26 tammikuuta 2011

Duo Lurjukset Pubi Tähti-finaaliin!
Viime viikonloppuna loppuunmyydyllä Tapsan Tahdit -risteilyllä Silja Europalla viihdyttivät juhlaväkeä Annika Eklund ja Neljänsuora. Oman värinsä laivamatkaan toi myös Pia Korisevan juontama Pubi Tähti-kilpailun semifinaali, johon osallistujat karsittiin viime syksynä.
Kesällä Nokialla käytävään finaaliin kelpuutettiin kuusi osallistujaa, heidän joukossa lappilainen Duo Lurjukset, jonka takaa löytyvät musiikin ammattilaiset Markku Ketola (kuvassa) ja Seppo Nousiainen.
Kilpailun tuomariston puheenjohtajan Mika Malin mukaan tuomaristo kiinnitti tänä vuonna huomiota erityisesti hyviin biisivalintoihin, yleisön mukaan saamiseen, välispiikkien sujuvuuteen sekä energisyyteen.

Hänen mukaansa kilpailun formaatti alkaa selkeästi muotoutua tarkoituksensa mukaiseksi, ja kisasta nousee esiin sellaisia viihdyttäjiä, joilla on edellytyksiä menestyä haastavassa ravintolaympäristössä.
– Tänä vuonna kilpailijoiden ohjelmisto oli selkeästi vakavampihenkistä verrattuna edelliseen vuoteen. Stand Up -komiikkaa ei nähty oikeastaan lainkaan, vaan painotus oli enemmän ”kaksi kitaraa ja raivokasta laulua” -tyyppisissä duoissa. Osallistujista myös selkeä enemmistö oli miehiä, kun edellisenä vuonna kilpailuun osallistui paljon myös naisesiintyjiä, Mali kertoo.
Tuomariston mukaan semifinaalin kärkikuusikko oli keskenään tasaväkinen, joten kesän finaalista on odotettavissa tiukka taisto. Loppukisan parhaille on tiedossa rahapalkintojen lisäksi sopimukset valtakunnallisen ohjelmatoimiston kanssa.
Duo Lurjusten lisäksi Pubi Tähti-finaaliin, joka järjestetään Tapsan Tahdeissa 29. heinäkuuta, pääsivät myös Erkki "Eki" Vilen, Duo Mikko Huoviala & Mika Rämä, Duo Herra Hattu ja Sadat Sävelet, Duo Timo Salokorpi & Jyrki Lindlöf ja Duo Jussi.