05 maaliskuuta 2010

Greedy Pig livenä kotikonnuilla!Greedy Pig heittää kesken levytyssessioiden kaksi keikkaa Meri-Lapissa. Livevedoista haetaan lisäpotkua studioon, vaikka yhtyeellä tuntuu olevan hyvä draivi päällä muutenkin. Perjantaina Greedy Pig tykittää Kemin Koodissa ja lauantaina Tornion musiikkibaari Blues Stationissa.
Yhtyeen levytyshomma alkoi edistyä, kun liideri, kitaristi-laulaja Jari "Päne" Pänttäjä muutti etelästä talvehtimaan Ouluun. Itse levyä on purkitettu pikkuhiljaa Tornionjokivarressa Ruotsin Vojakkalassa äänittäjä Antti Lindholmin johdolla. Aiemmin samaisesta Boat Island-pajasta on sadellut tykinkuulia myös torniolaisten Lambsin ja Free Riden toimesta. Elokuussa 2008 oli puhetta Kemissä myös Pirates-kitaristi Mick Greenin mukaantulosta levylle, mutta kuolema ehti ennen.
Tulevalta Greedy Pigin albumilta saatiin maistiaisia muutama päivä sitten julkaistulla North Will Rise Again -kokoelmalla. Herkkupalat Holler ja Idle Motion ennakoivat karheaa ja tanakkaa rock`n`roll-pakettia.
Yhtyeen viikonlopun Kemin ja Tornion keikoilla kuullaan uutta materiaalia yleisösuosikkien Junkfoodin, Medicine Manin ja Sweet Little Darlingin rinnalla. Livenä yhtye nähdään Torniossa toistamiseen Twin City-festivaaleilla 16. heinäkuuta muun muassa yhdessä CMX:n kanssa.

Idle motion www.myspace.com/greedypigfinland
Holler
www.myspace.com/northwillriseagain
Etelä-Suomen Sanomat haastatteli brittikitaristi Mick Greeniä GREENgreedy.pdf , kun hän kiersi Suomea Greedy Pigin kanssa v.1999. (Juttu on lappilaislähtöisen Pirates-tietäjä Esa Seppäsen arkistosta! Suurkiitokset!)