keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Seskarössä mökkeilevä Jari: Baseballs ei ole rockabillyä! Jari Eklund oli tapahtumien ytimessä, kun rockabillyaalto pyyhkäisi halki Suomen 1970-luvun lopulla. Hän on nimittäin lähtöisin Keravalta niin kuin Teddy & the Tigerskin.
Aluksi hän järjesteli konsertteja, mutta aika pian hänestä tuli tarkkailija. Dokumentointi valokuvin ja sanoin luonnistui paremmin.
Tähän mennessä hän on kirjoittanut aiheesta seitsemän kirjaa, joista tunnetuin ja perinpohjaisin on Tiger Twist. Sen Jari on omistanut Jussi Raittiselle, jota hän pitää genren suomalaisena esitaistelijana.
Parhaillaan hän valmistelee kiertävää valokuvanäyttelyä, jossa on esillä hänen rokkikuviaan neljältä vuosikymmeneltä. Hänen otoksiaan on mukana myös äskettäin julkaistun Slap That Bass!-boxilla.
Jari, luin äskettäin Hesarista Ilkka Mattilan kommentin Raju rockabilly paukkuu-otsikon alla, jossa hän kirjoittaa, että Suomen musiikkialan kuumin juttu juuri nyt on Baseballs ja heidän satatuhatta myytyä levyään. Kuinka iso juttu Baseballs on todellisille rockabillyfaneille?
- Asiaan vihkiytynyt rockabillyväki karsastaa Baseballsia. Yhtyeen musiikki ei ole rocakabillya. Ei ole, vaikka Helsingin Sanomien musiikkitoimittaja niin kirjoittaa. Alan harrastajat ovat huomanneet bändin ja aika moni on sen käynyt katsomassakin, mutta yhtyeellä on vähän yhteistä rockabillyn alakulttuurin kanssa. Alan harrastajia eivät nämä trendibändit hetkauta suuntaan, eikä toiseen: "Alakulttuuri oli olemassa jo kauan ennen Baseballsia ja on olemassa kauan sen jälkeenkin, kun Baseballs on hajonnut" olen kuullut sanottavan.

- Bändin kokeminen rockabillynä toimittajien taholla johtunee bändin soittajien ulkoisiin tyyliseikkoihin kuuluvista jutuista. Baseballs saattaa nostaa trendiyleisön joukossa jonkinlaisen"kammataan-tukka-taakse" - aallon, ei muuta.
Onko toimittajilla menneet sitten puurot ja vellit sekaisin?
Kyllä. Rockabilly ja 50-luvun perusrock'n'roll sotketaan, aivan kuten muotibuumien aikaan 30 vuotta sitten. Silloin sekaannuksen syyn ehkä ymmärsi: aluetta käsittelevä tietokirjallisuus ja levystö puuttui tästä maasta. Silloin ainoa tietosanakirja, -jos saan luvan niin sanoa-, oli muusikko Jussi Raittinen, jolta Tigersitkin levynsä lainasivat. Toisin on nyt.
- Toinen kysymys on sitten, tarvitseeko musiikkia yleensä lokeroida kovin vahvasti tai onko mitään syytä sulkea itseään yhden musiikin alalajin seinien sisään. Henkilökohtaisesti en lokeroi, sillä kuuntelen aivan kaikkea musiikkia, tyylisuuntiin katsomatta.
Ei siis voida puhua rockabillyn paluusta?

- Eihän musiikkityyli ole mihinkään kadonnut missään vaiheessa. Rockabilly on syntynsä jälkeen ollut aina kuunneltua musiikkia, toisina aikoina enemmän, toisina vähemmän. Hiljaisinta oli 1960-luvulla, jolloin juuri mikään musiikki ei ollut niin epäsuosittua kuin rockabilly. Tälle ajalle vastakohtaisesti se oli 70-luvulla hetken valtavirtaa, samoin 80-luvun puolessavälissä.
-Ajan saatossa olen huomannut, että aina kun mainstream-yleisö huomaa rockabillyn jonkin mediaseksikkään bändin tai biisin kautta, silloin aletaan puhua rockabillyn paluusta. Rockabillya koko ajan kuunnelleet kritisoivat tätä lähestymistapaa. Rockabillyn ympärille on syntynyt alakulttuurin omainen sukupolvirajat- ryhmä, josta on kymmenien vuosien ajan noussut uusia bändejä, biisejä, tapahtumia ja muita aktiviteetteja.
Aawastock ei juhli!
Aawastockia ei järjestetä tulevana kesänä. Festivaali on toiminut pitkälti Ylitornion kulttuuritoimen rahoittamana. Nyt kiristyvän kuntatalouden vuoksi se on vetäytynyt tapahtuman taustavoimista, eikä riittävän isoja yhteistyökumppaneita ole löytynyt paikkaamaan syntynyttä aukkoa.
Suomen korkeimman rokkijuhlan jatko on siis tulevaisuudessakin epävarmaa. Se järjestetään taas promoottori Tommi Lanton mukaan, jos riittävän hyvät lähtökohdat onnistuneen festivaalin rakentamiseen ovat olemassa.
Toissa vuonna Aawastock veti henkeä ja viime kesänä se yritti perinteisellä Aavasaksan juhannusjuhlien paikalla ja onnistui keräämään Aurinkovaaran laelle 500 kuulijaa.
Vuodesta 2002 lähtien järjestetty festivaali on pidetty ja monipuolinen tapahtuma. Se ei ole tavoitellut massoja, vaan tarjonnut koko olemassaolonsa ajan enemmän elämyksiä ja yllätyksiä kuin kovia listanimiä. Toivotaan, että Aawastock tekee comebackin taas ensi vuonna.
Stam1na -yhtyeen keikkakertomus 2005 lue juttu
Tuhma-lehden festivaaliraportti 2007 lue juttu
Peter Franzénista kirjailija!
Suosikkinäyttelijä Peter Franzénilta tilattiin kirja näyttelemisestä, mutta syntyikin tarinoita pikku-Petestä. Pikkuhiljaa, runsaassa kuudessa vuodessa, niistä syntyi miehen esikoisromaani Tumman veden päällä.
Kirja on suurelta osin kuvaus Franzénin omista lapsuusvuosista Keminmmaalla. Pete viettää huoletonta pienen pojan elämää, kunnes perheen isän alkoholismi karkaa käsistä ja se muuttuu painajaiseksi.
Romaani valmistui Los Angelesissa Franzénin odotellessa elokuvarooleja. Taustalla soi melankolinen Cold Mountain-elokuvan soundtrack, joka viritti hänet kirjoitustunnelmaan ja palautti lapsuusmuistoihin.
Teosta on pidetty tärkeänä puheenvuorona perheväkivallasta ja erityisesti lapsen näkökulmasta. Se on otettu hyvin vastaan kriitikoiden keskuudessa. Muun muassa Keskisuomalainen kirjoittaa: "Peter Franzénin esikoisromaanissa näkyy vahva draaman imu. Kuvat ovat kirkkaita ja täsmällisiä. Pienen pojan matka läpi kauhun ja ilon, pelon ja turvan, rakkauden ja vihan on henkeäsalpaavan koskettava."
Cold Mountain: Natalie Merchant-My skin-http://www.youtube.com/watch?v=POom3BqFwb0
Merilappilaiset Peter & Puntti Emmauksen tiellä -http://www.youtube.com/watch?v=MMUOF3CAUxU

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Äänestä suosikkisi jatkoon!
Tangokarsintojen laulunäytteitä on annettu yhteensä 286 kappaletta. Nämä laulut ovat nyt kuunneltavissa, nähtävissä ja äänestettävissä Satumaa-sivustolla. Nettiäänestys alkoi tänään takerrellen klo 14 ja kestää neljä viikkoa päättyen 26.4. klo 12, jolloin jatkoon päässeet julkaistaan.
Lapista ovat mukana Sami Keskitalo, Asko Karjalainen, Kauko Määttä ja Samuel Karjala Rovaniemeltä, Eero Kuosmanen ja Virpi Uusinarkaus Ranualta, Maj-Lis Erola ja Petri Salmela Rautiosaaresta, Mika Jefremoff Torniosta, Jukka Patokoski Kemistä, Minna Kankaanpää Enontekiöltä, Susanna Kunnari Keminmaasta, Timo Tapaninen Posiolta, Sulo Pajuniemi Aavasaksalta ja Hannu Huumonen Ivalosta.
Äänestys netissä tapahtuu klikkaamalla videon ohessa olevaa Äänestä-nappulaa.
Yhdeltä tietokoneelta voi äänestää kutakin ehdokasta vain kerran päivässä.
Ensimmäisen esikarsinnan yleisöäänestyksestä pääsee jatkoon 50 kilpailijaa. Lisäksi tuomaristo valitsee jatkoon 50 kilpailijaa. Nämä 100 laulajaa pääsevät osallistumaan toukokuun seuraavaan karsintavaiheeseen.
Kaikki laulajat löytyvät täältä http://satumaa.yle.fi/tangomarkkinat/tangomarkkinakilpailijat-2010

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Tähkäläiset Torniossa!
-Viimeinen keikka soitettiin riemulla. Umpitunnelin yleisö oli rentoa. Hyvä pore kuohui porukasta. Torniolaista meininkiä ei turhaan kehuta. Hyvä keikka!
Näin Lauri Tähkä & Elonkerjuu hehkuttaa kotisivuillaan eilistä Tornion vetoa, joka oli kymmenen keikan Lappi haltuhun 2010-kiertueen päätös. Ylistävät ovat myös Lauri Tähkän tosifanien kommentit keikasta yhtyeen
keskustelufoorumissa.
Päätöskeikallaan yhtye juhlisti Tornion Suurpilkkejä ja massatapahtuma sai tunturikeskusten pisteytyksen jälkeen pohjalaisen mielikuvituksen liikkeelle:
- Kun saavuttiin Tornioon eilen iltapäivällä oli koko kaupunki umpitunnelissa. Väki istuskeli teiden varsilla pilkkijakkaroilla ja sopersi kalajuttuja. Kairat kolahteli toisiinsa. Terasseilla ja ravintoloissa tanssittiin pöydillä. Hillitöön meininki. 8000 Tornionjoen pilkkiää saa aikaan armottomat bileet.

