Tyylillinen monitaituri rovaniemeläinen Jacques Daniels Project julkaisi tämän vuoden kesäkuussa omakustanteena toisen kokopitkän albuminsa nimeltä Distance. Pian tähän saakka ainoastaan Spotifyssa kuunneltavissa ollut levy julkaistaan kuulijoiden iloksi myös CD:nä.
Laulaja-lauluntekijä Jari Karjalaisen luotsaaman Jacques Daniels Projectin aiempaa tuotantoa on verrattu muun muassa Queenin, Led Zeppelinin ja Beatlesin kaltaisiin musiikin suurnimiin, mutta Distance on tyylillisesti niin omaleimainen yhdistelmä erilaisia aineksia, että sitä on vaikea verrata mihinkään muuhun.
Jacques Daniels Project on 15-vuotisen taipaleensa aikana julkaissut omakustanteena useita singlejä, yhden EP:n ja kaksi albumia. Genreillä leikittely on alusta saakka ollut keskeinen osa JDP:n musiikkia, ja niinpä uusimmallakin levyllä kuullaan tyylejä laidasta laitaan eikä yksikään kappale ole samanlainen kuin toinen. Myös lyriikoiden osalta Distance on herkullisen monipuolinen kokonaisuus. Kappaleiden aiheet vaihtelevat ihmissuhteista ja laulujen kirjoittamisesta aina 20-lukulaisiin murhamysteereihin saakka. Distance toisin sanoen kieltäytyy asettumasta valmiisiin lokeroihin, minkä vuoksi se onnistuukin juuri siinä, mihin Jacques Daniels Project ennen kaikkea musiikissaan pyrkii eli tarjoamaan ihmisille aidosti uutta kuunneltavaa.Jari Karjalaisen lisäksi Jacques Daniels Projectin uusimmalla levyllä soittaa ja laulaa kaikkiaan kymmenen muutakin muusikkoa. Perinteisten instrumenttien ohella yhtye hyödyntää levyllään kekseliäästi muun muassa kuppien, lasien ja kahvinkeittimen ääniä.
Tässä Distance-albumilla mukana olevat soittajat ja laulajat:
Jari Karjalainen – laulut, akustinen kitara, kosketinsoittimet, perkussiot, ohjelmointi
Timo Rehtonen – akustinen kitara, busuki (4), sähkökitara, basso (1, 2), ohjelmointi
Jaakko Niemi – basso (2, 3, 5, 6, 7) ja rummut (2, 3)
Hannu Mikkola – poikkihuilu (5), tinapilli (6) ja saksofonit (7)
Jaana Isokangas – taustalaulut (3, 6, 7) ja soololaulu (5)
Katja Auvinen – taustalaulut (3, 7)
Sami Enbuska – rummut (7)
Kennedy Pupe – laulut (6)
Jarmo Saitajoki – kontrabasso (4)
Minna Siitonen – kurkkulaulu (1)
Pekka Laine – miksaus ja masterointi
Jari Karjalainen – laulut, akustinen kitara, kosketinsoittimet, perkussiot, ohjelmointi
Timo Rehtonen – akustinen kitara, busuki (4), sähkökitara, basso (1, 2), ohjelmointi
Jaakko Niemi – basso (2, 3, 5, 6, 7) ja rummut (2, 3)
Hannu Mikkola – poikkihuilu (5), tinapilli (6) ja saksofonit (7)
Jaana Isokangas – taustalaulut (3, 6, 7) ja soololaulu (5)
Katja Auvinen – taustalaulut (3, 7)
Sami Enbuska – rummut (7)
Kennedy Pupe – laulut (6)
Jarmo Saitajoki – kontrabasso (4)
Minna Siitonen – kurkkulaulu (1)
Pekka Laine – miksaus ja masterointi