08 syyskuuta 2012

Tarja Ylitalo Syksyn Sävel-retrossa kolmesti!
Lauantaisin kello 20.00 MTV3:ssa! 

Tarja Ylitalon läpimurtohitti oli Kerrasta poikki, jolla Pellon tyttö singahti kerralla Suomen iskelmätaivaalle. 
Kappale oli tyrkyllä vuoden 1979 Syksyn Säveleen, muttei se valintaraadille kelvannut ja  kansan tietoon laulu tulikin "hylättyjen biisien" Syksyl Sävel Satoa-ohjelmasta. Kerrasta poikki-sinkusta tuli yksi vuoden 1980 suosituimmista iskelmistä ja sitä seurannut albumi möi yli platinarajan eli 50 000 kappaletta. 
Tarja Ylitalo osallistui Syksyn Säveleen kolmesti. Vuonna 1983 hän pyrki, ja tällä kertaa myös pääsi finaaliin laululla Ei tämä tyttö lempeä anele. Tämän humoristisen kappaleen oli säveltänyt ja sanoittanut edellisvuoden Syksyn Sävelen voittanut Mika Sundqvist. 
Ylitalon kilpailukappale menestyi varsin mukavasti ja sijoittui kolmanneksi. Postikorttiääniä esitys sai 28 406 kappaletta. Hitti kappaleesta tuli myös Syksyn Sävelen ulkopuolella. Kappale oli marraskuussa 1983 suomalaisten jukeboksien neljänneksi soitetuin laulu. Ei tämä tyttö lempeä anele päätyi myös Ylitalon vielä vuonna 1983 julkaistun järjestyksessä neljännen albumin nimikappaleeksi. 
Toisen kerran Tarja Ylitalo nähtiin kilpailussa vuonna 1988. Kilpailukappaleena kuultiin Teppo Ruohosen säveltämä ja V-P Lehdon sanoittama Ollaan yhdessä. Tyylillisesti tämä vauhdikas iskelmä edusti perinteistä Ylitalon tuotantoa, mutta ei syystä tai toisesta vakuuttanut kansaa tarpeeksi.
Vuonna 1990 Reippaista humoristisista iskelmistään tunnettu Tarja esitteli Syksyn Sävelessä itsestään herkemmän puolen. Ylitalon kilpailukappaleena kuultiin melankolinen Veikko Samulin säveltämä ja Juha Vainion sanoittama kappale Syys surumielinen.
Lauluntekijät olivat tehneet kappaleen Juha Vainion mökillä Saaristonmeren Österskärissä ja se jäi lokakuussa kuolleen Vainion viimeiseksi levytetyksi sanoitukseksi.
Suuri yleisö ei Ylitalon kilpailukappaletta Syksyn Sävelen kärkikastiin äänestänyt, mutta sen sijaan lehdistö valitsi esityksen omaksi suosikikseen.
Syys surumielinen julkaistiin tuoreeltaan singlenä ja kappale päätyi mukaan vielä vuonna 1990 ilmestyneelle Tarja Ylitalo -albumille. Tämä albumi teki ajan myötä hyvin kauppansa ja vuonna 1996 levy ylitti myynnissä 25 000 kappaleen kultalevyrajan.
(Kappaleiden taustatekstit: Juha Rantala: http://www.mtv3.fi/ohjelmat/sivusto2008.shtml/viihde/syksyn_savel/jaksot?1605038)