20 tammikuuta 2010

CMX aloitti 13. albuminsa äänitykset! ALKUNOTKEUTTA kirjoittanut A.W. Yrjänä.
" Tasan tuhat, sata ja yksitoista päivää on kulunut siitä kun viimeksi aloitimme uuden albumin äänitystyöt. Paljon on verta virrannut Tiberissä sillä välin. Ei ollut iPhonea, Spotifytä eikä Obamaa. Eikä ammuskelijoita. Nyt on. Paperitehtaita juurikaan ei, eikä telakoita.
Olemme Inkfishillä, kotistudiossa siis tavallaan. Täällä on tehty Dinosaurus, Isohaara ja Aion. Miksattu Pedot ja Talvikuningas. Paljon tunnetta ja muistoa. Nyt äänitystila on akustoitu uudelleen ja Rakella on tuore, mahtava äänipöytä, kuin jokin täytetty jättiläismatelija.
Meillä on minimalismin aika. Kun ympärillä kaikki on isoa, täysillä ja turboahdettua me käännymme sisäänpäin. Kun kaikki on kiillotettua, uutta ja makeaa me olemme pölyisiä, vanhoja ja kirpeitä. Seisomme kuin neljä räjähtänyttä tutkimusmatkailijaa kartan valkoisen alueen reunalla rinkat selässä ja silmät tuntemattomaan horisonttiin viritettyinä.
Yhtään laulua ei ole tarkoituksella tehty valmiiksi. Epätodennäköisyyden kentät väräjävät. Aihioita on kolmen vuoden matkalta aika lailla. Sillä välin kun Rake nollaa äänipöytää edellisen session piuhoituksista jupisten jotain apparitioista, vaihdamme kielet ja kalvot soittimiin, pystytämme kovia kokeneen settimme ja alamme tapailla ääntä. Tämä on nyt alkanut. Musiikki on hirviö. Soittimet karkaavat käsistä."

(Lue lisää täältä!)