19 lokakuuta 2012

Tornionlaakso festaa Luulajassa!
Tornedalsfesten kokoaa neljättä kertaa Ruotsin Tornionlaakson kuumimmat musiikkinimet Luulajaan 9.-10. marraskuuta.
Yksi mielenkiintoisimmista on duo Fagervall Björkenvall, jonka ensiesiintyyminen on tapahtumassa. 
Kesällä Mataringin Idol-voittaja Markus Fagervall ja Kiirunan ykkösyhtyeen Willy Clay Bandin päävokalisti Tony Björkenvall löivät hynttyyt yhteen. Julkisuuteen tihkuneiden pirttiäänitysten perusteella tulossa on hienoa stemmalaulua ja omista tornionlaaksolaisista juurista kumpuavaa musiikkia unplugged-pohjalta. 
Luulajan konsertti on myös alku  kolmiosaiselle Ruotsin television kuvaamalle road movielle, jossa oppaina toimivat Markus ja Tony halki meänkielisen Tornionlaakson. Luvassa on kohtaamisia ja musisointia ihmisten kanssa pitkin Väylän vartta. Kun Markus puhuu meänkieltä, Tony ruotsia ja laulut ovat englanniksi, miksaus vaikuttaa varsin kiintoisalta.
JANNES FRICKEBODA = Jan Johansson, Fredrik Isaksson & Rolf Digervall
Pari vuotta sitten kaksi tappajahanuristia Fredrik Isaksson ja  Jan Johansson julkaisivat mainion albumin Made In Pajala. Kun mandoliininsa soppaan laittaa vielä laulaja- humoristi Rolf Digervall, luvassa on taatusti loistava show. 
Trio kulkee nimellä Jannes Frickeboda. Miehet on loistaneet  paitsi muusikkoina Jordissa ja Raj-Raj Bandissä, myös teatterirooleissa, joten sketsejäkään ei pidä puuttuman. 
Musiikkia kuullaan humpasta rockiin ja valsseista balladeihin. Mukana muun muassa Matkamies-tyyppisiä kansanlauluja, Ronny Erikssonia ja Wilmer X:ää eli kaikkea taivaan ja maan väliltä. 

Carina Henriksson on ennakkoluuloton sopraano, joka mielellään ylittää musiikillisia rajoja. Kolme vuotta sitten Tornedalsfesteillä hän esitti Jordin Gunin ja Susannen kanssa kansanlaulun Miks´ sinuun mä rakastuin. 
Ooppera kohtaa tangon tulevissa juhlissa otsikolla Con Amore, joten rakkaudesta on kysymys ja liikkeellä ovat suuret tunteet.
Partnerina Carinalla on Seinäjoen tangolaulukisassakin hyvin pärjännyt Pajalan kultakurkku Daniel Sandström, josta on moneksi. Nimittäin ensi sunnuntaina hänellä on suuri päivä näyttelijänä, kun hän esittää toista pääroolia Mikael Niemen näytelmässä Tukkipojat, joka käsittelee  tulenarkaa aihetta, machomiesmallin muuttumista Tornionlaaksossa.
Muista Tornedalfestin esiintyjistä kannattaa mainita  myös ensisinglensä Paper cut juuri julkaissut lahjakas poppiduo the Magnettes ja Siionin lauluja esittävät  Viktor Fors Mäntyranta (Surunmaa) & Markus Forsberg (Pajala Truck  Company). http://www.lapplandkulturbyra.se/

Muistoja vuodelta 2009: http://vaylanpyorre.blogspot.fi/2009/11/kruuvamiehet-ruotsin-televisiossa.html