25 heinäkuuta 2010

Multi Climex aiheutti pahennusta Savossa!
Maailman nopeimmaksi psychobillybändiksi itseään tituleeraava kemiläistrio Multi Climex (Nick Kulmakka, Janne Kotila ja Nalle Torkell) kohahdutti viikonloppuna Iisalmen Sandels Rockissa. Yhtyeen tempauksesta kertoo ensimmäisenä Hymy nettisivuillaan.
Lehden mukaan muutamalle sadalle ihmiselle perjantaina alkuillasta esiintynyt Multi Climex oli kastellut itsensä tekoverellä, mutta tilanne sähköistyi vasta, kun lavalle astui sairaanhoitajan asuun pukeutunut kurvikas blondi, joka alkoi masturboida itseään dildolla.
Aikansa touhua katseltuaan järjestysmiehet poistivat naisen lavalta, mutta tämä ei lannistunut, vaan palasi uudelleen nyt miehen kanssa alkaen harjoittaa tämän kanssa suuseksiä.
Järjestysmiehet onnistuivat kuitenkin estämään tapahtumat. Hymyn saamien tietojen mukaan näytös oli sovittu bändin kanssa ja lehden mukaan osaa yleisöä tapahtuma järkytti.
Sandels Rockin kotisivut kertoivat ennakkoon, että Multi Climexiltä on luvassa "huikaiseva lavaspektaakkeli", joka kuvataan ja materiaalia käytetään tämän vuoden aikana julkaistavalla DVD:llä. Yhtye paikkasi perjantai-illassa yllättäen hajonnutta ja keikan perunutta brittiläistä Demented Are Go-bändiä. Sandels Rock on K-12-festivaali. (Kuva basisti Janne Kotilan albumista)

SAVON SANOMAT:Poliisi selvittää Sandels Rockin seksiesitystä
KAUPPALEHTI & Sandels-olut: Kuuntele uutinen