ja voitin miesten sarjan. Samana vuonna olin mukana myös Kuhmon tangolaulun taitokilpailussa ja siinäkin pääsin finaliin asti.
(Kuva:Eija I. Petäjämaa)
1. Mika Jefremoff, Tornio (4480 ääntä) 2. Antti Ahopelto, Evijärvi (4348 ääntä) 3.Tapani Kangas, Seinäjoki (3818 ääntä) 4. Maj-Lis Erola, Rovaniemi (3772 ääntä)

22 toukokuuta 2011

Ninalle tunnustuspalkinto!
Alle 26-vuotiaille muusikoille tarkoitetun, pohjoismaisen Young Nordic Jazz Comets -yhtyekilpailun Suomen edustajaksi valittiin tuomariston yksimielisin
äänin saksofonitrio Mopo, joka edustaa Suomea Tukholmassa pidettävässä finaalissa 10.syyskuuta.
Raati jakoi myös ylimääräisen tunnustuspalkinnon Nina Höynälälle kypsästä äänityöskentelystään ja esiintymisestään.
Semifinaaliin osallistuivat Mopon lisäksi Cantabile Septet, Filunki ja Nina Höynälä Band.
Voittajayhtyeeseen kuuluvat saksofonisti Linda Fredriksson, basisti Eero Tikkanen sekä rumpali Eeti Nieminen.
Motörhead-liput myyntiin keskiviikkona!
Harras Lucian vietto häiriintyy 15.joulukuuta Norrbottenin pääkaupungissa Luulajassa, kun maailman äänekkäin rockbändi Motörhead järisyttää paikallisen Pontushallin perustuksia. Liput (a 595kr) tulevat myyntiin ensi keskiviikkona 25.5. klo 10.00 Suomen aikaa.
Lemmyn tykkitrio on toki ennenkin esiintynyt pohjoisessa. Eka kerran jo heinäkuussa 1985 Överkalixissa. NSD uutisoi silloin, että 150 desibelin jytky oli kuulunut jopa 30 kilometrin päähän. Yhtyeen oli tarkoitus esiintyä It Never Gets Dark-turneellaan myös Suomen puolella Pellossa, mutta eivät viitsineet; liian pieni lava, liian vähän viinaa, liian pienet kamat. Luulajan Pontushallilla he ovat esiintyneet ennenkin vuonna 2000, josta on olemassa hyvätasoinen liveäänitys Motörhead - Going To Luleå.
Motörheadin perusti vuonna 1975 laulaja-basisti ja rockikoni Ian ”Lemmy” Kilmister . Äskettäin yhtyeeltä ilmestyi järjestyksessä 20.studioalbumi The Wörld Is Yours, ja suhteellisen tuoreita ovat myös bändistä tehty leffa ja nimikkoviini.
Motörhead on enemmän kuin pelkkä rockbändi. Se on ilmiö, elämäntapa. Monet pitävät yhtyeen musiikkia heavymetallina ja monet katsovat, että Motörhead on syyllinen speedmetallin ja thrashmetallin syntyyn, mutta Lemmyllä on tapana avata keikka, puhtaana protestina huudolla "We are Motörhead. We play rock and roll." ja siihen on fanien tyytyminen.

