26 tammikuuta 2011

Ailusta kirja loppuvuodesta!

Vuoden lopulla tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Saamenmaan isän ja uuden joiun uranuurtajan Nils-Aslak Valkeapään poismenosta. Silloin Ailusta on tarkoitus julkaista laaja teos. Ainakin sen kirjoittaja Marjut Aikio uskoo niin.
- Neljä vuotta olen ahkeroinut. Olen parhaillaankin, jo kolmatta kertaa Skibotnissa, Ailun Lassagammissa kirjoittamassa.

- Olen eläkkeellä Tromssan professuurista, joten periaatteessa aikaa tähän projektiin on riittämiin, mutta kirjoittaa elämäkerta Ailusta on tosi kova homma, hän kertoo viestissään Jäämeren rannalta.
Nils-Aslak Valkeapää oli monipuolinen taiteilija, joka ehti tehdä musiikin sarallakin monenlaista. Harvinaisen vähän kuitenkin hänen kuolemansa jälkeen on julkaistu häneltä jälkeenjääneitä nauhoituksia. Vanhoja vinyylejä on kyllä pakattu CD-muotoon, mutta viime vuonna ilmestynyt hengellinen levytys Alit idja lahkona (Blue Night Moving Closer) lienee ainoa ennenjulkaisematon. Sillä Valkeapää laulaa itse kirjoittamiaan tekstejä vanhoihin hengellisiin melodioihin, joita hän on löytänyt Tromssan museon arkistojen vanhoilta äänitteiltä.
Live-äänitykset on tehty vuonna 1992 Målselvin kirkossa ja pääsiäisjuhlilla Kautokeinossa, missä Valkeapää esiintyi yhdessä suomalaisten muusikkoystäviensä Seppo Paakkunaisen ja Esa Kotilaisen kanssa.
Valkeapää olisi halunnut uudelleenäänittää nämä laulut. Hän teki joitain muutoksia sanoihin verrattuna livelevytykseen, mutta tämä ei koskaan ehtinyt toteutua, koska hän kuoli vuonna 2001. Nämä vaihtoehtoiset sanat löytyvät nyt CD-vihkosta.
Yksi albumin lauluista Giitu buot attáldagain (Thank you for all your gifts) on jo mukana uudessa saamelaisessa virsikirjassa Sálbmagirji II.