- Miksi ei yksi Suomen kaupungeista voisi olla ainaisessa humalassa? Valitaan humalan pääkaupungiksi Tornio. Pehmustetaan kadunkulmia ja laitetaan autoihin kunnon vaahtomuovipuskurit. Tänne voit tulla rennosti huppelissa. Juopotella aamusta iltaan. Yöstä aamuun. Täällä ei kukaan tuijota, kukaan ei pahastu, kukaan ei moralisoi. Joka jannu on jurrissa. Suomalaisten ykköslomanviettopaikka on syntynyt!

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Twin City-festivaali tiivistää pakettia!
Rajat ylittävä Twin City- festivaali järjestetään kolmatta kertaa Torniossa 16.-17. heinäkuuta. Tapahtuma etsii muotoaan ja tänä vuonna se on tiivistetty yhteen viikonloppuun normaalien festivaalien tapaan.
Tapahtuman järjestäjä Reijo Angeria paljastaa, että tulevana kesänä ollaan liikkeellä kolmanneksella viimevuotisesta festivaalibudjetista, mutta edelleenkin puitteet ovat näyttävät ja rock ja iskelmä soivat kahdelta lavalta.
- Tulossa on tusinan verran ykkösnimiä, parasta A-luokkaa, joten laadusta ei tingitä, Angeria lupaa.
Twin City-festivaali rynni heti ensimmäisenä vuonnaan Rovaniemen Simerockin jälkeen Lapin toiseksi suurimmaksi musiikkijuhlaksi. Silloin se kohdisti ohjelmistonsa Bonnie Tyleristä lähtien voittopuolisesti aikuiselle väelle. Viime vuonna Reijo vastasi sitten nuorten huutoon ja kaikkiaan kymmenen keikkaa oli alle 18-vuotiaille sallittuja. Myös ruotsalaiset on huomioitu hyvin molempina vuosina, mutta nyt on hommaa analysoitu ja löydetty heikkoja kohtia.
- Olen päättänyt, että ensi kesänä en hae enää alle 18- vuotiaita kävijöitä, enkä ruotsalaisiakaan. Ikävä kyllä eivät toimineet kumpainenkaan.
Lopulliset esiintyjänimet Angeria lupaa julkistaa 9. huhtikuuta. Vaikka pienempien kulujen vuoksi, suuria yleisömääräpaineita ei ole, hän ei usko myöskään Simerockin samanaikaisuuden vaikuttavan kielteisesti kävijämäärään.
- Simerockin tuottaja Jaska Puolakan kanssa on keskustelu aiheesta. Ollaan Lappiassa samassa Festivaalituottaja-koulutuksessa ja molemmat ollaan samaa mieltä eli meidän asiakaskuntamme on ihan eri.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Suomen ensimmäinen bluesalbumi!
Albert eka kertaa levyllä!
KLASSIKKO Eero Raittisen juttu on aina ollut musta rytmimusiikki, niin laulajana kuin hänen isännöimässä Saariselän Tunturibluesissakin.
Eero teki ensimmäisen oikean keikkansa vappuaattona 1960 veljensä Jussin kanssa ja vuosikymmentä myöhemmin esikoisalbuminsa Eeron Elpee, jota Suomen rajojen ulkopuolella myytiin nimellä Blues From The North. Muutamaa vuotta myöhemmin levystä otettiin vielä pieni lisäpainos, mutta koskaan se ei ole ilmestynyt CD:nä, vaikka syytä olisi.
Kun 1990-luvulla jututin Raittista Blues Newsiin, hän kertoi, että Vanha holvikirkko-hitin jälkeen RCA-pomo Johan "Mosse"Vikstedt antoi hänelle vapaat kädet tehdä oma sooloalbumi, valita biisit ja muusikot.
Vokalistina Raittinen halusi tarjota uuden näkökulman tuttuihin lauluihin ja Blues From The North-levyä pidetäänkin ensimmäisenä vakavasti otettavana mustan musiikin levynä Suomessa. Sillä soittavat maamme eturivin muusikot muun muassa puhaltajista Paroni Paakkunainen, Junnu Aaltonen ja Eero Koivistoinen. Viimeksimainittu vastasi pitkälti levyn sovituksista. Hän toi mukanaan oman jazzbändinsä ja kaksi Peddlers-biisiä.
- Peddlers oli sen ajan brittiläistä acidia. Siinä oli hiton hyvä urkuri, joka lauloi ja jonka laulut Who can I turn to ja Empty club blues olivat loistavia, Eero kertoi.
Puolella levyn biiseistä soittaa Eeron Help; Jukka Tolonen, Häkä Virtanen, Vesa Aaltonen ja Hillell Tokazier.
- Helpissä meillä oli tosi nasta porukka. Soitettiin keikoillakin rhythm`n`bluesia, mutta se jäi lyhyeksi, koska elämäntilanteet vaihtuivat nopeasti. Kun seuraava sivu kääntyi, Vesa ja Jukka olivat jo Tasavallan Presidentissä.
Levyllä luonnollisesti Jukka Tolonen dominoi. Eeron vauhdikkaissa Van Morrison-tyylisessä Caldonia-tulkinnassa ja Yardbirdsien Pretty Womanissa Tolosen kitarointi on upeaa, mutta hitaassa bluesissa Spoonful se ei toimi. Jukan soitosta puuttuu särmä. Biisi olisi kaivannut vastapainoksi esimerkiksi huuliharpun karheutta kuten Creamillä.
Levyn kahdella perinteisellä dixillä Basin street blues ja St. Louis blues soittaa maineikas DDT Jazz Band ja jälkimmäisen kitarasoolon hoitaa Albert Järvinen.
- Albert oli eka kertaa studiossa ja soitti kerralla soolon sisään. Onhan se loistava soolo. Mä muistan ne äänet vieläkin. Hällä ei ollut pienintäkään vaikeutta muodostaa saundia kitaran ja styrkkarin kanssa. Albert soitti St. Louis bluesin soolon Gibson 335:llä, Eero muisteli.
Blues From The North-levyltä löytyy myös upea balladi Peace in the valley. Sinä Eeroa säestää pianisti Tokazier ja tulkinta pääsee lähelle hänen bravuuriaan That lucky old sun.
Kuuntele Eeron tuore haastattelu Satumaasta!
Simerock luottaa kotimaiseen!
Pohjois-Suomen suurin musiikkitapahtuma, Rovaniemen Simerock järjestetään 16. -18. heinäkuuta eli samana viikonloppuna kuin Tornion Twin City Festival. Järkee vai ei, jää nähtäväksi.
Simerock on julkistanut tänään ensimmäiset kiinnityksensä. Ounaspaviljongin lavalla nähdään tulevana suvena Hanoi Rocks-legenda Michael Monroe uuden kokoonpanonsa kanssa, Maj Karma-solistin soolo Herra Ylppö & Ihmiset, legendaarinen Dingo, jousikvartetilla kruunattu Uniklubi ja Romantiikan rippeet sekä kesäkuussa uuden Neon-albumin julkaiseva Negative.
Festivaalin raskaampaa osastoa edustavat muun muassa listaykköseksi kultalevymyynnillä singahtanut Stam1na, Nightwishistä tutun Marco Hietalan Tarot, kulttisuosiota nauttiva industrial metal-yhtye Turmion Kätilöt, death metallin pioneeri Sotajumala sekä black metal-jyrä Enochian Crescent.
Festivaalin herkemmästä puolesta huolehtivat Emmapatsaiden haalijanaiset Anna Puu ja Chisu plus iki-ihana Jenni Vartiainen. Listahittikoneista lauteilla kuullaan lisäksi Egotrippiä ja vuoden miessolistia, Zen Cafen nokkamiestä Samuli Putroa.
Rovaniemelle tulonsa ovat vahvistaneet myös Doom Unit, Reckless Love, Petri Nygård, Francine, Ville Leinonen & Majakan soittokunta, Stalingrad Cowgirls, Hannibal & Joku Roti Mafia ja Stepa.
Lipunmyynti on käynnistynyt osoitteessa www.tiketti.fi ja 3 päivän lipun hinta on 70€. Lisätiedot www.simerock.fi