18 toukokuuta 2011

Ulkomaan tähdet keikalla vuonna 2011!6.6. Eric Clapton (Hartwall Arena, Hki) - 6.6. Whitesnake (Helsingin Jäähalli) - 9.6. Molly Hatchet (DOM/ Hki) - 10.6. Bonnie Tyler, Europe (Saaristo Open/ Kaarina) - 13.6. Carlos Santana (Helsingin jalkapallostadion) - 17.6. Bon Jovi (Helsingin olympiastadion) - 25.6.Chicago (Pite Havsbad/Piitime,P-Ruotsi)- 2.7.John Mayall, Angie Stone, Jonny Lang, Matt Schofield (Puistoblues/Järvenpää) - 3.7. Toto (Messupuisto, Riihimäki) - 6.7. (Larry) Graham Central Station (Imatra Big Band Festival/ Imatra) - 6.7. Status Quo (Midnattsrocken/ Lakselv, Norja) - 7.7. Mavis Staples, Otis Grand (IBBF/Imatra) - 8.7. Dr John (IBBF/Imatra) - 8.7. Iron Maiden, Alice Cooper (Helsingin olympiastadion) -9.7. Thin Lizzy (Nosturi, Helsinki)- 12.7. The Beach Boys (Yyteri, Pori) - 13.7. The Damned (Tammerfest/ Tampere) - 14.7. Tom Jones, Seasick Steve (Pori Jazz) -15.7. Ricky Martin, James Hunter (Pori Jazz) - 15.7. The Searchers (Ilovaarirock/Joensuu) - 16.7. The Searchers (Kovan Päivän Ilta/Parikkala) - 16.7. Elton John( Pori Jazz) - 17.7. Madness ja Buzzcocks (Ilosaarirock/Joensuu) - 22.7. Manic Street Preachers (Wanaja Festival/ Hämeenlinna) - 21.7. Wilko Johnson (Keitelejazz/Äänekoski) - 22.7. Jethro Tull, Fairport Convention(Keitelejazz/ Äänekoski) - 22.7. Brian Setzer & Rockabilly Riot (Helsingin jäähalli) - 22.7. Scorpions (Saimaa Open Air/Lappeenranta)-23.7. Bonnie Tyler (Saimaa Open Air/Lappeenranta)- 23.7. Colosseum(Keitelejazz/Äänekoski) - 23.7. Scorpions (Mijoonarock/Tuuri) - 23.7. Delbert McClinton, Willie ” Big Eyes” Smith’s Pinetop Perkins tribute featuring Bob Margolin, David Maxwell and Daryll Davis (Rauma Blues) - 29.-30.7. Twisted Sister, Wolf People (Qstock/Oulu) - 29.7. Twisted Sister (Kotkan Meripäivät) - 29.7. Thin Lizzy (Piteå Dansar Och Ler) 30.7. Joe Cocker, Village People (Kotkan Meripäivät) - 6.8. Tom Jones (Luleåkalaset/Luulaja, P-Ruotsi) - 13.8. Sepultura (Jalometalli/Oulu) - 19.8. Allen Toussaint ja Mose Allison (Huvilateltta/Hki) - 24.8. Placido Domingo (Hartwall Arena, Hki)- 20.9. Blackmore`s Night (Finlandia-talo,Hki) - 11.10. Ian Anderson Plays Orchestral Jethro Tull (Finlandia-talo,Hki) - 22.10. Jean Michel Jarre (HK Arena, Hki) - 7.12. Deep Purple With Orchestra(Hartwall Arena, Hki) - 11.12. Yes (The Circus, Kamppi, Hki) - 15.12. Motörhead (Pontushallen, Luleå) (K50) www.readysteadygosuomi.blogspot.com
Jutajaisissa Siepakat vaihtui afroon!Eppu Normaalin levymerkille viime vuonna mainion Tiyende!-albumin tehnyt Zambian Vocal Collection korvaa Jutajaisissa Siepakoiden "Ähä ähä" -tanssiteoksen. Se ei ehdi valmistua suunnitellussa aikataulussa, joten lauantaina Korundin Upoposta accapellaan -konsertissa heitä paikkaa sambialainen accapella-ryhmä, joka esiintyy Japanin Hokkaidosta saapuvan Ainu-kansaa edustavan Humpe Sistersin sekä marilaisen Mari Pamashin kanssa. Keskiviikon alkuillan Mopopojat ja höyrypäät -luentokonsertin toinen esiintyjä Hasse Alatalo on niin ikään perunut tulonsa.
Zambian Vocal Collection esiintyi viime kesänä niin Provinssirockissa kuin Jutajaisissakin ja teki Eppujen Akun Tehtaalla albumin, jossa yhtye esittää omien laulujensa lisäksi myös Suomi-klassikkoja kuten Sininen ja valkoinen, Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, Hummani hei, Haaveilen (feat. Toni Lähteenmäki), Siipeen jo sain (feat.Pauli Hanhiniemi) ja Yöjuttu (feat. Martti Syrjä). Videon viimemainitusta voit katsoa TÄSTÄ!
Zambian Vocal Collection on vuonna 1993 perustettu yhtye, jonka kymmenen jäsentä ovat kasvaneet Lusakan Kalingalingan slummialueella. Se esittää gospelmusiikkia perinteisillä heimokielillä sekä modernia englanninkielistä kevyempää musiikkia. Yhtyeen musiikki on ainutlaatuinen yhdistelmä afrikkalaisia rytmejä, ihmisäänellä luotuja lyömäsoittimia sekä monimutkaisia, harmonisia sävelkulkuja.
Zambian Vocal Collectionin missio on avustaa orpoja ja äärimmäisessä köyhyydessä eläviä lapsia ja pyrkiä tarjoamaan heille mahdollisuuden koulutukseen. He ovat muun muassa perustaneet Kalingalingan alueelle koulun, jossa opiskelee sekä maksavia että opintotuella opiskelevia nuoria. Heillä on meneillään myös muita hankkeita asuinalueensa kehittämiseksi. http://www.jutajaiset.fi/
Mr Lordi ikävöi Lappiin!
- Tämä on liian suuri kaupunki meitsille. Menen Rovaniemen mökille aina kun se on mahdollista. Näin on aina ollut, sanoo nykyisin Helsingin Vuosaaressa asuva Lordin keulahahmo Tomi Putaansuu Iltalehdelle. Kemijokivarressa Koivussa sijaitseva piilopirtti on Tomille rakas. Siellä syntyvät miehen ideat ja sieltä on aina lyhyt matka pyrähtää sukuloimassa Arpelassa. Jos CMX-kitaristi Janne Halmkrona sattuu olemaan maisemissa, yhteinen tie vie varmasti myös "möykylle" Meerin Grillille, Lordin kantapaikkaan Torniossa.
Tomi ei ole kuitenkaan muutamassa vielä Lappiin.Eläkkeelle hän ei aio jäädä. Lordi-yhtyeen keikat vievät yhä ulkomaille. Jos Suomessa yhtye kärsii keikkapulasta, Eurooppa vetää.
- Meillä ei ole juuri nyt markkinoita Suomessa. Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, sanoo Tomi Iltalehdelle.
Tosiasiassa ilmiö on ollut ongelmana jo pidempään. Kun Lordi pari vuotta sitten rahtasi Eurooppaa kierreltyään uuden shownsa Lappiin, se keräsi Ylläkselle vain parisataa innokkainta fania, joten kiinnostusta järjestäjällä tuskin uudelleenbuukkaukseen on. Yhtyeen nuorimpia faneja, joita Lordilla on runsaasti, varmasti on syönyt myös "lapsiystävällisempi" Hevisaurus.
Lordin viimeisin albumi Babez For Breakfast ilmestyi vuonna 2009 ja seuraava tulee ensi vuonna, mutta sitä ennen on luvassa nostalgiapaketti, jossa on mukana kaikenlaisia arkistojen aarteita.

