26 joulukuuta 2021

Kommentti: Tähtihetkiä Lappian Tornio 400-spektaakkelista!

Jenny Mulenga
Torniolaisen Popmusiikin Tarina
oli hieno ja viihdyttävä kokonaisuus.
Pop & Jazz Konservatorio Lappian nuoret olivat tehneet suuren työn kapellimestari Tuomas Lampelan johdolla. Yllättäviä leikkauksia ja käänteitä tunnelmasta toiseen riitti, eikä ikävystymään päässyt.

Juontajapari Essi Turunen ja  Mikko Koivulehto

Tekstihän oli minulle suurimmaksi osaksi tuttua omien Poppi-kirjojeni sivuilta, kuvia oli mukana arkistostani ja muutenkin oli ilo olla pienesti avuksi aina, jos tarvittiin.

Vähän tunnen olevani jäävi sanomaan mitään, mutta muutaman huippuhetken haluan nostaa esiin, kun Lapin Kansa-jutussani se oli rajallista.

Laulajista ylitse muiden oli sielukasääninen Jenny Mulenga, niin Harmony Sisters-Raijan ohjelmistosta napattu Rififi kuin Nina Myan Deep in the water olivat silkkaa tähtipölyä. Swingin ja soulin kutsuihin vastasi ilolla ja on ihme, jos tästä laulajattaresta ei kuulla pian laajemminkin. 

Jenny ja mustan rytmimusiikin pyörteissä myös Tuomas Lampela viulussa

Missään vaiheessa illan aikana ei päässyt liikaa vaipumaan nuoruusmuistoihin. Toki Tonicsin Hei Herra Hetkinen hienoine laulustemmoineen muutaman kyyneleen irrotti, mutta pian nurkan takaa rymistelivät nuoret miehet TK-sikermällä. Heitä tuhat kertaa paremmaksi pani kyllä tyttöbändi, jonka versio Zacharius Carls Groupin Big River-rokista oli uskomaton liveveto! Kaksi naislaulajaa ja mikä nuoruuden energia koko bändissä!

Tonics: Hei Herra Hetkinen
Zacharius Carls Group: Big River
Upeaa kuultavaa oli myös Tuomas Lampelan sovitus CMX:n Ruosteesta ja ennen kaikkea Jukka Pojan Älä tyri nyt-laulu sovitettuna kuorolle toi siihen aivan uuden syvällisemmän tason ja alleviivasi tekstiä.
Yllätys oli myös Tornio 400-laulukisan voittajabiisin Kotikaupunkini esitys. Elina Haapaniemen äänestä olen aina pitänyt, Mikin Vintin näytelmistä lähtien, mutta nettikuuntelussa kappale häipyi äkkiä mielestä, mutta nyt se hiveli ja sai kuoroineen ja bändeineen arvoisensa täyteläisen esillepanon. Oi jospa hetken olisi saanut napattua purkkiin ja jos lupa olisi annettu, sellaisenaan olisin sen julkaissut Väylän Pyörre-levyjen kautta.
Koronapölön vuoksi Tornio 400-spektaakkeli jäi varmasti monelta näkemättä, mutta mikä estää joskus ottamasta esityksiä vaikka uusiksi. Onneksi kevään kuluessa suurproduktiosta on tulossa ainakin nettitaltiointi, vaikkei se live-elämystä korvaakkaan.
Tuomaksen tiimi yhteistsempissä ennen esitystä