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Nine Lives Slap That Bass!-boksilla!
Slap That Bass! on komea sadanviiden kappaleen boksi, joka kertoo suomalaisen rockabillyn tarinan Teddy & the Tigersin hurjista vuosista aina tähän päivään asti eli se kattaa ajanjakson 1979-2009.
Boksi tulee hyvään saumaan, sillä saksalaisen Baseballsin kovan Suomi-sukseen myötä rockabillyn menneisyyskin varmasti kiinnostaa. Sen koostaja on rocktoimittaja Mikko Aaltonen, joka kirjoitti myös 60-sivuisen bookletin. Suurena apuna tietoineen ja valokuvineen hänelle on ollut torniolaisille tuttu Jari Eklund. Hänhän on käynyt Länsi-Lapin ammatti-instituutissa viitisen vuotta opettamassa valokuvausta ja on kuvannut ja kirjoittanut genrestä useammankin kirjan.
Slap That Bass!-boksin nimilistassa törmään kemiläiseen Nine Livesiin ja heidän biisiinsä Shake it up´n´go. Kitaristi ja lauluntekijä Jarno Tiihonen, onko kokoelmalla muita lappilaisia?
- Nine Lives on ainoa täältäpäin. Minusta kokoelmalla ei ole yhtään bändiä Oulustakaan. Wagtails on sitten Vaasasta. Satavarma en ole, sillä jokaista bändiä en kyllä tunne, sillä olin vasta kymmenvuotias, kun Tigers-villitys oli kuumimmillaan.
Oman innostuksensa vanhaan rockkiin Tiihonen sanoo saaneensa ensikädessä isän levyhyllystä.
- Isällä oli Cliffiä & Shadowsia, Elvistä, Chuck Berryä, Rollareita... Taisi olla yksi Buddy Hollyn sinkkukin...
Kemille, Lapin rockabillykeskuksena, Jarno ei löydä selitystä.
- Jotenkin rockabilly on täällä säilynyt ja uusia bändejäkin on ilmestynyt aina silloin tällöin. Mä luulen, että sitä kautta Kemissä on tullut aina uutta rockabilly-nuorisoa. Pakkasukossa on toki Antti Pasasen ansiosta vähän perinteistäkin rockabillyä tarjolla, mutta enimmäkseen bluesia ja jazzia.
Nykyiseen Baseballs-kuumeeseen Tiihonen suhtautuu maltilla, ei mitään uutta auringon alla-asenteella.
- Onhan noita hittejä väännetty rockabillyksi ennenkin. Mekin Nine Livesissa ollaan levytetty Banglesin `Walk Like an Egyptian-biisi ... Rockabilly-jutut on ollut mediassa esillä enenevässä määrin jo ennen Baseballsia. En mä usko, et bändin framilla olo jatkuu kauhean pitkään.
Taitavana kitaristina Jarno Tiihosta on kuultu monessa muussakin yhteydessä, mutta useimmiten hänet liitetään rockabillyyn. Sitä paitsi hän soittaa myös Pohjois-Ruotsin parhaassa alan bändissä Sun Catsissä, jota pyörittää piittimeläinen Christer Dahlbäck.
- Kerran kävin Christerin kanssa soittamassa Norjassa. Tuurasin bändin silloista rumpalia, mutta Ruotsi-juttu lähti oikeasti rullaamaan vasta seitsemän vuotta sitten, kun Dahlbäck tarvitsi kitaristin.
- Christer on rockabilly-veteraani. Ihan kiva heppu ja hyvä laulaja. Sun Catsin se perusti jo 1981.
Jarno kertoo, että Dahlbäck oli innokas 1950-luvun tavaran kerääjä, kunnes kaikki tuhoutui tulipalossa muutama vuosi sitten.
- Sillähän meni kaikki Elvis-levyt, Rock around the clock -savikiekko, Jan Rohdelta ostettu Elvis-asu, ja kaikenlaista muuta arvokasta.
Keikkailun Ruotsissa Jarno ei sano paljon poikkeavan täkäläisestä. Yleisöä keikoilla käy enemmän, mutta muuten erot ovat pienet.
- Ehkä juomakulttuurissa. Ruotsissa porukka käy ensin syömässä ja sitten vasta biletetään sivistyneesti. Heille tehdään aika paljon kolmen bändin Rockabilly Party-paketteja, joissa ollaan mukana.
Alkuvuoden Jarno keikkailee, minkä päivätyöltään Radio Perämeren uutisankkurina ehtii, enimmäkseen Ruotsissa Sun Catsin kanssa. Ohjelmassa on muun muassa pikku rundi hollywoodilaisen Elviksen kanssa. Kesällä hän matkaa Nine Livesin kanssa rapakon taakse Teksasiin ja Kaliforniaan ja heinäkussa yhtye kiertää Suomea hollantilaisen Sue Morenon kanssa. Kiertämisen lisäksi uutta levyäkin aletaan äänittää.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Pophjälte från Mämmilä & unika tankar " Minns inte vad ja sa senast, jag minns sällan vad jag sagt, det är svårt att hålla isär vilka man imponerat på med vilken fras / anekdot. I tidningen skrev någon idag om anekdotiskt skrivande som någonting dåligt, den personen gillar nog inte samma som jag men störst av allt är Katarina Frostenson o annan obegriplig text som för tankarna bortom där jag redan varit. Merparten av det jag vet har andra berättat för mig, Joel som kör min buss läser mycket o har en exeptionellt stor hjärna, nästan på gränsen till det som är en last, han berättar saker för mig som jag sedan refererar till som ”nånting jag läst”.
”nånting jag läst” är att Stig Larsson, inte Stieg, har satt fingret på konstnärens uppgift, nämligen, ”at tänka unika tankar”. Jag håller med Stig, han satte ordet på varför jag inte klarar av alltför tydliga förlagor.
I Stockholm är ju bostadsmarknaden het, folk tittar på en moneyshot av en balkong, besöker lägenheten under 3 minuter, konstaterar att badrummet är fuktskadat o budar sedan hem skiten för 5 miljoner, inget konstigt med detta.
Det konstiga är att folk inte undersöker om det spökar. Jag har sovit i en ny lägenhet i en vecka eller legat vaken o lyssnat efter ljud o tittat efter, inte vet jag, jag tror verkligen inte bostaden är hemsökt men för att lugna mig själv frågade jag en rationell i min omgivning om han trodde på spöken o hoppades givetvis på ett nej;
”jag tror på andar o då måste jag även tro på spöken men dom vill aldrig någon nåt ont”.
Efter det beskedet var det svårt att tänka på spöken som inbillning, återstod bara att göra spökena begripliga.
Jag tror att anden är enormt platskrävande, kanske en oformlig sak som i avslappnat tillstånd upptar sisådär 5 kubikmeter luft, det skulle förklara varför man får förnimmelsen av ”nåntin annat” på natten, då är det lugnt o stilla, ingen trafik o lite trängsel för dessa enorma saker. Spöken är alltså klumpiga, försynta o alldeles ofarliga.
Eskilstuna o Helsingborg. Konsten vinner sällan nånting på att klagomål framförs från scenen men såhär i efterhand kan jag berätta att jag höll på att ställa in båda på grund av sjukdom, jag var rädd för att göra en Orup men det gick bra. Båda konserterna blev minnesvärda.Imorgon är det Norrköping, enligt utsago utsålt, coolt, vad som är ännu större är att jag på lördag kommer få se det poppiga 1349 i Luleå. (Markus Krunegård)

Gomorron Sverige/Markus-http://svtplay.se/v/1916294/markus_krunegard
Wiikon Wideo!

Kevät keikkuen tulevi. Tässä vinkki kaikille pilkkimiehille. (Ei suositella pilkkikisoihin osallistujille!) Musiikkina hiljaisuuden äänet ja Elämältä kaiken sain(utan Pepe Willberg)-http://www.youtube.com/watch?v=kUOZmwt_2SU
Passion Lanen työ palkitaan!