17 toukokuuta 2011

Hae avustajaksi MISS FARKKU SUOMI-leffaan!
Periferia Productions hakee nyt avustajia kesäkuun 2011 Oulun kuvauksiin! Miss Farkku-Suomi on Kauko Röyhkän samannimiseen romaaniin perustuva musiikielokuva nuoruuden kipeydestä. Tarina sijoittuu aikaan kun punk ja uusi aalto rantautuivat Suomeen ja Ouluun. Sen ohjaa Matti Kinnunen ja elokuvateattereissa se on 17.8.2012. Elokuvan pääosissa nähdään Mikko Neuvonen, Sanni Kurkisuo ja Elias Gould. Muissa rooleissa ovat muun muassa Pirkko Hämäläinen, Olavi Uusivirta, Maria Ylipää, PK Keränen, Juha Kukkonen ja Ville Myllyrinne.
Oulun kuvauksiin haetaan 300 avustajaa yli 18-vuotiaita henkilöitä yleisöksi vuoden 1977 Kuusrockiin ja bändikatselmukseen. Kuvaukset ovat ajalla 17.-23. kesäkuuta.
- Kaikki avustajat puvustetaan ajan henkeen. Tässä vaiheessa erityisesti miespuolisista avustajista on vajetta, kertoo apulaisohjaaja Noora Heikkilä.

Viikolla 21 hakijoiden kesken järjestetään tapaaminen Oulussa, johon hakijat kutsutaan hakemusten perusteella. Mukanaolosta avustajille on luvassa pieni palkkio sekä unohtumaton kokemus.Lähetä avustajahakemuksesi osoitteeseen: mfsavustajat@gmail.com .Hakuaika päättyy 25.5.!Lisätietoja Facebookissa!

