Pohjanhovin Rootseissa vieraillut 
James Harman puhuu Canned Heatistä ja ZZ Topista!

 James Harman (kuva: Veli Pekka Salmi)

Rovaniemen Pohjanhovi on säilyttänyt bluestaikansa. Jos vielä 1990-luvulla Pohjanhovissa koin ikimuistoisia Roots` N River Blues- jameja, lauantaina tarjolla oli viihdyttävä kansainvälinen bluespaketti; Irving Louis Lattin, James Harman ja Henry O´ Band, jossa tunnelma nousi mukavasti loppua kohden. Erityismaininnan saa viimemainitun yhtyeen rumpali Conrad Isidore, jonka iloista soittoa oli nautinto kuunnella ja katsella.

Conrad Isidore

Ajankohtaisin Roots-vieraista oli kuitenkin huuliharpisti-laulaja James Harman, joka puhaltaa harppua ZZ Topin uusimmalla La Futura- albumilla kappaleessa Heartache in blue.
Harmanilla on takanaan bluesia vuodesta 1962 lähtien. Se on pitkä rupeama. Pohjanhovissa tämä mustan rytmimusiikin nallekarhu päätti viikon Suomen kiertueen Tomi Leino Trion kanssa Rovaniemelle.
Vaikka pieni väsymys, näytti kiertolaista painavan,  homma hoitui rutiinilla. Harman asetteli mikkitelineensä eteen baarijakkaran ja sen päälle pienen matkalaukun. Kun hän avasi taikalaatikkonsa, sieltä löytyi pieni pyyhe, biisilista, vesipullo ja huuliharppuja, joita hän vaihtoikin kuin kalamies uistinta. Kun hän löi jalkaa, juna oli raiteillaan ja show nytkähti liikkeelle. Yleisöä ei kosiskeltu, vaan musiikin annettiin puhua, vaikka olisi odottanut, että Harmanilla olisi irronnut muutama tarina kerrottavaksi myös runsaslukuiselle lappilaisyleisölle.

Onneksi Väylän Pyörteelle hän suostui tarinoimaan, tosin pitkän suostuttelun jälkeen. 
Eka kertaa ottaessani yhteyttä, Harman ei tiennyt edes tulevansa pohjoiseen keikalle. Varma hän ei ollut myöskään, oliko aiemmin Lapissa vieraillut.
- En todellakaan muista, koska vuosittain tulee  kierrettyä 28 maassa ja paikat ja maisemat vaihtuvat niin nopeaan. 
- Uskon, että olen aikaisemminkin käynyt Pohjois-Suomessa, mutten vuosiin.
Lappilaisena, takerrun, ensimmäisenä tietenkin hänen lempinimeensä Icepick James, jolla hänet myös tunnetaan. Mistä Icepick (= jääpiikki) tulee?
- Olen taiteenharrastaja  ja keräilijä ja yksi keräilykohteeni ovat jääpiikit 1800-1900-lukujen vaihteesta, jolloin niitä tarvittiin, ennen jääkaapin tuloa. Monissa jääpiikeissä on joku slogan maalattu puiseen osaan ja niitä erityisesti kerään. Aina kun kaverit tulevat kylään, he näkevät nuo vanhat jääpiikit ja jossain vaiheessa joku keksi alkaa kutsua minua Icepick Jamesiksi. 
- Itse en mainosta enää itseäni sillä nimellä, muttei siitä tunnu eroonkaan pääsevän.

James Harmanin 40-vuotinen bluesmuusikon ura alkoi Panama Citystä Floridasta. Muhkeaääninen  16-vuotias laulaja valeviiksissään astui isojen miesten saappaisiin ja pääsi kaupungin rhythm & blues-piireihin. Muutettuaan Atlantaan pari vuotta myöhemmin, hän pääsi jo levytysten makuun ja 1960-luvun lopulla hän levytti eri puolilla Amerikkaa yhdeksän sinkkua.
Vaikka Harman tunnetaankin ensisijaisesti blueslaulajana, niin yhtä voimakkaasti tänään häneen yhdistetään huuliharppu, mutta se ei ollut hänen ensimmäinen instrumenttinsa.
- Ei. Aloitin kotona Alabamassa pianotunneilla nelivuotiaana ja löysin itseni ekana isäni Hohner Marine Bandin pianistin penkiltä. Olen tehnyt keikkaa myös basistina ja rumpalina. 
Läpi 1960-luvun soitin myös  urkuja ja pianoa, kun minulla oli iso torvibändi ja tein paljon r&b- ja soul-juttua. 
- Lopulta väsyin kuitenkin istumaan ”toimistopöydän” takana. Halusin takaisin eteen laulamaan ja harppu tuli kuvioihin mukaan aivan itsestään.
Useista sinkuista ja ahkerasta Amerikan kiertämisestä huolimatta James Harmanin ura ei saanut oikein tulta alleen, mutta onneksi vuosien varrella, oli syntynyt hyviä ystävyyssuhteita.