Haaparantalaiselta Passion Lanelta ei yritystä puutu. Kun viime marraskuussa kirjoitin yhtyeen uudesta sinkusta No promises, seuraavassa kuussa Skandivavian suurin hardrocklehti Sweden Rock Magazine noteerasi yhtyeen edellisen kahden biisin demon Drama Queen komein kehuin.
Passion Lanen poikien touhussa on ollut koko ajan pyrkyä menestykseen. Usein yhtyeeseen on törmännyt rajalla, sillä sen verran innokkaasti se on esiintynyt kotiseudullaan. Aiemmin yhtye käytti nimeä Divine Sins.
Passion Lane on soittanut nykyisessä kokoonpanossa; Antti Rantala, kitara, Kim Karmitz, laulu, Niklas Pelli, rummut, ja Johan Strang, basso, kolmisen vuotta ja se kyllä kuuluu. Yhtyeen musiikista löytyy vaikutteita melodisesta metallista ja vanhan ajan hardrockista. Levytyssopimuksen lisäksi yhtyeellä on kova hinku päästä kiertämään maailmaa ja saada leipä soittamisesta. Kaikki on vain enää tuurista kiinni ja yhdessä pysymisestä.
Luulajalainen laatumerkki BDpop on jo osoittanut kiinnostusta bändiin ja sen talliinhan kuuluvat ennestään muun muassa Movits!, Markus Fagervall, Raubtier ja Anton Björkenvall. Seuraava keikka Passion Lanella on Luulajan kulttuuritalolla 20.maaliskuuta.

No promises-video-http://www.youtube.com/watch?v=ysZexOvax-I
Sweden Rock magazine-arvio http://img214.imageshack.us/img214/65/databord042.jpg
BDpop etsii kykyjä Haaparannalla -
http://svtplay.se/v/1779938/bd-pop_letar_talanger_i_lanet

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Zumban Suomen ennätys Kolariin!
Zumban askelkuviot siivittivät lähes tuhatpäisen tanssijajoukon Suomen ennätykseen Jounin Kaupan pihalla Äkäslompolossa. Asiasta uutisoi Luoteis-Lappi-lehti. Laskurin mukaan zumbaajia oli paikalla lopulta 842, kun entinen Keski-Suomessa tehty ennätys oli alle 800.
Kauppias Sampo Kaulasen mukaan "hullun idean" takana oli hänen äitinsä, mutta tanssimalla pohjoisessa ennätyksiä on rikottu aiemminkin. 1960-luvulla Äkäslompolon naapurissa Muonion Särkijärvellä riehaannuttiin yhtenä vappuna ja tehtiin letkajenkan Suomen ennätys. Siitä kertoi ensimmäisenä K.A.Mera alias Vilho Koljonen.
Zumba on tanssivillitys, joka on levinnyt kulovalkean tavoin ympäri maailman. Zumba.comin mukaan sen keksi kymmenen vuotta sitten kolumbialainen tanssija ja aerobic-opettaja Alberto "Beto" Perez, joka toi sen mukanaan Amerikkaan. Siinä lattarimusiikkia höystetään hip hopilla, päivän popilla, afrolla ja karibialaisrytmeillä.
Zumba tarkoittaa vapaasti käännettynä hauskanpitoa ja nopeasti liikkumista ja se on espanjan slangia.
Tangokruunua havittelevat Rovaniemelle!

Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailun esikarsinnat ovat parhaillaan meneillään. Tänään kaksikymmentäkaksi laulajaa osallistui Oulun karsintoihin ja huomenna ovat vuorossa lappilaiset tangotaiturit. Paikkana on Lapin Radion toimitus, jossa heitä opastaa Jukka Hallikainen, tangokuningas parin vuoden takaa. Jos et ole vielä ilmoittautunut, mattimyöhäiset ehtivät vielä mukaan ilmestymällä paikan päällä klo12 lähtien.
Maaliskuun kymmenessä esikarsinnassa jokaisen laulajan laulusuoritus ja haastattelu taltioidaan. Kun kaikki karsintapaikat on käyty, näytteet suorituksista on kuunneltavissa http://satumaa.yle.fi -sivustolla, jonka jälkeen yleisö valitsee huhtikuun aikana jatkoon 50 laulajaa ja tuomaristo 50 laulajaa.
Toiseen nettikarsintaan jatkoon päässeiden nimet, näyte laulusuorituksesta ja videohaastattelu julkaistaan samaisella sivustolla toukokuun alussa. Karsinnasta jatkoon semifinaaliin pääsee yleisöäänien perusteella 25 laulajaa ja tuomariston valinnalla 25 laulajaa.
Semifinaali käydään Turussa kesäkuussa, jossa tuomaristo valitsee sitten lopulliset 5 miestä ja 5 naista Seinäjoen Tangomarkkinoilla järjestettävään loppuhuipennukseen.
Netissä ensimmäinen karsintaäänestys on 29.3. - 26.4. ja toinen 3.5.- 25.5.
PS. Rovaniemellä mukana oli 15 laulajaa heidän joukossaan muun muassa keminmaalainen Susanna Kunnari(os.Harri), joka oli viime vuoden ääniharavia netissä, mutta putosi semifinaalissa.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Canned Heat ja vuosi 1971!
Eilinen uutinen Canned Heatin Ruisrockin keikasta ei hetkauttanut. Muistot se kyllä nosti pintaan. Nimittäin vuonna 1971 tieto yhtyeen tulosta ensi kertaa Ruisrockiin tiesi elämäni ensimmäistä festivaalireissua. Canned Heat oli saanut tuolloin meikäläisen liekkeihin ja boogieveturi oli pakko nähdä, joten ei muuta kuin punaisen kuplan kokka kohti Turkua, kuskina isoveli Kari. Yhtyeen mukana piti tulla myös jalkaa lyövä blueslegenda John Lee Hooker, mutta hän joutui perumaan keikkansa lehtitietojen mukaan sydänvaivojen takia. Mutta se ei haitannut, sillä reissusta tuli musiikillisesti ja muutenkin ikimuistoinen.
Ruisrock vuonna 1971 keräsi yli 100 000 ihmistä, mikä on yhä festivaalien Suomen ennätys. Eläissäni en ole ennen tai sen jälkeenkään ollut niin suuressa ihmisjoukossa. Sitä ei kuitenkaan huomannut, koska kaikki sujui henkilökohtasesti onnellisten tähtien alla.
Ensi kesänä ainoana alkuperäisestä Canned Heatistä Turkuun saapuu rumpali Adolfo Fito De La Parra, jonka maratonimaisen kymmenminuuttisen soolon muistan vieläkin kuin eilisen päivän. Kitaroissa olivat Henry Vestine ja Joel Scott Hill ja bassossa Antonio De La Barreda, mutta liideri oli 140-kiloinen vokalisti-huuliharpisti Bob "the Bear" Hite, jonka tsemmaus Let`s work together-biisissä tehosi ja silloin taputettiin ja tömisteltiin ja tunnelma oli uskomaton. Canned Heat ei pettänyt.
Musiikillisesti monia muitakin yksittäisiä huippuhetkiä kolmeen päivään mahtui. Muun muassa kitaristi Jeff Beck herkisteli Love is blue-biisin kaiken varhaishevimyrskyn keskellä ja Fairport Convention jos mikä toi kukkaisfiilikset. Samaa henkeä oli myös öisissä nuotiojameissa, joita vauhdittivat kitaroiden lisäksi rummut.
Mieslaulajista säväyttivät ehdottomasti Juicy Lucyn Roger Chapman ja tsekki Niemen. Aivan selkeästi myös muistan, kun kävelin halki festivaalialueen ja ämyreistä kajahti yhtäkkiä Kinksien You really got me. Tuntui kuin Ray Davies olisi lyönyt puukolla selkään ja putosin polvilleni. Uskomaton biisi ja sitä se on yhä!
Jos edellisenä vuonna Woodstock-leffan näkeminen ensi-illassa Porissa oli järisyttävä kokemus, Ruisrock oli
sille loistavaa jatkoa. Karungin nuorisoseurantalon äänentoiston jälkeen Porissa elokuvateatterissa istuessa oli kuin uudessa maailmassa ja kaikkihan tietävät leffan musiikilliset huippusuoritukset. Itselle ne olivat Ten Years After, Sly Stone ja Santana. - Ruisrock 1971oli tavallaan meidän Woodstock ja oli ilo olla mukana ihan livenä.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Janne Raappana ilmaiseksi keikalle!