Elokuvan synopsis: Välde (17) haluaa päästä bändiin ja tulla kuuluisaksi, juoda ensikännin ja rakastaa Pikeä, luokan kauneinta tyttöä. Välde on isätön teinipoika, joka asuu äitinsä kanssa kerrostaloyksiössä. Välde nauttii rosoisesta musiikista, Lou Reedin sanoituksista, New York Dollsista ja David Bowiesta. Kun muut viettävät iltoja diskossa, Välde pyöräilee yksin laitakaupungilla ja taltioi mieleensä kuvia tehtaan piipuista, autioista rannoista ja ruosteisista roskatynnyreistä. Välde haluaa korjata maailman epäkohdat, mutta ensin täytyy korjata oman elämän puutteet.Välde löytää hengenheimolaisen Sasusta. He perustava yhdessä bändin, Tortun, kuuntelevat samaa musiikkia, lukevat Musa-lehteä ja huomaavat että punk tekee tuloaan maailmalla. Lehdissä puhutaan pian bändeistä kuten Suicide, Clash ja The Sex Pistols. Oulun akustisen musiikin iltamissa hämyt laulavat vielä Bob Dylania ja Neil Youngia, kritisoivat jenkkejä, kaupallisuutta ja muotia. Sitten Pike voittaa Suosikin kauneuskilpailun, ja hänestä tulee Miss Farkku-Suomi. Kaikki ei menekään niin kuin Välde haluaisi…
Väylän pyörtheissä vuodesta 1997!
Ensin tuli Poppia Väylän pyörtheistä-Välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta-kirja, sitten pienlevy-yhtiö Väylän Pyörre records ja sitten nämä Väylän Pyörre Uutiset. Jokaisesta olisi kerrottavana mehukkaita yksityiskohtia, mutta kerron kirjasta, koska siitä edelleen eniten kysellään.
Kaikki alkoi 49-vuotissyntymäpäivänäni vuonna 1997. Olin lukenut onnettoman Rovaniemen pophistoriikin ja paremman Hämenlinnan vastaavan, ja ajattelin, että Kemi-Torniostakin tarttis tehä vastaava. Soitin kemiläistoimittaja Juhani Hiltuselle.
Lainaus muistiinpanoistani:" Kello on vähän vaille 12. Pirautan Hiltuselle ja esitän ideani, joka siihen: "Itse asiassa, mulla itsellänikin ajatus on käynyt mielessä. Juuri eilen suunniteltiin tapahtumaa, johon koottaisiin hajonneita kemiläisbändejä. Aikamoinen sattuma!"
Juhani innostui ja alettiin laatia suunnitelmaa. Tehtiin avustushakemuksia ja pidettiin palaveria toimittaja Juha "Peltsi"Peltoperän luona, joka saatiin nitomaan juttumme yhtenäiseksi paketiksi. Molemmilla meillä oli hyviä juttuja varastossa jo ennestään, jotka tarvitsivat vain päivitystä. Itse keskityn tietysti Tornioon, mutta tein laajan haastattelun myös Jori Hulkkosesta ja Puntti Valtosesta, koska henkilöt kiinnostivat. Kaikki näyttikin hyvältä, mutta kun Juhani sai viran Pohjolan Sanomista, hän luopui projektista, koska katsoi, että sai kirjoittaa työssään tarpeeksi.
Vähän aikaa ajatus kirjasta oli hyllyllä, kunnes innostuin uudelleen ja päätin kasata Tornion pophistorian. 10.9.2003 kädessäni oli ensimmäinen valmis kirja. Aikaa oli kulunut 5 vuotta ja 10 kuukautta!
Ensimmäisen kirjani vein kiitokseksi jo edesmenneelle Aino Lääkölle Kemin Ruutinrantaan, joka oli kertonut minulle Bruno Laakosta ihmisenä ja hänen vierailuistaan Meri-Lapissa. Kun ajelin Oulusta pohjoista päin, radio kertoi, että Johnny Cash oli kuollut. Myöhemmin kirjoitin vihkooni: " Aino on tosi otettu, kun saa ensikappaleen kirjastani. Kyyneleet tulevat silmiin. Hyvän onnen toivotuksin sitten Pohjolan Sanomiin. Törmään x-karunkilaiseen Heikki Lääkkölään, joka lupaa toimittaa kirjan Hiltuselle.Sitten Tornioon..."
Monesti on kysytty mikä oli vaikeinta Poppi-kirjan tekemisessä ja olen vastannut, että lopullisen pisteen laittaminen. Kun on luonteeltaan sellainen, että haluaa kääntää joka kiven ja päästä mahdollisimman lähelle totuutta ja toisaalta tutkiminen vie mennessään. Totuus on kuitenkin, ettei virheetöntä kirjaa ole olemassakaan. Pahin virhe on nojata kiirreessä väsättyjen sanomalehtien tekstiin, niinpä oli löydettävä eläviä ihmisiä kertomaan. Bändien kohdalla saman tarinan kirkastin kolmelta, ja valitsin keskitien, sillä kaikilla ei ole yhtä hyvä muisti ja usen kaunistellaan. Erityisen tärkeänä pidin merkittävien tapahtumien paikkansapitävyyttä. Hyvä esimerkki, kun ensimmäinen haastateltavani sanoo, että heidän bändi voitti Levyraadin, toinen sanoi, että he olivat kolmansia. Lopuksi annoin tekstin haastattelemieni bändin jäsenten hyväksyttäväksi.
On kysytty, miksei se ja se nimi ole mukana kirjassa. Yksi lähtökohtani oli, että artisti pitää näkyä lehti-ilmoituksissa ja toisaalta kirjanihan on välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta, enkä puhelinluetteloakaan halunnut tehdä.
Eniten kritiikkiä tuli tietenkin niiltä, joitten nimeä ei kirjassa ollut, varsinkin punk-polvelta, mutta kehoitin silloin ja nytkin, että kirjoittakaa oma historia, sillä minun intessiivinen Tornio-rockin seuraaminen loppui Greedy Pigiin ja siihen kun Läjä Äijälä asteli kelamankka mukanaan Husan vintille ja lätkäsi oven kiinni.
Matka torniolaisen musiikin historiaan oli upea. Tutustuin hienoihin ihmisiin, artisteihin ja musiikin asiantuntijoihin ja varsin mielenkiintoinen oli tutustuminen Bruno Laakon sukuun Aino Lääkön kautta. Kirjani on yhä Brunon siskon 95-vuotiaan Lula Lawrencen kirjahyllyssä jenkeissä Dallape-tutkija Toivo Tammisen mukaan. Hauskoja yhteydeottoja on ollut. Kun tein Tonics-juttua, Anki vastasi Torremolinoksen hiekkarannalta ja kun selvitin Salakuljettajan Laulu-elokuvan faktoja, ohjaaja Lasse Pöysti vastasi Pariisista, jossa taustalta kuului rasvan tirinä, kun hän kokkasi vierailleen. Kuitenkin kaikkein vaikeinta oli tiedon saaminen 30 kilometrin päässä asuvalta Joskalta. Hän oli mukana, kun Junnu Vainion laulu Veljet keskenään syntyi Ellin grillillä. Tarina oli pakko saada kirjaan ja se viivytti kirjan ilmestymistä. Kun sen vihdoin sain, olin kuin lottovoittaja, mutta sen tarinan kerron myöhemmin, miten se onnistui. Kerrottakoon pienenä detaljina, että automerkin, jolla Junnu oli liikkeellä Torniossa, tarkistin Ile Vainiolta, jonka kautta laulun tarina on levinnyt kaikenmaailman Vainio-boxeihin ja tietenkin ilman mainintaa alkuperästä.
Otin ensimmäisestä Poppia Väylän pyörtheistä-kirjastani aluksi 100 kappaleen painoksen ja mietin, saanko 10 000 markkaani koskaan takaisin. Yllättäen se meni kuukaudessa ja nyt olen jo hiukan voitollakin. Hieno sivujuonne kirjan tiimoilta oli, että vanha Tonics löysi toisensa ja teki comebackin. Varsinkin eka Kovan Päivän Ilta oli ikimuistoinen, sillä siellä sain kiinnostuneille kertoa kirjastani ja muutenkin tunnelma oli upea, täynnä iloisia jälleennäkemisiä.

