04 syyskuuta 2012

Tie Pohjoiseen-leffa kelpaa katsojille! 
 ELOKUVA   Odotetusti Mika Kaurismäen ohjaamasta elokuvasta Tie pohjoiseen on tulossa yksi vuoden katsotuimmista elokuvista, vaikka sen ensi-ilta ajoittuikin loppukesään. 
Ensimmäisenä viikonloppuna se keräsi teattereihin 36.659 katsojaa, mikä oli tämän vuoden toiseksi paras kotimaisen elokuvan avaustulos. 
Viime viikonloppuna lähes 30.000 katsojaa kerääntyi teattereihin, kun 29.888 suomalaista kävi katsomassa Samuli Edelmannin ja Vesa-Matti Loirin tähdittämän road movien. 
Huumorilla väritetty draama kertoo konserttipianistista (Samuli Edelmann), joka oman eronsa keskellä saa yllättävän vierailijan ovelleen. Kauan kadonneena olleeseen isään (Vesa-Matti Loiri) tutustuminen vie miehet 
matkalle jonka aikana kohdataan menneisyyttä ja tulevaisuutta.
Yhteensä jo 94.652 katsojaa kerännyttä  elokuvaa levittää 110 valkokankaalla FS Film ja sen on tuottanut Marianna Films. 
Reilusti Tie Pohjoiseen-elokuvan jäljessä katsojamäärissä  tulevat koko perheen animaatiot Urhea (Brave) ja Madagaskar 3, joitten luvut liikkuvat 14 000-16 000 välillä viikonloppua kohti.