06 syyskuuta 2012

Kotipelto Liimatainen
duetoi albumin Blackoustic!
Stratovariuksesta tunnettu Timo Kotipelto julkaisee uransa ensimmäisen duolevyn kemiläiskitaristi Jani Liimataisen (ex-Sonata Arctica) kanssa. Kaksikkoa on nähty akustisilla keikoilla ja levyjulkaisuidea lähtikin keikoilla käyneiden fanien toiveesta. Blackoustic-albumi julkaistaan 19.lokakuuta.
- Fanit kuulemma haluaisivat kuunnella kotona meidän akkaribiisejä. Aluksi ideaa heiteltiin toisillemme läpällä, mutta sitten ajateltiin, että miksikäs ei.  Tällaista ei kovin moni duo käsittääkseni tässä maassa  hevipuolella ole tehnyt. Ensin oli tarkoitus tehdä omakustanteena pieni erä levyjä, joita sitten voisi ehkä myydä keikan jälkeen niitä haluaville, kertoo Kotipelto.
Omakustanteen sijaan levyn julkaisee Stratovariuksenkin viime levyt julkaissut saksalainen levy-yhtiö Edel. Biisit levylle valikoituivat Kotipellon ja Liimataisen duo-keikoilta. Mukana on tuttuja Stratovarius-covereita (Black diamond ja Hunting high and low) mutta myös Timo soolouran biisejä kuten Serenity ja Sleep well.
Mukana on lisäksi yksi uusi kappale Where my rainbow ends, joka on Jani Liimataisen käsialaa.
- Muistin biisin, jonka olin säveltänyt viime talvena. Se oli alunperin sävelletty instrumentaaliksi, mutta kuunneltani sen, totesin, että melodia toimisi laulettunakin. Biisi sovitettiin akustiseen muotoon ja tavoilleni uskollisena kirjoitin siihen lyriikat viimeistä äänityspäivää edeltävänä iltana. Lopputulos oli yllättävän kaunis ja herkkä, Liimatainentoteaa .
Blackoustic-albumi on äänitetty Kotipellon mökillä Lappajärvellä ja sen on miksannut Stratovariuksen kitaristinakin tunnettu Matias Kupiainen.
Kaksikko lähtee albumin myötä myös tien päälle. Ensimmäinen veto on tosin vetten päällä, sillä duo esiintyy tulevana viikonloppuna loppuunmyydyllä Radio Rock -risteilyllä m/s Baltic Princess -laivalla. Lapissa kaksikko nähdään alustavan keikkalistan mukaan ainakin 21.12 Levin Ihkussa.