14 toukokuuta 2011

Levylautakunta rakastaa Torniota!Tämänpäiväisen YLE Radio Suomen Levylautakunta-ohjelman voittajaksi selviytyi Kotoisat sävyt laulullaan Matkalla kortistoon ikäänkuin kiitokseksi entiselle opinahjolleen Tornion Lappia-konservatoriolle, joka juhlii tänään 10-vuotissynttäreitä.
Niin kuin isoveli Moses Hazyssä, Kotoisissa sävyissäkin on vahva ranualaispohja ja siihen liitetään vanhan musiikin kierrättäminen. Vallaton retroilu Juice- ja Eppu-hengessä jatkuu yhtyeen uudella Hyvästit yksinäisyydelle-albumilla, josta Matkalla kortistoon on oiva lohkaisu.
Toiseksi tuli komeasti torniolaislähtöisen Jukka Poika Rousun Silkkii-kesäsinkku, jolla tuloksekas yhteistyö Sound Explosion Bandin kanssa jatkuu. Alkuvuodestahan he nappasivat kultalevyn Kylmästä Lämpimään-albumista, joka oli Jukan ensimmäinen.
Levylautakunnassa oli mukana reggaeta sekä perusrokkia ja -iskelmää Suomesta ja kesäpoppia Australiasta. Tuomaroimassa olivat muusikko ja näyttelijä Olavi Uusivirta, sekä Ylen musatuottajat Pekka Laine ja Juha-Pekka Sillanpää.
ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT
1. Kotoisat sävyt: Matkalla kortistoon (Karjalainen-Heikkinen-Kotoisat sävyt) 28 pistettä- käänteinen kasvutarina, riemastuttava esitys, jossa ei välitetty siitä, että ihan kaikkea ei osattu- osattiin kuitenkin juuri ne oikeat asiat eläimellisiä huutoja myöten, hyvällä asenteella tehty- rouhea tyyliä kunnioittava meininki, kuunnellessa tuli hyvä olo
2. Jukka Poika: Silkkii (Tikkanen-Rousu-Sound Explosion Band) 24 pistettä- laulutyyli antaa anteeksi vähän heikommankin tekstin, toisaalta näin positiivista musaa on vaikea kritisoida- suomalainen reggae ei enää ole alakulttuurimusiikkia, ammattitaito on huippuluokkaa
3. Lenka: Heart Skips A Beat (Kripac) 23 pistettä- taidolla tehtyä kesäpoppia, kevyttä mutta raikasta- yksityiskohtia oli mietitty, huolella rakennettu kappale- laulaja ei oikein erottunut lukemattomien kaltaistensa joukosta, hyvä kertosäe, mutta jotain jäi puuttumaan
4. Antti Kleemola: Kaikkea hyvää (Kleemola-Rannila-Riihimäki-Nylund-Dahlbom-Kaakkuriniemi-Rajala) 22 pistettä- aidonkuuloista, uskottavaa positiivisuutta, mutta teksti olisi kaivannut vähän hiomista- muodollisesti pätevä, taidolla otettuja retrovaikutteita, mutta ehkä vähän liian helppo, ei häirinnyt- solisti oli vähän yksioikoinen
5. Mari Pokinen: No näed (Pokinen) 14 pistettä- viehättävä laulunääni, mutta kieli häiritsi tavattomasti, teki koomisen vaikutelman- tällainen seisoo tai kaatuu sanojen mukana, nyt jätti ulkopuolelle
6. Jani Jalkanen ja hänen orkesterinsa: Sielu, sydän ja kyyneleet (Samuli-Vainio-Astikainen) 13 pistettä- biisivalinta johtaa heti vertailuun Kari Tapion kanssa, miksi tehty näin?- oikeita soittimia sentään, muuten pisti kaipaamaan kunnon iskelmäntekijöitä- tekstissä isoja asioita, mutta soitto ei tukenut, muutenkin ei kuulostanut innostuneelta.

