27 helmikuuta 2011

Suvi tekee levyn Levillä!
Pohjoinen jäi ilman Emmaa ja myös vahvin nominantti Suvi Teräsniska. Jakojuhlallisuuksien yhteydessä hän kuitenkin kertoi, että seuraavaa hittialbumia aletaan purkittaa huhtikuussa Suvin "kotikulmilla" Levillä. Sitä ennen eli ensi keskiviikkona 2.3.julkaistaan hänen albumista Rakkaus päällemme sataa platinapainos. Se sisältää alkuperäisen levyn lisäksi bonus-cd:n, jolla on mukana kuusi uutta levytystä; uusin single Elävänä haudattu, Olli Lindholmin kanssa duettona laulettu Särkyvää ja kuoron kanssa levytetyt Elämän nälkä ja Jos menet pois. Lisäksi mukana on kaksi keikkataltiointia Voi kuinka me sinua kaivataan ja Särkyneiden sydänten tie. PS. TÄSSÄ muuten Suvin historiallinen esiintyminen Yö-yhtyeen kanssa 13.7.2006 Oulun Rotuaari-Piknikissä, josta Kolarin tytön ura urkeni.