- Canned Heatin kaverit  löysivät minut soittamassa 1970-luvun Floridassa. Samalla lailla he keksivät Albert Collinsin Teksasista. He ehdottivat meille molemmille muuttoa Kaliforniaan. He lupasivat auttaa käynnistämään uramme uudelleen siellä.
- He pyysivät minua ja Alberttia keikoilleen. Iltapäivisin soitettiin usein collegekonsertteja ja illalla lämppäröitiin Canned Heatiä. Olen soittanut yli sata keikkaa Canned Heatin kanssa vuosina 1970-1975. He tekivät paljon hyvää eteeni.
- Ystävystyin erityisesti Bob ”the Bear” Hiten (1943-1981) kanssa.  Itselläni on hyvä levykokoelma, mutta harvalla ihmisellä  oli yhtä isoa kuin Bobilla  ja hänen veljellään Richardilla. Kävin kauppaa ja ostin monia suurenmoisia levyjä veljesten kanssa. Niiden keräily ja niiden kuuntelu oli ensirakkauteni.
- Canned Heatiltä en vaikutteita saanut, sillä heidän musiikkinsa oli liian rock minun makuuni. Itse olin enemmän kiinni perinteisemmässä bluesissa. 

Solmitut ystävyyssuhteet ovat myöhemminkin vieneet Harmanin uraa eteenpäin ja tuoneet voita leivän päälle, tuoreimpana esimerkkinä ZZ Top, jonka levyillä James on vieraillut huuliharpistina säännöllisesti. Mikä teidät toi yhteen?
- Tapasin ZZ Topin Billy F. Gibbonsin valovuosia sitten  levykaupassa. Pengottiin samoja vanhojen neliviitosten levylaareja ja ollaan oltu siitä asti hyviä kamuja . Meillä on Billyn kanssa paljon yhteisiä harrastuksia levyjen lisäksi muun muassa nopeat autot, villit naiset ja tietenkin blues.

Viimeisin näyte James Harmanilta on Heartache in blue ZZ Topin La Futura-kiekolla. Kerro, miten soittosi päätyi levylle?
- Kuten tavallista Billy pyysi soittamaan huuliharppua useampaan lauluun. Tein työtä käskettyä ja Heartache in blue oli yksi niistä.
- Tavallisesti lennän Houstoniin levyttämään ZZ Topin kanssa, mutta tällä kertaa, ei ollut aikaa. Olin juuri seuraavana päivänä lähdössä kiertueelle, joten Billy lähetti kappaleen minulle hänen Foambox-studiostaan ja minä tein osani Scared Cat studiossa Oceanside Kaliforniassa.
- Minun osuuteni levytys vei tunnin. Kitaristini Nathan Jamesin kanssa kuunneltiin biisi ja mulle selvisi, mitä halusin soittaa. Levyttäminen itse vei viitisen minuuttia.
- Billy F. Gibbonsin seuraaminen ei ole helppoa, mutta olen työskennellyt hänen kanssaan niin pitkään, että ymmärrän jonkun verran hänen aivoituksiaan. Mutta vain jonkun verran, sillä mies on hyvin erikoinen, omanlaisensa ja osin täysi mysteeri kaikille.
ZZ Top-levytyksiesi joukosta, mikä on omasta mielestäsi paras?
- Vaikea sanoa. Olen ollut niin monilla ZZ Topin levyillä. Parasta levytystä en osaa poimia, mutta suosikkini on  What's up with that 1990-luvun albumilta Rhythmean.

Mainitsit aiemmin bändisi kitaristi Nathan Jamesin, jonka kanssa keikkailet Amerikassa, mutta milloin tuot yhtyeesi Suomeen?

