04 heinäkuuta 2010

Kaksi ensi-iltaa Kino Ylläs-tapahtumassa!
Peräti kaksi kotimaista leffaa, Dome Karukosken ohjaama Napapiirin Sankarit ja Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden Alla, osa II, esitetään ensi kertaa yleisölle Kino Ylläs- elokuvia taivasalla-tapahtumassa 1.- 5. syyskuuta. Valtakunnalliseen teatterilevitykseen nämä filmit tulevat vasta muutamaa viikkoa myöhemmin.
Kiinnostus Äkäslompolon uutta elokuvafestivaalia kohtaan kasvaa koko ajan ja siitä on kehittymässä pikkuhiljaa karvalakkiversio Sodankylän filmijuhlista. Luonnonkaunis ulkoilmanäyttämö, Ihmisen Rinki, tarjoaa upeat puitteet elokuvien esittämiselle ja elokuvantekijät ovat kilvan tulemassa tapahtumaan.
Kino Ylläs-tapahtuma aloitetaan keskiviikko-iltana 1. syyskuuta klo 21.30 Dome Karukosken uutuuselokuvalla Napapiirin sankarit (Lapland Odyssey). Se kiinnostaa varmasti paikallisia, sillä sehän kuvattiin suurelta osin viime talvena Ylläksellä ja Kolarissa. Elokuva on komedia, joka kertoo kolmekymppisistä miehenvötkylöistä ja heidän tölväilyistään heidän yrittäessä löytää Lapista digiboksia. Se on myös road movie, jossa pohjoisen eksotiikkaa käytetään estoitta hyväksi, sillä se tähtää kansainväliseen menestykseen. Leffan käsikirjoittaja on Pekko Pesonen, jonka kynästä oli myös ohjaaja Karukosken läpimurtofilmi Tyttö sinä olet tähti.
Juhlien päävieras on ohjaaja Timo Koivusalo, jonka Täällä Pohjantähden Alla, osa II, nähdään Ihmisen Ringissä perjantai-iltana 3. syyskuuta. Hänen elokuviaan tapahtumassa esitetään useampi. Pohjantähti-elokuvia paremmin Koivusalo tunnetaan musiikkillisista muotokuvistaan aina Repe Helismaasta Jean Sibeliukseen asti..
Molemmat ensi-iltaelokuvien ohjaajat näyttelijöineen saapuvat Ylläkselle.

Muitakin vieraita on tulossa, mutta lopullinen festivaaliohjelma julkaistaan lähiaikoina.
Napapiirin Sankarit - www.napapiirinsankarit.fi/
Täällä Pohjantähden Alla, osa II - http://www.youtube.com/watch?v=luoo1P-29n4