Levylautakunta: Levylautakunta 14.5.2011

13 toukokuuta 2011

Suomi-filmin kirkkain tähti Twin City-festivaaleille! Iloinen jälleennäkeminen Ylläksellä. TIS-51, Dome Karukoski (vas.), Pekko Pesonen, Jasper Pääkkönen ja Timo Lavikainen.
Napapiirin Sankarit-elokuvan voittokulku jatkuu. Viime vuoden katsotuimman kotimaisen pitkän elokuvan DVD-ja BLU RAY-version julkkaribileitä juhlittiin kuukausi sitten Ylläksellä ja jo nyt superpakettia on myyty huikeat 82 000 kappaletta. Pelkästään DVD-myynti on ylittänyt timanttirajan eli 50 000 kappaletta.
Napapiirin Sankarit on kuvattu suurelta osin Lapissa ja Ylläksen maisemissa. Yksi sen pääosanesittäjistä on viimeisen päälle tuunattu keltainen Ford Sierra, vuosimallia 1990, jonka runkoa koristavat tyylikäs Cosworth-etuspoileri, helmalevikkeet ja napakka takaspoileri. Penkit on verhoiltu näyttävällä pinkillä karvalla ja sisustukseen tunnelmaa luovat neonvalot.Erikoisrekisterikilvet TIS-51 ja karvanopat viimeistelevät kokonaisuuden.
Elokuvan teon jälkeen maantiekiitäjä joutui yleisökilpailun kautta etelään, mutta routa toi porsaan kotiin eli keväällä se palasi Ylläkselle.Varmimmin siihen voi törmätä nykyään Bar Kaapin edessä, mutta viimeisin näköhavainto autosta Facebookin mukaanon on eiliseltä, Ylivieskasta.
TIS-51 on liikkuvaista sorttia ja kesä-heinäkuussa se lämmittää torniolaisia. Ford Sierra on Twin City-festivaalien virallinen kesäauto ja se kiertää Tornion lisäksi myös ainakin Rovaniemellä, Kemissä, Ylitorniolla ja Haaparannalla. Jos bongaat auton, kannattaa mennä moikkaamaan, sillä "tissistä" voi ostaa edullisemman festivaalilipun.

3oo ooo elokuvakatselijan raja rikki. On kakun paikka.
Lappialla on juhlan aika!
Treenit 13.5. Hannulamäen jäähallilla (kuva: Jussi Leipälä) Tornion Pop & Jazz Konservatorio Lappia tarjoaa 10-vuotispäivänsä kunniaksi kuulijoilleen kavalkadin parhaita paloja vuosien varrella toteutetuista suurproduktioista.
Ensi lauantaina 14.5. klo 19.00 Hannulanmäen jäähallissa kuullaan nykyisten ja jo aiemmin Lappiasta valmistuneiden opiskelijoiden esittämänä läpileikkaus Ultra Bra-, My Name is Bond-, Night on Disco Mountain-, Santana-, Finnhitit-, Blues Brothers & Soul Sisters- ja Elossa- tuotantojen musiikista.
Konsertin taiteellisesta tuotannosta vastaa Tuomas Lampela, joka on uudelleensovittanut, nuotittanut ja yhdistänyt proggikset yhdeksi toimivaksi showpaketiksi.
Lippuja Juhlakonserttiin saa ennakkoon a 20€ /10€ Tornion Musiikista, Kemin Musiikista ja Lappian opintotoimistosta. Ovella lipun hinta on 25€ /15€. Samalla lipulla pääsee jatkoille myös Umpitunneliin, jossa esiintyvät ainakin
Moses Hazy, Grooving High Allstars, Mighty 80´s ja Sutina.
Tuomas Lampelasta, pikkasen!
Tuomas Lampela on lähtöisin Rovaniemeltä. Hän on opiskellut Lapin musiikkiopistossa, soittanut Varapäre-bändissä 16-vuotiaana Earth, Wind & Firen musiikkia, ja myös kaupunginorkesterissa. Hän oli perustamassa aikansa yhtä Suomen parhaista isoista orkestereista Rovaniemi Big Bandiä, ennen kuin sai viran Turun kaupunginorkesterista vuonna 1983. Päätyön ohella hän soitti Vilperin Perikunnassa ja Down By the Laituri-festivaaleilla, hän johti jousiorkesteria muun muassa Juliet Jonesin Sydämen ja Kolmannen Naisen taustalla. Hän veti myös Turun tuomiokirkon täyteen rockväkeä soittamalla orkesterinsa kanssa Albinonin Adagiota ja muita hitaita hittejä.
Levyllä Lampelan jousisovituksia voi kuulla tangokuningas Kari Piiroisen levyillä ja Kolmannen Naisen Ura-kokoelmalla kappaleilla Jerusalemin suutari ja Elämän tarkoitus, mutta parhaiten Tuomas muistetaan albumista Juicinfonia vuodelta 1991, jossa hän toimi sovittajana ja The New Generation Orchestran kapellimestarina.