Janne Raappanan Rakkaus On Hulluus -albumi julkaistiin helmikuun lopulla. Iskelmä tarjoaa sinulle mahdollisuuden voittaa Janne duo-keikalle työpaikallesi. Osallistu kilpailuun ja kerro miksi juuri sinun työyhteisösi kaipaisi virkistävän hetken Janne Raappanan esiintymisen merkeissä..Kisaan > Oikeilla soolokeikoilla Jannea kuullaan sitten loka-marraskuun vaihteen kiertueella.
Taikakuun solistille Rakkaus On Hulluus on hänen toinen soolokiekkonsa. Levyn nimilaulu on jo kaikille tuttu, sillä se oli Radio Suomen soitetuin kappale viime vuonna ja uusinkin lohkaisu Maksoin vapaudestain tuntuu soivan radioaalloilla taajaan.
Janne Raappana on syntyjään Kemistä kuten Taikakuukin, mutta hänen juurensa ovat kuitenkin pohjoisempana Kittilässä, josta hänen vanhemmat muuttivat työn perässä etelämmäksi. Ennen musiikkia urheilu kiinnosti kovin, mutta jo suhteellisen aikaisessa vaiheessa jalkapallomaalivahdin hanskat vaihtuivat kitaraan.
- Ensimmäisenä siihen vaikuttivat tietysti vanhemmat ja kouluiässä hyvät musiikinopettajat. Ala-asteella oli Mika Puro, joka tunneilla panosti aina kauheasti bändisoittamiseen. Se ei ollut mitään kanteleensoittoa, vaan heti kaivettiin esiin bassot, kitarat ja rummut. Mervi Pietilä jatkoi samaa linjaa yläasteella. He ovat olleet minulle hirveän tärkeitä ja potkineet liikkeelle.
Jannen ensiesiintyminen tapahtui Kulmankylänkoulun ruokalassa Vinkelby brothers & sisters- nimisessä bändissä. Sitä seurasivat lukuisat muut viritykset, joista tässä mainittakoon heviä paahtava Wasteland ja J.Raappana band, joka toimii edelleen niin sanottuna joka paikan höylänä.
Intin ja Rovala-opiston jälkeen Taikakuusta tuli vakinainen palkan maksaja…ja sitä se on edelleen. Ensimmäinen sooloalbumi, Oven avaan hiljaisuuteen, on yksi toteutunut haave, ja tämä valmistui alkuvuodesta 2008. Levyn kappaleista muun muassa Odota mua vietti 19 viikkoa Iskelmä-radion listaykkösenä.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Hannen kuolema yllätti!
Aavasaksalta lähtöisin oleva,1970-luvulla hyvin menestynyt, iskelmätähti Hanne (6.7.1954-10.3.2010) on poissa. Lähipiirille laulajattaren poismeno tuli Iltasanomien mukaan täytenä yllätyksenä, sillä selkäkipuja lukuunottamatta hän oli täysin terve.
Laulua Eija Hannele Höynälä harrasti koko ikänsä. Hänen lisäkseen musikaalisesta aavasaksalaisperheestä keikkalavoilta muistetaan Hannes, joka kiersi Caravan-yhtyeensä kanssa.
Hannen kiivastahtinen laulajan ura kesti kymmenisen vuotta 1970- luvun puolivälistä eteenpäin. Levyttämään hän pääsi, kun Fazerin pomo Topi Kärki sai kuultavaksi hänen nauhoituksiaan, joita Hannen ystävätär oli hänen tietämättään lähettänyt.
Kaikkiaan Hanne levytti 92 kappaletta. Ensimmäinen suurempi menestys oli hänen versionsa vuoden 1975 Euroviisu-voittajalaulusta Ding a-dongista. Sen levytti myös Marion, mutta Hannen tulkinta päätyi Finnhitit-kokoelmalle, jota myytiin yli 100 ooo kappaletta.
Parhaiten Hanne muistetaan kuitenkin Verushkasta ja Hän on mun-lauluista. Viimeksimainitun teksti: "Hän on mun, hän on mun, lökäpöksyni mun. Ujo, laiha ja muutenkin arka..." iskostui samalla lailla kansan mieleen kuin Tarja Ylitalon riimit: " Se on kerrasta poikki, sanon suoraan sen..." Hanne jatkoi myöhemmin miesteemaa myös lauluissa Kotitarzan, Jussista saan miehen armaan ja Viikonloppuisälle, joka oli vastine Reijo Kallion iskelmälle. Hannelle sopi myös hyvin vanha tanssimusiikki; humppa ja tango, jota hän levytti ja esitti keikoilla paljon Hätävara-orkesterinsa kanssa. Esimerkiksi pirteät Tammerkoski ja Juliska olivat hänen perusohjelmistoaan.
1980-luvulle tultaessa Hannen suosio alkoi pikkuhiljaa hiipua. Ennen vuosikymmenen vaihdetta hän teki Irwinin kanssa vielä yhteisalbumin Kulkurin kulta, mutta kansansuosikin tukikaan ei auttanut.
Iskelmätutkija Veikko Tiitto sanoo, että parin duolevytys oli myös Vexin Salmen Levytuottajat OY:n yritys vastata Armin ja Dannyn jättisuosioon, joka oli tullut edellisen vuoden Tahdon olla sulle hellä-laulun myötä.
" Dannyn ja Armin satumaisesta rakkaustarinasta poiketen Hannen ja Irwinin yhteisiin esityksiin haettiin enemmän tavallista ihmistä puhutteleva, sanoisinko maanläheisempi tunnelma.
Muistelen, että kun Kulkurin Kulta-levyä tehtiin niin Hanne odotti kaksosia. Hänen tilansa salattiin siten, että levykannen valokuvassa otettiin tarkoin huomioon vaatetus sekä kuvakulma. Eihän olisi ollut sopivaa, jos raskaana oleva nainen olisi Irwinin kanssa kuvassa ja siinä olisi lukenut Kulkurin kulta.
Levyn julkaisuvuonna Hanne esiintyi muun muassa Oulu-Humpassa ja panin merkille, että hänen asuntovaunuunsa kuskattiin melko suuria vaippapaketteja. Artistin oli kuljetettava siis kaksosia mukanaan."
Levytysuran jälkeen Hanne omistautuikin perheelleen. Hän on elänyt Saksassa ja Ruotsissa ja viimeiset vuodet Valkeakoskella. Paluuta keikkalavoille hän ei koskaan tehnyt.
Ivalo Suomi-rapin keskus!
Guerra Norte (Pohjoinen sota) on suomalaisissa rap-ja hiphop-piireissä arvostettu ryhmä. Se syntyi vuosia sitten Ivalon lukiossa ja sen tunnetuimmat nimet ovat RCAlle useammankin albumin tehnyt Ezkimo, inarinsaameksi räppäävä Amoc, SM-tittelin 2003 voittanut Edorf ja Ambassa, jonka musiikkia on julkaissut Johanna-kustannus.
Guerra Norten kylmään rinkiin kuuluu myös Suomen hiphop-tuottajien eturiviin lukeutuva Juan Muteniac, joka on oikealta nimeltään Juho Mutenia. Hän on helsinkiläistynyt latinolappalainen, joka syntyi Ivalossa vuonna 1984.
Juanin tuoreella debyyttialbumilla Koko Suomi vierailee Suomen nimekkäimpiä rap-artisteja; Asa, Skandaali, Gee (ent. Pikku G), Joniveli, Timo Pieni Huijaus, Og Ikonen, Kymppilinja, Vapaapudotus, Tasis Kapasiteettiyksiköstä ja Ezkimo.
Muteniac edustaa soundillisesti vanhempaa koulukuntaa, joten hänen tuotannossaan on aistittavissa vaikutteet 90-luvun kulta-ajan itärannikon hiphop-musiikista. Hän on loihtinut saundeja Guerra Norten tuotoksien lisäksi muun muassa isoveljensä Ezkimon, Pikku G:n ja Royal Familyn levyille.
Koko Suomi-levy on nauhoitettu studioissa ympäri Suomen ja sen on masteroinut Iso H Rähinä Records Studioilla. Albumin julkaisija on Northgrind Music ja radiosoittoon siltä on lohkaistu Geen ja Juanin yhteistyön tulos Rakastan-biisi.
Ezkimo & Esa Pakarinen (prod. Juan M: Tytöt moi-http://www.youtube.com/watch?v=jKi2bcofb8g
Stepa Made In Sodankylä!
Rap-artisti Stepa (Joni Stenberg) on ehtinyt nuoresta 22-vuoden iästään huolimatta vakiinnuttaa paikkansa täkäläisillä musiikkimarkkinoilla. Vuonna 2008 ilmestynyt debyyttilevy MC nousi heti avausviikollaan Suomen viralliselle albumilistalle ja lennätti Sodankylässä varttuneen ja nykyisin Tornion Kivirannalla asuvan räppärin keikoille ympäri Suomen. Erityisesti Stepan persoonallinen, nokkelaa huumoria tihkuva kerrontatyyli keräsi kiitoksia niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin.
Uusi albumi Made In Sodankylä jatkaa siitä, mihin esikoisella jäätiin. Kappaleilla ammennetaan riimiteltävää arkisista aiheista kuten lastenlaulut ja pessimismi, pysyen kuitenkin hyvien puolella. Stepa käsittelee teemoja uusista näkökulmista ja yllätyksellisiä juonenkäänteitä säästelemättä. Tässä häntä auttavat levyn kovatasoiset vierailijat, joihin lukeutuvat muun muassa Laineen Kasperi, Hannibal, Are, Edorf ja Tykopaatti.
Pitkäsoiton julkaisee tamperelainen Joku Roti Records ja paketin sitoo eheäksi kokonaisuudeksi tuottaja Ilari Autio yhdessä Tapani Kansalaisen kanssa.
Made In Sodankylä tulee kauppoihin 17. maaliskuuta ja 19. päivä Stepa nähdään keikalla Cult Cinemassa,Torniossa ja 20.päivä Tivolissa, Rovaniemellä.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Tangokuningattaren kilot!












