Centuries of Youth on kahden avantgardistisen kuvainriistäjän
projekti. Minimalistinen lähestymistapa on albumin kulmakivi, jossa Terveet Kädet -yhtyeen Läjä Äijälä ja muun muassa Reverend Bizarresta tuttu Albert
Witchfinder ovat yhdistäneet voimansa.
Kaksikon debyyttilevy Centuries of Youth sisältää
seitsemän kappaletta, joiden tunnelmat vaihtelevat voimaelektrohulluudesta
levottomiin ja avantgardistisiin ambient-tykityksiin.
Svart Records julkaisee albumin 15. lokakuuta 350 kappaleen rajoitettuna mustana vinyylipainoksena
sekä digitaalisesti kaikissa olennaisissa suoratoistopalveluissa, mutta tässä
ennakkomaistiaisena paljonpuhuva Crush
Down.
Läjä Äijälä on luonut pahaenteisesti sykkivän analogisen äänivallin, jonka päälle Witchfinder lataa vokaalimyrskyn, josta välittyy tulkitsijan nuoruuden kokemuksia värittävä epävarmuuden tunne sekä siihen liittyvä väkivaltaiselta tuntuva katkeruus.
Sanoitukset perustuvat Witchfinderin päiväkirjamerkintöihin, joista varhaisimmat juontuvat nuoruusvuosilta ja loppuvat edesmenneen vuosituhannen viimeisiin hetkiin.
Janne Leimolan ohjaama lyhytdokumentti Läjä, koneiden ja kissojen orja, saa vihdoin ensi-iltansa Aineen taidemuseolla 30. syyskuuta klo 18.00. Kiireinen ohjaaja on saanut kuvausapua myös Noora Räätäriltä ja Kilian Hänniseltä. Kaikki ovat kirjoilla Lapin yliopistossa.
Vanha uutinen: http://www.vaylanpyorre.com/tornio400-janne-leimolan-laja-dokumentti-ensi-iltaan-helmikuussa-2021/