lauantai 1. tammikuuta 2011

Heinä, tuttu teeveestä ja muualtakin!
Hyvää uutta vuotta 2011 kaikille!
Eilen aaton alkuillasta tuli katsottua teeveestä mainio Kari Tapion Estradilla-konsertti, jossa Olavi Virran laulut olivat pääosassa. Tuli mieleen kaakamolaismuusikko Paavo Kuljun muistelus Olasta 1960-luvulta. Hänen mukaan Virran ääni oli puhdasta kultaa, mutta kun hän asteli lavalle pikkumaistissa tietenkin, ei hän puhunut säestävälle orkesterille mitään, ei ilmoittanut laulun nimeä, sävellajista puhumattakaan.
Kari Tapio oli toista maata. Hänellä ei ollut diivan elkeitä. Hän jaksoi aina kumartaa niin yleisölle kuin orkesterillekin ja vielä peukku pystyyn.
Erityisen hienoa teeveen Estradille-konsertissa oli, kun Kari huomioi Tiikerihaissa kitaristi Jari "Heinä" Niemisen upean soiton.
Albert Järvisen muistokonsertissa lokakuussa Niemistä äityi kehumaan myös Havana Blackin Hannu Leiden
- Kuunnelkaa Heinää, miten hyvin se vetää! Siinä on teille Järvinen!
Ja Rumba-lehden toimittaja Nalle Österman komppasi.
- Niin on. Heinä vetää ihan vitun hyvin. Kuka Heinä?
- Vaatimattoman oloinen ja näköinen veijari, jonka fraseeraus, tunnelataus ja tulkinta koskettelevat sieluni syvimpiä näppäimiä. Ja niin näyttää koskettavan aika monen muunkin. Ei ole koiraa karvoihin katsominen. Tuon tavallisen tallaajan näköisen pinnan alta löytyy armoton pelimies. Pelimies, jonka peli on Fender Stratocaster.
Koskapa musiikkilehti Rumban toimittaja kaipaa lisävalaistusta Kemi-lähtöisestä Heinästä, kaivaudun arkistoihin. Viitisen vuotta sitten tein hänestä jutun Kalevaan ja muutamaan muuhunkin aviisiin.
Tulevassa Kemin Pakkasukko Blues & Jazzissa Nieminen esiintyy Tribute to Astor Piazzolla-konsertissa yhdessä siskonsa Sari Välitalon (haitari), Mika Puron (rummut), Kari Hautalammen (koskettimet), Juhani Häggin (basso) ja Tarmo Välitalon (laulu) kanssa.
Kun haastattelin Heinää, hän oli aloittelemassa yhteistyötä Riku Niemen orkesterin kanssa, jossa hän on päässyt näyttämään monipuolisuuttaan myös livenä. Studiossahan hän on jatkanut ansiokkaasti Heikki Laurilan jalanjälkiä. Tässä katkelma yhdestä jutustani.
HEINÄ TYÖNSÄ ÄÄRESSÄ!

- Viime päivät ovat olleet hyvinkin erilaisia. Olen tehnyt Markus Allanin kanssa yhden konsertin, eilen soitin pohjia Esko Rahkosen ja toissapäivänä Edu Kettusen levylle, kertoo Jari "Heinä" Nieminen, yksi Suomen työllistetyimmistä kitaristeista.
Vaikkei hänen nimensä olekaan kaikille välttämättä tuttu, moni on kuullut hänen soittoaan. Tämän studioässän soittojälki on parillatuhannella kappaleella.
Vasta Jari on saanut purkkiin myös kitaraosuudet Pentti Hietasen On the rocks -levylle. Mieluinen työ, jossa kemiläislähtöinen Nieminen saa rokata täysillä nuoruutensa sankaribiisejä.
- Levylle tulee Deep Purplen Burn ja Soldier of fortune, Freen Wishing well, Holliesia, Creedenceä, Procol Harumia... Iättömiä rockklassikoita ja aivan perusrokkejakin kuten Rock `n` roll music ja Party, Jari paljastaa.
Laulaja Pentti Hietasen lisäksi hänelle on syntynyt läheinen työsuhde myös Kari Tapion kanssa. Hän soittaa muun muassa Tapion menestysalbumeilla Juna kulkee ja Toiset on luotuja kulkemaan. Maestro on saanut kiireisen kitaristin myös tunturikierrokselle Lappiin.

