30 maaliskuuta 2012

Baskery ja Janne Schaffer Meänfestivaalille!
Erkheikin kylässä, kivenheitto Pajalasta pohjoiseen, vietetään kymmenettä kertaa Meänfestivaalia juhannuksena 22.-24. kesäkuuta .Järjestävät lyövät pöytään juhlavuoden alkajaisiksi kaksi sellaista artistibuukkausta, tyttötrio Baskeryn ja kitaristi Janne Schafferin, ettei festivaalia voi jättää väliin.
Baskery saa Erkheikin törmällä takuuvarmasti hyväntuulisilla lännen lauluillaan aikaiseksi sellaisen kannankopseen, että alta pois. Kauniissa Dixie Chicks-tyylisissä stemmalaulubiiseissä kolmen Bondessonin sisaruksen Gretan, Stellan ja Sunnivan kutsuun ei voi vastata kieltävästi ja myös heidän armotta päälle käyvälle räyhäbluesille ja banjopunkille on helppo antautua. Nahkaruoskan sivallus lyö kyllä kipinää, muttei tee kipeää.
Fall Among Thieves- ja New Friends-kiekot ovat vakuuttaneet Suomessa, juuriltaan tornionlaaksolaisen yhtyeen ainutlaatuisuudesta, muutkin roots-musiikin ystävät kuin minut. Baskerysta rummuttavat jo muun muassa Tornion Texas-osasto ja legendaarinen rocktoimittaja Waldemar Wallenius, joka on mankunut tyttöjä äkkiä keikalle Etelä-Suomeen.
Kitarataituri Janne Schafferista ei allekirjoittaneelle tule ensimmäisenä mieleen ABBA, vaan 1970-luvun progemusa, vaikka mies soittaakin puolella ruotsalaisen vientiylpeyden levytyksistä.
Jannea on helppo kutsua Ruotsin Jukka Toloseksi taidoiltaan, mutta musiikillisesti hän on ehtinyt yli 40-vuotisen uransa aikana ylittää useamman raja-aidan kuin suomalaiskollegansa.Ensimmäisen soololevynsä Janne julkaisi vuonna 1973, jonka jälkeen niitä on kertynyt 14 kappaletta. Yhden hän teki Los Angelesissa Toto-muusikkojen kanssa vuonna 1978.Viisi albumia hän on levyttänyt Electric Banana Bandin kanssa ja studiomuusikkona hän on ehtinyt olla mukana yli 4700:ssa äänityssessiossa.
ABBAn levytyksistä hän soittaa muun muassa kappaleissa Ring ring, Waterloo, Mama Mia, SOS, Knowing me knowing you, Super trooper, Voulez vous, I have a dream, Happy New Year ja Thank you for the music.
Toivottavasti noistakin Meänfestivaalilla potpuri kuullaan, mutta mieluummin kuitenkin esimerkiksi Schafferin oma ylistys pohjoiselle luonnolle, Norrland, jossa huilua soittaa muuten Björn J:son Lindh, jota myös odotetaan Pajalan Erkheikkiin. Napsauta ja nauti Norrland T Ä S T Ä!