- Ou jeah, Nathan James on oikea käteni! Kunhan promoottorit maksavat tarpeeksi, tuon heti bändini tänne. Toistaiseksi täytyy kiertää sooloartistina, mutta onneksi olen pystynyt luomaan verkoston ja saanut taakseni parhaat blueskollit. Suosikkini Euroopassa ovat Tomi Leinon trio ja Trickbag Ruotsissa.
- Nathan Jamesistä vielä. Hän on myös helvetinmoinen artisti. Hän sai juuri oman soololevynsä ulos. What  You Make Of  It on loistava albumi. Nathan James and the Rhythm Scratchers Delta Groove-merkillä. Oletko kuullut sitä?  Jos et sitä vielä omista, hanki se heti!.

VI I K O N   B I I S I !
Dave Lindholm & The Äkäslompolo Traditional Band:
Hoochie Coochie Man

" The Äkäslompolo Traditional Band tuli sattumalta perustetuksi kesällä 1989. Rockjazz-leirin päätöskonsertissa esiintyi muiden muassa oppilaiden ja opettajien sekakokoonpanoja. Yhdessä niistä musisoivat rumpuoppilas, Lullacryn nykyinen basisti Kimmo ”Heavy” Hiltunen ja opettajista kitaristit Kauno Kaulanen, ja Dave Lindholm ja allekirjoittanut basson varressa. Todennäköisesti siinä oli muitakin.
Kun Kaulasen ja Lindholmin kanssa huomattiin olevamme jonkinlaisia hengenheimolaisia, päätettiin kokoontua jatkossakin jamihenkiseen liveaktiin. 
Rumpaliksi vakiintui pikkuhiljaa Erkki Lepola, Lohinivan lahja rumputaiteelle. Kolmanneksi kitaristiksi astui Äkäslompolon leirien monivuotinen oppilas, sittemmin opettaja, Oulussa pitkään vaikuttanut Petri Mäntynenä. 

TÄTB: Petri Mäntynenä, guitar, Dave Lindholm, guitar, Erkki Lepola, drums, Pekka Hietaniemi, bass & Kauno Kaulanen, guitar 

The Äkäslompolo Traditional Band esiintyy harvakseltaan, kerran tai kaksi vuodessa. Esiintymiset ovat tapahtuneet yhtä poikkeusta lukuunottamatta Äkäslompolossa. 
Monen kuulijan mielestä yhtyeen paikallaolo esimerkiksi Ylläs Jazz Bluesissa on toivottavaa, jopa välttämätöntä. Niinpä me soittoniekat kokoonnumme Dave Lindholmin johdolla jälleen yhteen  2013 festivaaleilla. 
Aikomus on  jälleen kerran järjestää sykähdyttävä musiikkituokio, joka pitää sisällään menoa, räimettä ja tunnelmointia. Ja kun bändissä on kolme taitavaa ja erilaista kitaristia, saatetaan tarjota kuulijoille kunnollista kielenvenytysilotulitustakin.
Keikkaohjelmisto pitää sisällään joukon rhythm' n bluesin ja bluesin loistavimpia klassikoita. Helmiä Daven tuotannosta on myös mukana. Myös rokahtavampaa kamaa vedellään tyyliin Chuck Berry ja Bo Diddley.
Vuosien varrella The Äkäslompolo Traditional Bandissä ovat vierailleet lukuisat alan kotimaiset musikantit kuten esimerkiksi Eero Raittinen, Esa Pulliainen, Olli Haavisto, Jarkka Rissanen, Jartse Tuominen, Juha Heikkala ja Jim Therapy." ( Pekka Hietaniemi)

The Meänlandilta levy jouluksi!

KUUNTELE! The Meänland: Heilani (s & s  Jani Nikula) 

The Meänland: Mika Mustonen (vas), Laura Holappa, Adam Huuva, Ville Vuoti, Sanna Yliniva & Sami Bergman

Reggae on yhä haaparantalaisen, meänkielellä laulavan  The Meänlandin kivijalka, mutta nyt se on enemmän, kun aloittaessaan kaksi vuotta sitten.

JANI NIKULA

Samalla kun  yhtye on saanut uutta soitannollista väriä ja voimaa, myös Torniosta, samalla sen musiikillinen skaala on laajentunut. 