Jari Nieminen vietti lapsuutensa Kemin Takajärven kaupunginosassa. Kun hän kuuli hiekkalaatikolla kasettimankalta Beatlesin Hard days`nightin, hänen soittimeksi valikoitui kitara.
- Ihasteltiin kavereitten kanssa Beatlesien soittoa ja päätin, että tämä on mun juttu. Meillä oli serkkupojan tekemät feikkikitarat, joissa ei ollut kieliä, ei mitään, mutta oltiin soittavinamme.
Ensimmäisen oikean kitaransa Jari sai 9-vuotiaana ja alkuvaiheessa hänellä oli omia viritelmiä mm. Jope Ruonansuun kanssa
- Jopen kanssa pantiin putkiradiot kuumiksi ja katsottiin syntyykö sieltä ääntä. Se oli sitä aikaa, kun käytiin nyysäämässä, kuka osasi soittaa kuka ei.
Taitavana hanuristina tunnettu Seppo-isä opetti Jarille soiton perusasiat ja antoi vinkkejä ensiaskelissa. Kodin perintöä hän uskoo olevan myös avoimen suhtautumisensa kaikenlaiseen musiikkiin.
- Raja-Jazz oli ensimmäinen bändi, jolla tein oikeita keikkoja. Se oli jännittävää aikaa, sillä olin vasta neljäntoista. Ravintolaankin menin aina takakautta jonkun siipien suojassa. Muut olivat rutinoituneita jazzin soittajia. Itse yritin vain pysyä perässä ja oppia uusia asioita, Jari myöntää.
Samanaikaisesti jazzin soiton kanssa hän teki tanssimusiikkikeikkaa Humppanelosissa ja myöhemmin Humppakimarassa. Klassista kitaraa hän opiskeli Kemin musiikkiopistossa arvostetun opettajan Kai Niemisen johdolla, mutta lähinnä Jarin sydäntä oli popmusiikki. Kaiken liikkeellepaneva voima oli ollut Beatles, jonka jälkeen kitaristina hän imi vaikutteita muun muassa Jimi Hendrixiltä, Jukka Toloselta ja Albert Järviseltä.
- Vielä tänäkin päivänä Hendrix on mulle ykkönen, mutta hyvä jatkumo tässä hetkessä on studiokitaristi Michael Landau. Alkuvaiheessa ihailin myös kovasti Al Di Meolan soittoa.
Ensi kertaa Jari pääsi näyttämään omaa rockosaamistaan jamikokoonpanossa, jonka basisti Hannu Tervaharju kokosi ollessaan kesälomalla Juice Leskisen bändistä. Vuoden 1978 aikana siitä kehittyi Tarttula-baarin keikan kautta yhtye Mika & Pullasormet, joka valittiin samana vuonna Pohjois-Suomen bändimestariksi. Jari viihtyi yhtyeessä vuoden verran, jonka jälkeen siirtyi ravintolamuusikoksi. Hänen tilalleen tuli Hannu "Puntti" Valtonen. Jarin muuttaessa 1980-luvun alussa pohjoisesta Helsinkiin, hän sai soittajilta lempinimen Heinäkenkä, joka lyhentyi sittemmin Heinäksi. Etelässä hän opiskeli muutaman vuoden Oulunkylän Pop & Jazz Opistossa, mutta teorian sijaan keikkaelämä kiinnosti enemmän.
- Siihen aikaan kaikkien kitaristien Mekka Helsingissä oli Kitarapaja. Siellä tutustuin lappeenrantalaiseen Jarmo Nikkuun. Hän alkoi olla kova nimi etelässä ja hänen tuurausten kautta homma lähti käyntiin.
Alussa Jaria työllisti Toivotaan toivotaan-tvohjelma. Studiosoitot myös lisääntyivät ja hän keikkaili ravintolayhtyeessä Boulevard. Lahjakas poppoo edusti Suomea kaksissakin Euroviisuissa. Vuonna 1987 se esiintyi Virve Rostin taustalla ja seuraavana vuonna yhtye esitti Dublinissa Pepe Willbergin laulun Nauravat silmät muistetaan. Sittemmin Jari on ollut viisuissa säestämässä myös Jasminea.
