16 kesäkuuta 2011

Mira Sunnarista Marellan solisti!
- Hyppäsin suoraan lennosta levytyshommiin. Kemiat pelaa ja olo on jo varsin kotoisa, kertoo torniolainen Mira Sunnari, joka on nyt tunnetun oululaisen Suomirock-poppoon Marellan uusi laulajatar.
Marella nousi muutama vuosi sitten kuuluisuuteen tanakalla versiolla Paula Koivuniemen ikivihreästä Sata kesää, tuhat yötä. Se kipusi Suomen virallisella sinkkulistalla sijalle 4. Paljon radiosoittoa sai myös heidän seuraava pikkulevynsä Vielä kerran, joka tehtiin Finnlevyn huippuammattilaisten avustuksella. Miksaajana oli Jussi Jaakonaho ja masteroijana Minerva Pappi.
Marellan esikoisalbumi Kiellettyä Hedelmää ilmestyi vuonna 2009 ja ensi syksynä julkaistaan uusi pitkäsoitto, jolla kuullaan vokalistina Miraa.
- Jo Marellan materiaalia ennakkoon kuunnellessa, tuntui, että tästä voisi kehittyä jotain ja heti ensimmäisten studiosessioiden jälkeen olin täynnä sähköistä latausta.WAU!, vuoden 2001 tangokuningatar hehkuttaa tyytyväisenä, kun saa jakaa luomisen ilon hienon bändin kanssa.
Vuonna 2003 perustetun Marellan edellinen laulaja, tummaääninen Heidi Mikkola joutui jättämään yhtyeen henkilökohtaisista syistä. Hänen laulunsa oli tärkeä osa yhtyeen tunnistettavaa kokonaissointia, mutta Mira pystyy täyttämään hänen paikkansa varmasti enemmän kuin hyvin.
Heidi kuului Marellan alkuperäisjäseniin, kuten yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä Kimmo Saarenpää. Muut yhtyeen soittajat ovat kemiläisbasisti Mikko Raappana, rumpali Veijo Buska ja kosketinsoittaja Ilkka Alapirtti (x-Tanna).
Mira esiintyy Marellan kanssa ensi kerran 14.7. Pellon Poikkinainnissa
ja Viitasaaren Traktorijazzeilla 15-16.7.