Ensimmäisellä viikolla Suurin pudottaja -kilpailusta kotiin äänestetty tangokuningatar Arja Sipola on MTV3:n nettisivujen mukaan löytänyt vierelleen uuden rakkauden. Hänelle elämä siis hymyilee, mutta tänään paljastetaan myös Suurin Pudottaja-ohjelmassa (MTV3 klo 20), miten paljon hän on pystynyt kotonaan pudottamaan painoaan.
Avioeron ja muiden rankkojen elämänvaiheiden; auto-onnettomuuksien ja niiden aiheuttaman pakkolevon jälkeen Arjan paino nousi 89 kiloon. Oli muutoksen aika ja hän lähti mukaan Suurin Pudottaja-kisaan.
Syksyllä Porvoossa kuvatusta kilpailusta Arja on kertonut jääneen käteen jonkin verran elämäntapamuutoksia, jotka näkyvät arjessa. Urheilutaustastaan hän arvelee olleen apua myös kunnon kohotuksessa.
Tällä hetkellä arpelalainen elättää itsensä tekemällä hoitoalan töitä Oulussa. Laulurintamalla hän jatkaa myös edelleen ja suunnitteilla on toinen albumi, joka ilmestyy mahdollisesti jo tulevana kesänä.(Kuvat: MTV3)
PS. Suurimmassa Pudottajassa kuultiin Arjan ensiesityksenä laulu Elämänmuutos, joka on Veikko Juntusen kynästä. Sanoja tekemässä ovat olleet myös Arja ja tytär Pia. Sovittaja on Rauno Pelkonen.
Jari, mistä olet kotoisin?
- Juureni ovat aina siellä, missä rakkaat ihmisetkin, vastaa viihdetaiteilija Jari Sillanpää.
- Seittenkarissa asuvat vanhemmat ja serkut.
Luulajasta taas, jossa olen asunut pisimpään en löydä enää itseäni. Siskoni on ainoa side kaupunkiin, sillä kaikki kaverit ovat muuttaneet muualle.
Suomalaistangoja Jari muistaa kuulleensa ensi kertaa poikasena juuri Luulajassa. Hän jopa lauleskeli niitä yksitoistavuotiaana salaa kavereiltaan ennenkuin hurahti Abbaan. 8-vuotiaasta asti hän lauloi myös kuoroissa muun muassa Luulajan tuomiokirkon nuorisokuorossa.
- Muistan myös Midskogin koulusta esityksen, jossa lauloin ja Norrbottens-Kurirenin kriitikko Rolf Nilsen kirjoitti että "den här mannen kommer att gå långt om han satsar på musiken"...
Musikaalisuutensa hän kertoo perineen vanhemmiltaan. Äiti laulaa ja isällä Jari sanoo olevan hyvän rytmitajun. Ennen Luulajaa Sillanpäät ehtivät asua eri puolilla Ruotsia, joten Jari on jo pienestä pitäen tottunut vaihtamaan paikkakuntaa.
- Vanhemmat muuttivat ensin Kemistä Ruotsin Smedjebackeniin, jossa synnyin. Isä-Veikko ostettiin Veitsiluodon Vastuksesta sikäläiseen jääpalloseura Herokseen. 1970-luvulla asuttiin myös muutama vuosi Smoolannissa. Äitini oli siellä sotalapsena neljävuotiaasta yksitoistavuotiaaksi ja asuttiin lähellä hänen kasvattivanhempiaan, Jari kertoo.
Luulajaan muutettuaan Sillanpäät pääsivät lähemmäksi sukuaan ja erityisesti Jari Kemin mummuaan. Hänen luonaan hän näki teeveestä ensi kertaa ohjelman Seinäjoen Tangokuningas-kisasta.
- Muistan, että olin hyvin vaikuttunut, kun näin ohjelman. Mitä tämä on? Se oli aivan mahtavaa. Iso orkesteri ja lauletaan smokit päällä. Siinä vaiheessa parikymppisensä en osannut edes haaveilla osallistumisesta. Mulla oli silloin niin huono itsetuntokin.
Luulajassa Jari toimi tarjoilijana ja baarmikkona, kunnes lähti kokeilemaan siipiään maailmalla. Hän kokeili valokuvamallin hommia Barcelonassa. Hän esiintyi muun muassa Mallorcan matkailuvideolla, mutta työ ei elättänyt. Hän otti pestejä myös eri laivoille.
- Koko elämän olin laulanut ja ottanut laulutunteja. Mitta tuli täyteen ja tuli ajanjakso, jolloin en halunnut olla missään tekemisissä musiikin kanssa. Tietysti bailasin diskoissa, mutta vuodet 1989-92 kiersin maailmaa ja etsin itseäni.
Karaoken kautta Jari löysi taas musiikin ja yleisön kannustus sai hänet heräämään. 1995 Jari palkittiin täysin kympein Tangokuningas-kisassa. Kolmas kerta sanoi toden ja enteellistä tai ei, finaaliin hän oli ostanut smokin samasta tukholmalaisliikkeestä kuin Frans Emil Sillanpää mennessään vastaanottamaan Nobelin kirjallisuuspalkintoa.
Kuninkuutensa jälkeen Jarin suosio ei ole laantunut. Hänen karismansa puree yhä. Suomessa hän on saavuttanut laulajana lähes kaiken, mutta suomalaisyleisö saa hänet yhä syttymään uudelleen ja uudelleen ja hän haluaa laulaa heille niin kauan, kun he jaksavat häntä kuunnella, eivätkä ulkomaat väiky päällimmäisenä mielessä.
- Kai Hyttinenhän heittäytyi nelikymppisenä eräoppaaksi ja näyttelijäksi. Laulamisen lisäksi elokuvassa näytteleminen kiinnostaisi minuakin. Viisikymppisenä voisi ajatella sitten eräoppaan hommaa, sillä tykkään telttailusta, vitsailee Sillanpää, jolle on tarjottu useita elokuvarooleja. Jarin mukaan kuitenkaan "oikeaa nappijuttua" ei ole vielä tullut vastaan. Pisimmällä neuvottelut olivat edesmenneen Spede Pasasen kanssa.
Jari Sillanpään Kuin Elokuvissa-konsertti Haaparannan Aspen-hallilla 12.3 klo 19 (Ruotsin aikaa)

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Magnus från the Lonesome Whistle Boys!
Music From Torne Valley, part 1!
















The Lonesome Whistle Boys är ett superband från Kiruna, som kunde vara nästa BIG THING! efter Willy Clay Band och Anton Björkevall. Bandets ledare och låtskrivare Magnus Edalen avslöjer, hur läget är med the Lonesome Whistle Boys. Han berättar lite också om sin egen och sin hemstads musikhistoria.

Kan du berätta, hur the Lonesome Whistle Boys föddes?

- Jag hade spelat ihop med Jonas Pietikäinen, när jag flyttade tillbaka till Kiruna 2005. Sen kom jag med förslaget, att vi skulle sätta ihop ett studioprojekt. Det blev the Lonesome Whistle Boys. Vi spelade in låten San Antonio strax efter det. Jonas sång på den låten är fantastisk. Daniel Raitio la på en bas. Själv spelar kompgitarren på låten. När vi behövde solot så ringde jag min gode vän Mattias Kenttä. Han är en av Sveriges bästa gitarrister och låtskrivare om du frågar mig. Hans band The Rock United hade inte varit aktiva på länge, så han var ganska spelsugen. Jag ringde upp Mattias Pääjärvi. Han blev också genast intresserade.Vi bestämde direkt att vi i första hand skulle satsa på att spela in låtar i studio och sen fick det bli som det ville efter det.

Hur kom Örjan Mäki med?

- Willy Clay Band hade precis avslutat sin turné så Örjan var ledig och intresserad av att göra något nytt. Vi spelade in låten Need a friend . Örjan Mäkis sång och slidespel är inspelade i en tagning. Den mannen är en riktig naturkraft. Jag höll på att ramla baklänges när han drog igång. Örjan gjorde en helt egen grej av den låten. Matti Pääjärvis basspel är också väldigt bra. Han hittade rätt "feel" direkt. Matti lyfte den. Efter det blev the Lonesome Whistle Boys till och vi gjorde några inspelningar till. Vi har ett par låtar som ligger mer eller mindre klara. Några av dem är riktigt bra.
- Need a friend tillägnade vi Hogge som låg i koma efter att ha blivit misshandlad i Kiruna. Den mannen gör inte en fluga illa. När han blev misshandlad var det många som reagerade kraftigt. Hogge låg i koma i flera månader. Han är nu på bättringsvägen, men går fortfarande med rullator som stöd.

Vilken slags feedback har ni fått?

