05 joulukuuta 2011

Hubert Sumlin on poissa!

Vanhojen bluesveteraanien rivistöt harvenevat kiihtyvää vauhtia. Sunnuntaina 4. joulukuuta kuoli kitaristi Hubert Sumlin, joka ehti ylittää viime kuussa 80 vuoden kunnioitettavan iän.

Missisipissä syntynyt ja Arkansasissa kasvanut Hubert oli Howlin` Wolfin oikea käsi, jonka kanssa hän soitti 23 vuotta. Mestarin kuoltua hän jatkoi muun bändin kanssa nimellä The Wolf Gang. Hän ehti soittaa muutaman kuukauden myös Muddy Watersin kanssa 1950-luvulla, aikaan jolloin julkaistiin muun muassa biisit Evil ja Don’t og no further.

Howlin` Wolfin kanssa he olivat erottamat, vaikkei heidänkään suhde ruusuinen ollut. Sama koski myös legendaarisia parivaljakoita Sonny Terry & Brownie McGee ja Muddy Waters & Little Walter, mutta yhtä kaikki kipinöistä syntyi bluesin historiaa.

Moanin` in the moonlight, Smokestack lightning, Spoonful ja Killing floor. Siinä muutama Howlin` Wolf-klassikko, josta Sumlin muistetaan. Hänen ihailijoihin kuului muun muassa Jimi Hendrix, joka soitti viimeksimainitun Killing floorin Hubertin soittotyyliä mukaillen. Myös Peter Green ja Jimmy Page ovat tunnustaneet ottaneensa häneltä vaikutteita. Legendaarista Blue Horizon- levy-yhtiötä perustaessaan Mike Vernonin halusi ehdottomasti ekana levylle Sumlinin bluessoittoa.

Rolling Stonesin levyttäessä Howlin` Wolf-biisin Little red rooster vuonna 1964, Sumlin pääsi tutustumaan yhtyeen jäseniin ja heistä tuli ikuisia ystäviä.Kun viime vuosina sairastellut Sumlin läpikävi sydänleikkauksen ja häneltä poistettiin toinen keuhko, hän oli hukkua sairaalalaskuihin, mutta Rollarit tulivat hätiin.

Vuonna 1970 ilmestyi klassikoksi muodostunut albumi The London Howlin’ Wolf Sessions, jolla vieraili muun muassa Rollari-basisti Bill Wyman. Viimeisimmällä Hubertin vuonna 2005 julkaistulla mainiolla About Them Shoes-levyllä kuultiin taas Keith Richardsia. Siinä pari hankkimisen arvoista levyä! Molemmilla levyillä soitti muuten myös Eric Clapton. Rest In Peace, Hubert Sumlin!