03 lokakuuta 2012

Miles Davisin lyömäsoittaja Haaparannalle!

Lokakuun 19.päivä klo 20.00 (Suomen aikaa) Haaparannan Folkets Husillä Norrbotten Big Bandin kanssa esiintyy perkussionistMarilyn Mazur, joka on ainoa nainen, joka on soittanut  jazzlegenda Miles Davisin bändissä.
Mazur soitti Milesin kanssa kahteen eri otteeseen, 1980-luvulla. He tutustuivat, kun Davis vastaanotti Tanskassa elämäntyöpalkinnon joulukuussa 1984 ja suostui levyttämään sikäläisten muusikkojen kanssa Palle Mikkelborgin säveltämän ja sovittaman Aura-kokonaisuuden.
Miles huomasi Mazurin piilevän energian ja kannusti häntä käyttämään laajan lyömäsoitinarsenaalin lisäksi myös enemmän kehon kieltä.
Perkussionistina Marilyn on tarkka ja määrätietoinen, mutta esiintymisessään hän haluaa säilyttää leikkisyyden ja tarjota kuulijoille visuaalisen ja aistillisen kokonaiselämyksen.
Marilyn on sanonut Miles Davisista:" Hän oli aina mukava ja inspiroiva, mutta toisinaan myös provokatiivinen!"