- En vecka efter att projektet hade bildats hamnade vi på en samlingsskiva med låten San Antonio. När våra låtar hamnade på nätet så började folk höra av sig från USA mest folk från Florida och Texas. Vad som var kul var att det mest var andra artister, som tyckte att vi måste skicka vår musik till radiostatiner o.s.v. Sen började internet baserade radiostationer att höra av sig och ville ha vår skiva. Problemet var ju bara att vi inte hade någon skiva att skicka ut för promotion. Vi hade ju inga planer på att göra någon skiva heller.
- Vi har t.o.m. haft 2-3 stycken som gett sig fan på att the Lonesome Whistle Boys ska bli stora som på eget initiativ har jobbat för att marknadsföra oss i USA. Helt otroligt egentligen. En tjej som heter Reneé har kört på sedan vi startade projektet. Jag ska också nämna Lynyrd Skynyrds tidigare körtjej Jo Jo Billingsley, som har varit otroligt stöttande och gett oss mycket beröm "Ronnie Van Zant would have loved it" brukar hon säga. Vi har blivit mycket goda vänner via internet.

Har ni spelat live ofta?

- Många som har hört the Lonesome Whistle Boys vill ju höra låtarna live också, men vi har aldrig ens varit i samma rum under samma tidpunkt. Grejen är att vi aldrig har repat ihop. Men jag ska ärligt säga att det hade varit otroligt roligt att spela och höra det här projektet live. Det finns en hel del energi i pojkarna.

Hur mår the Lonesome Whistle Boys idag?

- Alla är upptagna med sina egna projekt. Så jag vet inte hur the Lonesome Whistle Boys framtid kommer att se ut. Men att det blir mer. Det är jag övertygad om. Frågan är bara när och hur.
- Själv så har jag satt ihop ett mer komersiellt låtskrivarprojekt med tre gamla vänner. Vi har precis börjat med detta och det känns som att det kommer att bli mycket bra. Jag har haft brevkontakt också med en mycket talangfull låtskrivare i Nashville, som heter Haven Quint senast i veckan faktiskt. Men då i första hand för att få lite tips till mitt nya projekt.

Vad är din egen musikhistoria?

- Det började väl med Sweet för min del. Sedan blev det mycket 1950-talsmusik i och med att The Boppers vara stora i Sverige. Under början av 1980-talet lyssnade jag mycket på gruppen Noice. Under högstadiet blev det sedan mycket hårdrock. När jag var 16 upptäckte jag Muddy Waters och John Lee Hooker. Min morbror Anders Heldebro är munspelare och en riktig bluesman så han introducerade mig i bluesen redan tidigare, men innan jag var kring 16 var jag inte mogen att lyssna. Jag tror ändå att jag tog till mig mycket av det där från det att jag var riktigt liten. Det var ju liksom svårt att undvika när det spelades runt en hela tiden. Muddy Waters, John Lee Hooker, Deep Purple, Led Zeppelin och Lynyrd Skynyrd har nog ändå betytt mest för mig personligen.
- Grabbarna i de gamla Kirunabanden No Chanse Bluesband och Illbatta Boogie Band från 70-talet har visat också vägen, när jag började spela. Min morbror var förresten med och startade upp NCB innan han flyttade söderut. Örjan Mäkis gamla band Brickyard från Pajala var också viktig.

När började du skriva låtar?

- När jag flyttade till Uppsala 1995, jag provspelade med några band, men inget av de banden kändes rätt för mig alls, så började jag skriva musik. I Uppsala är jazzen viktig. Och är det någonting som jag inte förstår mig på så är det. På den tiden var det bandspelare som gällde. Vilket elände. Det lät förjävligt.
- 1997 upptäckte jag countryn. Plötsligt fattade jag varifrån Lynyrd Skynyrd hade fått sitt sound och sina influenser. Det är ju mycket blues i country och bluegrass också. Och så hela cajungrejjen med uråldriga franska influenser. Jag tog countryn till mitt hjärta direkt. Alla skrattade åt mig då. Den enda av alla mina vänner som lyssnade på country på den tiden var Björn Pettersson i Willy Clay Band.
- Countryn kom egentligen till Sverige långt, långt senare. I Uppsala stötte jag på en amerikan som hette Larry Harp. Larry var 55 år då och hade turnerat sedan tidigt 60-tal i USA och Europa. Larry är från Texas och har sett allt som går att se under sina år på vägarna. Han är så genuin som en countryartist kan vara. En riktig anhängare av George Bush också. Larry höll på att jobba med en ny skiva och undrade om jag kunde spela lite bas på den. När jag spelade upp låten Open road som jag skrivit åt honom några dagar senare blev han eld och lågor och ville ha med den på plattan. Han anlitade mig också som gitarrist för hela inspelningen trots att jag protesterade och förklarade att jag inte ens kunde spela gitarr. "Du har feeling, och det räcker" förklarade Larry. Den där inspelningen måste ha kostat Larry flera hundra tusen kronor. Vi var i studion tre dagar i veckan och han betalade kontant för varje session.
- Så en dag la Larry av med musik helt. Han blev helt enkelt trött på att spela i barer. Jag hade skrivit några låtar som var tänkta till honom. Jag pratade faktiskt med Larry på telefon under veckan och vi bestämde att vi måste göra någonting ihop igen. Det kanske blir något under sommaren. Vore otroligt roligt att arbeta med Larry Harp....utan producent.

Kiruna som musikstad. Jag vet er americana-våg, men var är era rötter?

- Vi har en bluesgrund i Kiruna, som inte finns i någon annan stad i Sverige. Förutom möjligtvis någon eller några orter i Dalarna och också i Bergslagen, t.ex. Lindesberg. Jag tycker i alla fall, att även om mycket bra bluesbaserad musik finns i andra orter så är det i allmänhet någonting som fattas.
- Det är nog en råhet och ett vemod som finns hos oss här uppe som är skillnaden. Det vi gör här uppe låter äkta eftersom det helt enkelt är äkta. Vi har det där i oss. Den enda förklaringen jag har, och det är nog också den som är mest sann, är att vi har vårt tornedalska blod.

Vad menar du med det tornedalska blod?

- Vi är i grunden vemodiga. I grunden fattiga och vi har på något sätt också alltid haft en känsla av, att vi inte riktigt räknas till det svenska samhället. Inte heller till det finska. Jag kan t.ex. inte prata tornedalsfinska även fast jag har min rötter i Övertorneå, Juoksengi och Vittangi, därför att det under 70-talet ansågs vara fult och lite sämre att tala det språket eller att bryta på det i Sverige. Idag är det ju modernt och man håller kvällskurser till höger och vänster i tornedalsfinska. Men om man går 20-25 år tillbaka i tiden var det annorlunda.
- Samtidigt har de flesta här fått i oss tornedalsk och finsk musik med modersmjölken.
- Tornedalen har betytt mycket. Man märker också på band från finska delen av Tornedalen, att de har samma äkta känsla för blues. När Greedy Pig spelade i Kiruna under 80-talet höll vi på att ramla baklänges. Fan vilket bra band det var. Stenhårda och coola. Matti Kenttä är ett riktigt Greedy Pig fan. Han gillar Hurriganes också väldigt mycket. Där har vi också ett band med äkthetsstämpel. Vet inte om någon av de grabbarna har sina rötter här uppe, men jag skulle gissa det?
- Man hör ju också på grabbarna i Willy Clay Band att deras rötter är viktiga och att de avspeglar sig i deras musik. Nå...vi ska ju inte slå oss för bröstet och skrika att vi är bättre än någon annan och att ingen som är född utanför Tornedalen inte kan spela blues. Det är inte det jag menar. Vad jag vill säga är att fattigdom och utanförskap är vad vi har gemensamt med sydstaterna i USA. Det avspeglar sig i musiken. Och musik ljuger inte. Jag tror nog grabbarna i Greedy Pig, Willy Clay Band och Hurriganes håller med. Förmodligen Mr Lordi också.

http://www.myspace.com/thelonesomewhistleboys

torstai 4. maaliskuuta 2010

Greedy Pig livenä kotikonnuilla!Greedy Pig heittää kesken levytyssessioiden kaksi keikkaa Meri-Lapissa. Livevedoista haetaan lisäpotkua studioon, vaikka yhtyeellä tuntuu olevan hyvä draivi päällä muutenkin. Perjantaina Greedy Pig tykittää Kemin Koodissa ja lauantaina Tornion musiikkibaari Blues Stationissa.
Yhtyeen levytyshomma alkoi edistyä, kun liideri, kitaristi-laulaja Jari "Päne" Pänttäjä muutti etelästä talvehtimaan Ouluun. Itse levyä on purkitettu pikkuhiljaa Tornionjokivarressa Ruotsin Vojakkalassa äänittäjä Antti Lindholmin johdolla. Aiemmin samaisesta Boat Island-pajasta on sadellut tykinkuulia myös torniolaisten Lambsin ja Free Riden toimesta. Elokuussa 2008 oli puhetta Kemissä myös Pirates-kitaristi Mick Greenin mukaantulosta levylle, mutta kuolema ehti ennen.
Tulevalta Greedy Pigin albumilta saatiin maistiaisia muutama päivä sitten julkaistulla North Will Rise Again -kokoelmalla. Herkkupalat Holler ja Idle Motion ennakoivat karheaa ja tanakkaa rock`n`roll-pakettia.
Yhtyeen viikonlopun Kemin ja Tornion keikoilla kuullaan uutta materiaalia yleisösuosikkien Junkfoodin, Medicine Manin ja Sweet Little Darlingin rinnalla. Livenä yhtye nähdään Torniossa toistamiseen Twin City-festivaaleilla 16. heinäkuuta muun muassa yhdessä CMX:n kanssa.

