11 marraskuuta 2010

Kassan Markus sai Rollarin nyrkistä!Aftonbladetin tornionlaaksolaissyntyinen rockskribentti Markus Larsson oli lentänyt Pariisiin haastattelemaan Rolling Stones-kitaristi Keith Richardsia hänen elämänkertakirjansa, Life, vuoksi.
Puolituntiseksi sovitusta haastattelusta ehti kulua kymmenen minuuttia, kun Richards lähti ovet paukkuen.
- Ennen kuin hän ryntäsi ulos, hän läimäytti minua päähän ja tuhisi: "Olet onnekas, että pääset täältä ulos elävänä".
Markus kertoi Aftonbladetille, ettei ole koskaan kokenut yhtä uhkaavaa ja epämielyttävää tilannetta.
Haastattelu Richardsin kanssa alkoi hyvissä merkeissä, mutta tunnelma muuttui hetkessä, kun Larsson alkoi kysellä Rollareiden Göteborgin Ullevin keikasta vuodelta 2007. Kun vielä selvisi , että Markus oli kirjoittanut konsertista murska-arvion Aftonbladettiin, Keithin silmissä musteni ja hän alkoin sadatella uhkauksia.
Markus osui Richardsin herkkään kohtaan, sillä tuohon Ullevi-kritiikkiin Rollari-kitaristi vastasi nimittäin konsertin jälkeen lähettämällä kirjeen Dagens Nyheteriin vaatien Larssonilta anteeksipyyntöä, johon hän ei suostunut. Vielä vuotta myöhemmin Richards lähetti Berliinistä toisen toimittajan välityksellä uhkauksen Larssonille: "Lähetän muutaman kaverin, jotka murskaavat hänen polvensa", hän uhosi.
Markus on toiminut musiikkitoimittajana 11 vuotta. Vaikka hän kokeilikin kepillä jäätä, Keith Richardsin hyökkäys on luonnollisesti tuomittu ympäri maailman.-
Syntyjään Larsson on Kiirunasta ja hänen äidin suku on Kassan kylästä.
Keith Richards blir galen och dödshotar Aftonbladets reporter: ”Vill du skära halsen av mig?”
http://vaylanpyorre.blogspot.com/2010/01/musatoimittajan-joulu-kassassa.html