25 toukokuuta 2010

Wimme ja naiset äänessä Kalottjazz & Bluesissa!

Kalottjazz & Blues (1.– 4.7) soi ensi kesänä jo 27. kerran, joten perinteitä riittää. Vuosien saatossa festivaali on pitänyt pienen yleisönsä ja intiimin tapahtuman leima on säilynyt. Massoja liikkeelle saavia suuria tähtinimiä festivaaleilla ei kuulla tänäkään vuonna, mutta laadukasta musisointia on luvassa moneen makuun.
Ajankohtaisin festivaalin artisteista on joikaaja Wimme Saari, jonka albumi Mun nousi äskettäin kansainvälisellä maailmanmusiikkilistalla sijalle kolme. Yhteistyö puhaltaja Tapani Rinteen kanssa kantaa taas hedelmää ja rivakan teknovaiheen jälkeen on tultu lähemmäksi maallisempia saamelaismusiikin tunnelmia. Parivaljakko esiintyi viimeksi Kalottjazzissa vuonna 1992. Samana vuonna Rinne sai myös Yrjö-palkinnon.
Naislaulua festivaalilla on kaikista Pohjoismaista, paitsi ei tuhkapilvien peittämästä Islannista. 74-vuotias Norja-jazzin äitee Karin Krog levytti ensi kerran jo vuonna 1964 ja on ehtinyt olla mukana monessa. Hänen laulussaan varmasti soi eletty elämä kaikissa väreissään. Yhteistyötä hän on tehnyt muun muassa jazzsuuruuksien Dexter Gordonin, Steve Kuhnin, Jan Garbarekin, Bengt Hallbergin ja John Surmanin kanssa.

Tanskalainen Sidsel Storm on vasta taipaleensa alussa ja jatkaa viime vuosien puhtaan kaunista laulujazzteemaa, kun taas ruotsalainen Ingrid Savbrant lyö kiilaa bluesillassa raa´alla rhythm & blues-ohjelmistollaan kahden New Orleans-henkisen yhtyeen väliin.
Suomalaisista naisista vetovoimaisin on Emma Salokoski, joka muutama vuosi sitten nappasi Vuoden naissolisti-Emman Paula Koivuniemen ja Tarja Turusen nenän edestä. Hän esittää Kalottjazzissa toisella äidikielellään eli ruotsiksi Vi sålde våra hemman –albuminsa lauluja. Tekijäniminä ovat Evert Taube, Jean Sibelius,

Nils Ferlin ja Edith Södergran. Luvassa on siis kaunista ja runollista kansanlaulua. Emmaa säestää Ilmiliekki-kvartetti, jossa ovat mukana Suomi-jazzin tähtinimet Verneri Pohjola ja Tuomo Prättälä.
Naisista vielä. Kemin Pakkasukossa talvella positiivisesti yllättänyt englantilainen

pystybasisti Kel Ellis on myös tulossa.
Lisäksi Kalottjazz & Bluesissa on paljon muutakin. Lappia-konservatorion opiskelijat kirmaavat toreilla, Bumble Beat kokoaa nuoret, mutta tapahtuman varsinainen uutuus on Töpseli-klubi, josta toivoo kuolleelle jami-perinteelle jatkajaa. Kyse on levymusiikin ja live-improvisaation yhdistävästä konseptista, joka liikkuu vanhan tanssijatsin ja mustan rytmimusiikin maailmassa. Toivottavasti etelän villitys puree myös länsirajalla ja jatsikansa tulee Haaparannan Stadsiin.

Wimme - Agálas Johtin http://www.youtube.com/watch?v=5XwpsgkM8m8
Karin Krog - My foolish heart http://www.youtube.com/watch?v=R-n4QNCpPa0 & Karins kerma http://www.youtube.com/watch?v=lVTkGB18C_o
Emma Salokoski- Veden alla http://www.youtube.com/watch?v=Ysz0MJcSwLY