- Idea oli Juice-diggari Jukka Helttulan. Heti kättelyssä sovittiin Atte Blomin kanssa, että konsertista tehdään levy ja haalin huippusoittajat Turun, Tampereen, Helsingin ja Radion sinfoniaorkestereista. Se äänitettiin Tampere-talossa ja se on edelleenkin ainut suomalaisesta musiikista tehty classic rock-levytys, Lampela kertoo.
Juicinfonian äänitti muutama kuukausi sitten edesmennyt T.T.Oksala ja sen tuottajana toimi Pekka Aarnio. Juice lauloi levylle Norjalaisen villapaidan, mutta ennen kaikkea levy osoittaa, että Juicen musiikki toimii ilman sanojakin. Muun muassa Pyhä toimitus on jopa alkuperäistä parempi.
- Heti tuon Juicinfonian jälkeen sain mahdollisuuden sovittaa Pave Maijasta. Sovitin hänen hittibiisit sinfoniaorkesterille ja kierrettiin sen kanssa muutamassa kaupungissa. Pave lauloi ja minä johdin sinfoniaorkestereita. Se oli hieno homma ja sen voisi toteuttaa hyvin täälläkin.

Viidentoista Turun vuoden jälkeen Tuomas siirtyi pikkuhiljaa pohjoisemmaksi, Meri-Lappiin ja täälläkin hän on ehtinyt olla jo monessa mukana ja ylitellä musiikin rajoja.