Alkuaikojen Bob Marleyn ja Stingin lauluaarteistosta poimitut helmet, ovat saaneet rinnalleen yhä enemmän uudelleen sovitettuja, tuttuja kansanlauluja ja ennen kaikkea bändin alkuperäisjäsenten, Jani Nikulan, Adam Huuvan, ja Sami Bergmanin itsetekemiä kappaleita.

 Livenä The Meänlandin oma tornionlaaksolainen juttu toimii jo, sillä pohjoisessa yhtyeen musiikki tuntuu ylittävän, niin sukupolvien kuin yhteiskuntaluokkienkin rajat, mutta levyllä yhtyeen odotettu tulikaste on joulukuussa, jolloin ilmestyy esikoislevy, viiden laulun CD.

Ensimmäinen makupala Heilani on jo yllä kuultavissa, mutta laulun tekijä basisti Jani Nikula, kertoo, että lisääkin on tulossa nettiin aivan lähipäivinä.Parhaillaan yhtyeen 8.jäsen Toni Väisänen on miksaamassa ja masteroimassa kappaleita Pop & Jazz Konservatorio Lappian studiolla.

- Viime lauantaina aamukymmenestä iltaan asti ääniteltiin. Pystytettiin studio  Sami Bergmanin olohuoneeseen ja otettiin joka biisistä muutama otto.

 - Lauluihin Sole mikhään ja Rakastellaan tehtiin tuoreet sovitukset . Aivan uutena levyllä on tietenkin  tuo Heilani, josta  olen jo saanut positiivista palautetta muun muassa Rautiaisen Esalta ja humoristinen Akka huutaa ja pauhaa-reggae,  jonka inspiraationlähettä en suostu kertomaan turvallisuussyistä. Sitten mukana on myös kansanlaulu Minun kultani, joka tehtiin reggae- rytmiin, Nikula kertoo.

Viime vuonna The Meänland tuli toiseksi Nouse, seiso-reggaellaan Väylän Pyörteen järjestämässä Paras Meänkieli-lauluäänestyksessä, heti Raj-Raj Bandin On kaipuu aina pohjaton-laulun jälkeen, jättäen kolmanneksi Torvald Pääjärven Ei se kannatte-klassikon.

Kuitenkin yhyeen lauluista varsinaiseksi kulttisuosikiksi on noussut  Radio Norrbottenissa, Luulajassa viime joulukuussa äänitetty Sole mikhään, joka sekin on Janin kynästä.

- No, sole mikhään on Arto Pokan hokemasta syntynyt. Hän on hyvä ystävä ja perhetuttu ja Arton lautalla Tornionjoella ollaan vietetty aikaa lasten ja aikuisten kanssa ja aina on hauskaa ollut.

- Arton hokemaa hinkkasin päässä, mutten saanut ideaa, mistä se oikeastaan kertois`. Pyysin setääni Jukkaa hätiin ja hän tokasi, ettei Sole mikhään, vaikka kuinka asiat mennee päin mettää. Siitä tarina lähti sitten syntymään  ja kolmas säe Styyre pyysi minua mukhaan ryyppäähmään tuli suoraan Jukalta, josta kiitos hänelle.

Laulu Sole mikhään ei ole soinut vain meänkielisessä Pajalan Meän Raatiossa, vaan laulu on ylittänyt myös valtakuntien rajoja.

- Varmasti se on soinut Radio Suomen Anonyymien Kotikiusattujen (AKK) valtakunnallisessa vappushowssa, jyväskyläläisessä Basso Radiossa ja Uumajan radiossa Ruotsissa, mutta olis` mukava tietää, missä kaikkialla sitä on pyöritetty.

- Facebookissakin sitä on jaettu ahkerasti ja Youtuben mukaan sitä on kuuneltu aina Amerikassa asti, Jani tietää.

Popedan juhlakiertue ensi kesänä Satama Open Airiin!

