Muutama viikko sitten julkaistiin massiivinen tribuutti, Metallica Blacklist. Tuli kuluneeksi 30 vuotta Metallica-yhtyeen Black Album-nimellä tunnetun klassikkolevyn ilmestymisestä, jolta löytyvät ne bändin tunnetuimmat metallirallit.
Kutsun sai myös ruotsalainen Per Gessle, jonka läpimurto Roxette-yhtyeen kanssa tapahtui kunnolla samoihin aikoihin. Cover-biisin valinta levyltä Perille oli helppo, sillä edesmenneen laulaja Marie Fredrikssonin kanssa hän kuunteli keikkabussissa siltä eniten Nothing else matters-kappaletta, joka Gesslen mielestä olisi sopinut vaikka Roxetten ohjelmistoon.
Metallica Blacklist-levyllä on tusina versiota kyseisestä biisistä ja PG Roxette-yhtyeen coverin kruunaa kitaristi Jonas Isacssonin soolo. Samalla lailla kuin Mira Sunnarin Sade-sinkulla se on kuin piste iin päälle tai paremminkin mansikka kakun päälle!
Samoilta tulilta vanha Roxette-jengi on lähdössä nyt loppuvuodesta myös kiertämään Ruotsia Unplugged-pohjalta.
-Minä en ole kuitenkaan mukana, mutta ensi vuonna, kuka tietää, kitaristi Jonas Isacsson kertoo Väylän Pyörteelle ja paljastaa iloisen uutisen. Jo 1970-luvulla Haaparannalla alulle pantu Marathon-yhtye tekee kovalla vauhdilla toista albumia.
- Viisi kappaletta on jo purkissa ja toiset viisi äänitetään Luulajassa talven ja kevään aikana!
Mutta kuunnelkaapa tämän päivän Roxettea allaolevalta videolta!