10 toukokuuta 2011

Nina Höynälän bändi mukaan YNJC-kisaan!
Young Nordic Jazz Comets (YNJC) on yhteispohjoismainen jazzyhtyekilpailu, joka järjestetään vuosittain. Kilpailuun voivat osallistua pohjoismaiset yhtyeet, jotka koostuvat 26-vuotiaista ja sitä nuoremmista muusikoista. Suomen osakarsinta järjestetään tänä vuonna Helsingissä, Musiikkiteatteri Kapsäkissä lauantaina 21. toukokuuta.
Jazzliiton hallitus on valinnut musiikkinäytteiden perusteella hakijoiden joukosta Suomen-karsintaan neljä yhtyettä. Niiden joukossa on torniolaislähtöisen laulajattaren Nina Höynälän bändi, jossa soittavat Tuomas Juhani Turunen pianoa, Sampo Hiukkanen saksofonia, Teemu Åkerblom bassoa ja Touko Ruokolainen rumpuja. Muut yhtyeet ovat Cantabile Septet, Mopo ja Filunki. Viimeksimainutusta löytyy myös kemiläisväriä, nimittäin lahjakas rumpali Aleksi Kinnunen.
Suomen osakilpailun voittaja saa finaalipaikan lisäksi 1000 euron arvoisen rahapalkinnon sekä kiinnostavia esiintymistilaisuuksia kotimaassa. Suomen YNJC-voittajayhtyeelle on luvassa esiintymistilaisuudet tulevana kesänä Jazz-Espa-festivaalilla, ja vuoden 2012 Suomen YNJC-osakilpailujen yhteydessä. Suomen karsintakilpailussa toiseksi sijoittunut yhtye puolestaan palkitaan 700 euron arvoisella rahapalkinnolla. Näiden lisäksi tuomaristolla on mahdollisuus jakaa 300 euron arvoinen tunnustuspalkinto joko yksittäiselle muusikolle tai yhtyeelle.
Kymmenettä kertaa järjestettävän YNJC-kilpailun finaali pidetään 10. syyskuuta Tukholmassa.Pääpalkintona on konserttikiertue Pohjoismaissa. Lisäksi loppukilpailussa jaetaan rahapalkinto parhaalle solistille.
Kuuntele Ninan uusia lauluja: Nina Höynälä Free Music, Tour Dates, Photos, Videos www.myspace.com
Multi Climexin seksikohu päätökseen!
Psychobillyä esittävä kemiläistrio Multi Climex (Petri Torkell, Nicky Rothen & Janne Kotila) sai äskettäin markkinoille ensimmäisen albuminsa Multi Mental Institution ja samalla oikeuskäsittely koskien viime kesän Sandels Rockin pornoshowta saatiin päätökseen.
Iisalmessa suuseksiä ja masturbointia lavalla esittäneet nainen ja mies saivat sakot sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta. Asia oli syyteharkinnassa syyttäjällä, joka päätyi rangaistusmääräysmenettelyyn.
Tamperelaiset 28-vuotias mies ja 19-vuotias nainen saivat molemmat 10 päiväsakkoa. Maksettavaa kertyy kummallekin 60 euroa.
Myös Multi Climexin perustajajäsenen ja edustajan osallisuutta selvitettiin, mutta syyttäjä päättyi syyttämättäjättämispäätökseen maaliskuussa.
Syyttäjän mukaan bändin edustaja ei ollut tietoinen siitä, että kaksikko tulee tekemään julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon. Heiltä oli tilattu vain eroottinen show.
Multi Climexillä on uuden levyn lisäksi edessä vilkas keikkakesä, jonka jälkeen syksyllä yhtye suunnistaa kolmeksi viikoksi ulkomaille, soittaen muun muassa Englannissa ja Venäjällä.
Tässä Savon Sanomien/VPU:n Sandels Rockiin liittyvää uutisointia:
Poliisi selvittää Sandels Rockin seksiesitystä 26.7.2010
Multi Climex pyysi itse keikkaa Sandels Rockista 26.7.2010
Kauppalehti: Olvi vaatii selvitystä seksiesityksestä 27.7.2010
Bändin seksiesitys syyttäjälle 11.2.2011
http://vaylanpyorre.blogspot.com/2010/07/multi-climex-aiheutti-pahennusta.html 25.7.2010
http://vaylanpyorre.blogspot.com/2011/02/multi-climexin-kesashow-syyttajalle.html 11.2. 2011
http://vaylanpyorre.blogspot.com/2011/03/multi-climexin-jasenelle-ei-syytetta.html 24.3.2011
Bo Kaspers Orkester Ouluun!Ruotsalainen Bo Kaspers Orkester konsertoi Oulun Piknik Areenalla sunnuntaina 17. heinäkuuta.
Pohjoismaissa supersuosittu yhtye on haluttu livevieras. Maukas miksaus letkeää lattaria, keskiolutjazzia ja suvisoulia on pettämätön yhtelö, joka toimii niin livenä kuin levylläkin. Kaikkiaan heidän levyjään on myyty yli miljoona kappaletta ja yhtye on tuonut yksistään 100 000:een suomalaiskotiin valon ja lämmön.
Suomessa yhtye nähtiin edellisen kerran viime marraskuussa Finlandia-talolla kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa ja Oulussa yhtye nähtiin edellisen kerran Elojazzeilla 2009.
Yhtyeen viimeisin albumi New Orleans ilmestyi viime lokakuussa.
Lippuja saatavilla ennakkoon netistä,
www.lippu.fi tai Lippupalvelun myyntipisteistä.Liput 27€/32€.
Tutustu Rotuaari Piknikin ohjelmistoon osoitteessa www.piknik.fi
Twin City-festivaali tanssii tähtien kanssa!
Pitkä viikonloppu Twin City-festivaaleilla Torniossa 20.-23. heinäkuuta on varsin tanssipitoinen. Basic Element (kuvassa), yli miljoona levyä myynyt ruotsalainen eurodanceyhtye tarjoaa 1990-luvun discomeininkiä päivitettynä. Kotimaiset Cheek, Antti Tuisku ja nuoruutensa tanssibeatin Apulanta-Tonin tuella löytänyt Kaija Koo taas villitsevät kukin omalla tyylillään.
Festivaalin musiikkipuoli on kokenut myös nuorennusleikkauksen.Ryppyinen iskelmäosasto, Pauloineen ja Reetuineen, on siirretty ainakin ensi kesältä hyllylle ja mahdollisuuden saavat nuoren polven edustajat Jenni Vartiainen ja Juha Tapio. Pitkää kuumaa kesää ja messevää hittiputkea päästään hoilaamaan kunnolla vain Popedan kanssa, jota on toivottu festivaaleille jo pitkään ja hartaasti.
Varaslähtö juhlille otetaan jo keskiviikkona 20.7. Mikko Alatalon vetämällä suurella lauluillalla Ketola & Witikainen bändin kera. Umpparin Festari-teltassa käydään myös Twin City Karaoke- kilpailun semifinaali.

Torstaina luvassa ovat legendaariset Sääskisafaritanssit. Luvassa on vanhan hyvän ajan tanssilavatunnelmaa Tornionjoen rannalla, taitavine solisteineen, mukana muun muassa Tarja Ylitalo.
Muut Twin City-festivaalin esiintyjät ovat Redford-Rainio-Ysäritour, Cool Operator, Laskuteline, Sputnik, Grooving High Allstars ja Kari Hirvonen & Free Shake
Tapahtuman juontajana toimii viimevuotiseen tapaan teeveestä tuttu Ellen Jokikunnas ja perinteisesti musiikin lisäksi festivaalin ohjelmassa ovat myös lohijuhla, naisten pinkasu ja karaokekisa.

TCF-ennakkoliput tulevat myyntiin toukokuun aikana. Ennakkolipun hinta on a 25€ ja S-etukortilla Tornion, Kemin ja Rovaniemen Prismasta a 22€.Ennakkolippujen viimeinen myyntipäivä su 17.7. Ennakkolippuja rajoitettu määrä. Lipun hinta festivaaliportilla on a 35€.
www.twincityfestivals.com