Viisuista alkoi Jarin yhteistyö Pepen kanssa, mikä jatkuu vielä tänäänkin, duokeikoista aina Jormas-nostalgiaan saakka. Pidempään hän on soittanut myös Riki Sorsan ja Kirkan kanssa.
- Kirkan kanssa oli hirmu nastaa. Vuonna 1988 hän oli juuri voittanut Syksyn sävelen laululla Surun pyyhit silmistäni. Tanssipaikat olivat täynnä ja suosio oli kova. Vedettiin Surua ja kohta jo perään Born to be wildia. Se oli mukava työmaa ja rockgenressä se on varmaan minun merkittävin juttuni, Jari uskoo.
1995 Jari heittäytyi freelanceriksi ja jätti pidemmät yhtyekiinnitykset taakse. Hyvien kontaktiensa kautta hän sai heti mielenkiintoisen tarjouksen.
Amerikan nykymusiikin ykkösnimi John Adams, Terry Rileya ja Philip Glassiakin suositumpi säveltäjä, halusi tuoda musikaalinsa I was looking at the ceiling then I saw the sky Eurooppaan ja hän tarvitsi osaavaa ryhmää. Hän kysyi neuvoa Esa-Pekka Saloselta, joka otti yhteyden Avantin Janne Murtoon, joka kokosi yhtyeen.
- Etukäteen mulla ei ollut paljoakaan tietoa jutun sisällöstä, kun lähdin mukaan. Sitten selkisi, että se on teatteriproduktio, jossa on kuusi amerikkalaista laulajanäyttelijää ja yhtye. Se ei ollut klassista, vaan aika pitkälle blues- ja rockpohjaista soittamista.
Suomessa musikaali nähtiin Helsingin juhlaviikoilla. Kaikkiaan esityksiä oli yhteensä kuusikymmentä Englannissa, Saksassa ja Ranskassa..
John Adams kutsui Avantia omaksi "dreamteamiksi". Vaikka hänellä oli myös Amerikassa yhtye esitystä varten, hän halusi levyttää teoksensa suomalaisten kanssa.
- Adamsilla oli selkeä näkemys kitaratontista. Musan piti olla Jimi Hendrixiä ja mullehan se oli helppo homma.
Pari vuotta Adams-projektin jälkeen Jari kiersi Eurooppaa Avantin mukana myös soittamassa musiikkia Fritz Langin mykkäfilmiin Metropolis. Elokuvan musiikin sävelsi argentiinalaissyntyinen Martin Matalon, joka kutsui Jarin henkilökohtaisesti soittamaan vielä Hongongiin kymmenpäiväisille festivaaleille.
Ere Kokkosen johtamaan Komediateatteri Arenaan, Jari sai kutsun kapellimestari Olli Ahvenlahdelta kuusi vuotta sitten. Hän on ollut mukana myös Helsingin kaupunginteatterin musiikkijutuissa, joista hän nostaa ylitse muiden Grease-musikaalin. Tällä hetkellä työn alla on 60-lukuun liittyvä musiikki-iloittelu Hairspray.
Komediateatteri Arenan revyiden ohessa Jari on päässyt soittamaan myös Kokkosen ohjaamiin elokuviin: Kymmenen riivinrautaa, Hurmaava joukkoitsemurha ja Uuno Turhapuro-This is my life. Viimeiseen Turhapuroon Jari soitti kitarakuviot, jotka aiemmissa Uuno-leffoissa hoiti legendaarinen Heikki Laurila.
- Laurila soitti Uunot ja koko uransa Fender Stratocaster 1963:lla. Kitaran omistaa muuten nykyään Kari Tapion poika Jiri, Jari kertoo.
Viimeksi hän on soittanut elokuvamusiikkia Markku Johanssonin johtaman Vantaan viihdeorkesterin kanssa Timo Koivusalon elokuvaan Kaksipäisen kotkan varjossa, joka tulee ensi-iltaan syyskuussa.
- Siinä on tosi hienoa Timon ja Susannan(Palin) tekemää musiikkia. Mielenkiinnolla odotan lopputulosta. Toivottavasti leffasta tulee myös soundtrack
.