09 lokakuuta 2012

Absoluuttiselta 
Nollapisteeltä kaksiosainen progesaaga!
Absoluuttisen Nollapisteen kaksiosaisen teemalevyn Pisara ja lammas ensimmäinen osa ilmestyy ensi perjantaina. 
Tuottaja-basisti Aake Otsalan, kitaristi-kosketinsoittaja Aki Lääkkölän ja rumpali Tomi Krutsinin esiinmanaama musiikki on väkeväkäänteistä mutta melodista progressiivista rockia, joka kulkee samassa rekisterissä kuin progehistorian muistettavimmat levytykset.
Kronologisesti etenevä scifi-tarina tapahtuu läheisessä tulevaisuudessa. Planeetta Hyvästä lähetetään liikkeelle pahaa sisältävä pisara. Se liitää halki avaruuden kohti Maata, ja...
Tarinaa kuljettaa kertojana Tommi Liimatta sekä Emilia Norpasta, Lotta Savolaisesta ja Teemu Eskelisestä koostuva kuoro ja päärooleissa kuullaan Erkki Seppästä (Lammas), Olavi Uusivirtaa (Paimen) ja Paula Vesalaa (Nainen). 
Tarina jatkuu vuoden päästä levyllä Pisara ja lammas 2 ja albumikaksikko siirretään lähivuosina myös teatterinäyttämölle.
Kyseessä on Absoluuttinen Nollapisteen yhdestoista albumi. Yhtye on syntynyt Rovaniemellä 1991, mutta  yhtyeen jäsenet asuvat nykyisin Tampereella ja Helsingissä.
Syksyn aikana yhtye kiertää ympäri maata. Toistaiseksi keikkakalenterin pohjoisin esiintyminen on 15. marraskuuta Oulussa 45 Specialissa.