Hyviä uutisia merilappilaisille! Alueen suurimmat musiiikkitapahtumat, Lapin suurin Twin City Festivals ja vielä muotoaan etsivä Satama Open Air soivat myös ensi vuonna.
Ohjelmistot on lyöty jo suurimmalta osalta lukkoon, mutta ainahan muutokset ovat mahdollisia. Satama Open Air paljastaa kuitenkin jo muutaman nimen.
2. elokuuta 2013 Kemin Ruutinpuistossa,  "honkia humisuttaa" muun muassa Manserockin ruhtinas Popeda, joka täyttää ensi vuonna 35 vuotta. 
Yhtyeen tämänhetkisessä keikkakalenterissa ennen ensi kesää on merkattu vain yksi keikka 15.12.2012. Silloin yhtye ottaa varaslähdön juhlintaan  loppuunmyydyllä pikkujouluristeilyllä m/s Baltic Princessillä, jossa 
Popedan lisäksi esiintyvät kitaristi Costello Hautamäen poikien Rockwalli-kokoonpano sekä mies Popedan lukuisten levyjen takaa, The One And Only Yrjö Mikael ”Mika” Sundqvist..
Muita Satama Open Airin artistikiinnityksiä ensi vuodelle ovat Klamydia, Kotiteollisuus ja Grooving High Allstars.

Miles Davisin lyömäsoittaja Haaparannalle!

Lokakuun 19.päivä klo 20.00 (Suomen aikaa) Haaparannan Folkets Husillä Norrbotten Big Bandin kanssa esiintyy perkussionisti Marilyn Mazur, joka on ainoa nainen, joka on soittanut  jazzlegenda Miles Davisin bändissä.

Mazur soitti Milesin kanssa kahteen eri otteeseen, 1980-luvulla. He tutustuivat, kun Davis vastaanotti Tanskassa elämäntyöpalkinnon joulukuussa 1984 ja suostui levyttämään sikäläisten muusikkojen kanssa Palle Mikkelborgin säveltämän ja sovittaman Aura-kokonaisuuden.

Miles huomasi Mazurin piilevän energian ja kannusti häntä käyttämään laajan lyömäsoitinarsenaalin lisäksi myös enemmän kehon kieltä.

Perkussionistina Marilyn on tarkka ja määrätietoinen, mutta esiintymisessään hän haluaa säilyttää leikkisyyden ja tarjota kuulijoille visuaalisen ja aistillisen kokonaiselämyksen.

Marilyn on sanonut Miles Davisista:" Hän oli aina mukava ja inspiroiva, mutta toisinaan myös provokatiivinen!"

Tie pohjoiseen-leffalla 200 000 rikki!
Litmas-dokkarilla loistoavaus!

Pietarin elokuvajuhlilla viime viikonloppuna yleisöpalkinnon voittaneen Mika Kaurismäen ohjaaman Tie pohjoiseen-leffan esityksestä  poistui kyynelehtivä yleisö. Yllääolevassa videokohtauksessa on mukana yksi elokuvan liikuttavimmista hetkistä Vesa- Matti Loirin tulkinta Kuolleista lehdistä.
 Myös suomalaisissa elokuvateattereissa Tie pohjoiseen-elokuva jatkaa odotetusti voittokulkuaan. Se on ylittänyt kuudentena viikonloppunaan 200.000 katsojan rajapyykin. Elokuvaa kävi katsomassa 11.844 katsojaa, ja yhteensä Loirin ja Samuli Edelmannin tähdittämän elokuvan on nyt nähnyt siis jo 204.597 ihmistä. Se on vasta toinen kotimainen elokuva tänä vuonna, joka on saanut yli 200.000 katsojaa.
Toinen on Räppääjä ja Venla, jonka katsojaluvut ovat jo  yli 300 000.
Viikon kovin ensi-iltaelokuva on torniolaisohjaaja Arto Koskisen Kuningas Litmanen, dokumenttielokuva jalkapalloilija Jari Litmasesta. Se yltää ennätykselliseen tulokseen, sillä sijaan viisi oikeuttava katsojamäärä, 6.133 ihmistä, on historian toiseksi paras dokumenttielokuvan avaustulos. Sen eteen mahtuu nipin napin vain Vesku vuodelta 2010, joka on Mika Kaurismäen ohjaama dokumentti Vesa-Matti Loirista.  Ennakkonäytökset mukaan laskettuna sillä on 7.405 katsojaa. 

P ä i v ä n  s a n a!

JUKKA POIKA JA TALVI: " Tiedän yhden reggaemuusikon, joka lähtee aina pois kuukaudeksi tammikuussa. Itse en toistaiseksi. Voi olla, että käyn jossain, mutta kyllä mä aion nauttia olostani, sekä keskuslämmityksen, että toisaalta tällaisen takkatulen ja pönttouunitulen lämmöstä. Kyllähän talvestakin voi ottaa ilon irti." (Ilta~Sanomat)