Idle motion www.myspace.com/greedypigfinland
Holler
www.myspace.com/northwillriseagain
Etelä-Suomen Sanomat haastatteli brittikitaristi Mick Greeniä GREENgreedy.pdf , kun hän kiersi Suomea Greedy Pigin kanssa v.1999. (Juttu on lappilaislähtöisen Pirates-tietäjä Esa Seppäsen arkistosta! Suurkiitokset!)
Dancekuningatar Kapustasta!

Kohuttu muusikkopari Virpi Kätkä ja Tauski Peltonen ovat taas yhdessä. Tappelut on tapeltu, ainakin toistaiseksi.
Tällä hetkellä heitä yhdistää ainakin Virpin debyyttikiekko Reloaded, jolle Tauski on tehnyt uusia biisejä kiitettävän ahkerasti.
MTV3:n haastattelussa Peltonen uhoaa leipovansa Ylitornion kapustalaisesta Suomen dancekuningattaren. Apuna hänellä on alan guru tuottaja Antti Turpeinen, tuttu muun muassa Cheekin taustalta.Levyn lauluista Marraskuu, Tyttö peilissä, Jäätynyt enkeli ja Kylmä ovat Tauskin kynästä. Osasta niistä, dancelevylle tyypilliseen tapaan, löytyy sekä hidas että nopea versio.
Mukana on myös käännöshittejä. Kuuma kesä on alunperin Gyllene Tiderin Sommartider, Muistatko sä discon sen Alcazarin Crying at the discoteque ja Rakkaus on hulluu Alexian Summer Is Crazy. Lisäksi vanhoja aikoja muistellaan uudelleenmiksauksilla CatCat-helmistä Yksin sateeseen, Piirtelet mun sydämeen ja tietenkin euroviisusta Bye Bye Baby.

Marraskuu http://www.youtube.com/watch?v=3z0MODE3JWE

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Tornion markkinoilla!
KANSAN KUVALEHTI vuonna 1931
Länsi ja itä, etelä ja pohjoinen kohtasivat toisensa vuosisatoja sitten Tornion markkinoilla. Harvoin siihen aikaan kokoontui tuhansittain miehiä yhteen ainoaan paikkaan, mutta Tornioon sanotaan kokoontuneen, sillä silloin osti Pohjola ne elämänsä tarvikkeet, joita se ei itse pystynyt tuottamaan koko vuodeksi varastoon. Se maksoi tarvikkeensa jaloilla turkiksilla, joita mitattiin kokonaisin kiihtelyksin.
Aikakirjat kertovat, että silloin hengitti Tornio oikein syvin vedoin. Sen elämä aivan kuin riehaantui muutamaksi viikoksi patoutuakseen sen jälkeen taas tasaiseen uneliaisuuteensa.
Kerran vuodessa Tornio vieläkin riehaantuu, sillä oikein almanakkaan on merkitty sen talvimarkkinat. Kai entinen maine kantaa vielä näihin päiviin asti sen verran, että Tornionjokivarren asukkaat rajan molemmin puolin saapuvat joukolla katsomaan, mitä torilla on myytäväksi pantu.
Elämä sykkii torilla nopein lyönnein. Telttarivien välit ovat ihmisvirtana, joka hiljalleen soluu uomasta toiseen. Katsellaanhan tavaroita. Yrittävätpä jotkut kauppoihinkin ryhtyä. Kauppiaat pitävät huolen, että tavara tulee ainakin tarjotuksi. Kehoituksia satelee. Kehaistaan tavaraa ensiluokkaiseksi ja hintaa satumaisen halvaksi. Mutta markkinoilla ei niin vain ostetakaan. Tingitään vaikka markka soikeaksi ennenkuin sen annetaan kukkarosta pyörähtää.
Monet monethan ovat tulleet markkinoille vain huvitellakseen ja siihenkin on tilaisuus. Että markkinoilla tempo nousisi korkealle, seudun hevosmiehet panevat toimeen Pohjois-Suomen komeimmat kilpa-ajot. Jäälle on tehty jäärata. Päiväkauden hyrrää myös elokuvakone.
On TUURITANSSEJA, jotka kestävät kolmisen tuntia kerrallaan ja taas tyhjenetään sali. Aloitetaan uudelleen ja myydään uudet pääsyliput. On tulijoita riittävästi. Seinät ulos tahtovat pullistua. Kattoon kohoaa höyrynä liika lämmin ja kiiltävät pisarat tanssivien kasvoilla kertovat, että huvitellaan.
Huvitellaan koko rahan edestä. Haitari rämähtää soimaan ja poikarintama liikahtaa yhtenä seinänä tyttöin seinää kohden. Mutta tuleepa toinen tanssi. Silloin saavat pojat seisoa rintamassa ja odottaa, sillä tytöt tulevat "hakemaan takaisin" ja jos tyttö hakee takaisin äskeistä kavaljeeriaan, on se merkkinä siitä, että kelpoinen oli ja sopii jatkaa vielä vaikka muitakin tansseja. AINA SOI JA LIUKAS ON LATTIA! kertoo mainosplakaattikin työväentalon ulkoseinämissä ja uskottavahan tuo on. Sopii koettaa ja koetetaankin. Vihaisesti iskee lapikkaan pohja tai pyhäkengän antura lattiaan.
Tanssisalin ovi lennätetään tuurin muuttuessa selälleen ja silloin sotkeutuvat yhteen posetiivin ja haitarin sävelet. Vanha ja kulunut on posetiivarin laatikko ja särähdellen kantautuvat siitä vain lyhyen matkan päähän sävelet. "Suomalainen" on vinoon tekstattu posetiivin kyljessä.
On muitakin markkinoiden taiteilijoita. On eläintelttakin, jossa olevat aarnioiden asukkaat eivät eläissään ole saaneet maistaa vapauden hurmaa, vaan joiden katseeseen on ruoska ja vankeus painaneet nöyrän leiman. Saattaa olla mukana suomalainen karhukin. Sokeripala houkuttelee sen ajamaan kierroksen pokupyörällä. Karhu on saanut nuhan ja silmät vuotavat vettä.
Viereisen teltan edustalla aisakello kuuluttaa esityksen alkamista. Siellä on hypnotisoija ja hänen meedionsa. Mies huutaa teltan ihmeitä aisakellon äänen sekaan ja lippuluukulle jono syntyykin.
Kuuluu huutoa joka suunnalta. Helppo-Heikitkin pitävät huolen siitä, ettei ääni markkinoilla liian vähäksi häviä.
Eletään markkinatunnelmassa. Saa haukata keskellä toria vehnäleetasta ja Viipurin rinkilästä. Saa sylkäistä roiskauttaa makkarankuoren keskelle katua ilman, että kukaan kummana pitäisi. Paukautetaan tuttua ja tuntematonta markkinapallolla selkään että naru vinkuu. Pompitaan ilmapalloilla. Vastaantuleva saattaa töykäistä aivan pahki ja hyväntahtoinen naurun toljaus saa käydä anteeksi pyynnöstä.
Vain pari, kolme päivää sykähtelee elämä torilla kiihkeänä palatakseen jälleen vuodeksi entiseen tyyneen nukuttavaan uomaansa.( teksti A. Rivinoja/ kuvat R.Kainulainen)
TORNION MARKKINAT tämän viikon TORSTAINA, PERJANTAINA & LAUANTAINA samalla paikalla kuin vuonna
1931!
Taivaan tulista Datsunin kyytiin!
Kemijärveläislähtöinen, nykyään Rovaniemellä asuva laulaja Jarkko Honkanen on noussut Tätä Suomi Tanssii-listalle tuoreella radiosinglellä Vanha 100A. Se on lohkaisu Jarkon keväällä ilmestyvältä toiselta pitkäsoitolta Illaksi Kotiin.
- Lähtökohtana levyä tehdessä oli että kappaleisiin sisällytetään jokin mieleen jäävä tarina. Niitä lillukanvarsia ja tähtivöitä kun kuuluu tuolla radioaalloilla olevan ihan nokko.
- Vanha 100A-laulukin on nostalgiapläjäys suomalaisesta arkielämästä, joka vie kuulijansa maalaistunnelmiin sekä legendaariseksi muodostuneen ajopelin kyytiin, Jarkko kertoo.
Datsun-rallissaan Honkanen laulaa muun muassa: "Se ei jätä mua milloinkaan/ Hiljalleen kimpassa ruostutaan/ Ja kilometrejä muistellaan..."
Sanat ovat hänen omat ja sävellys Pellon Orajärveltä kotoisin olevan Tero Ylisirkan niinkuin tulevan albumin monilla muillakin raidoilla. Sovituksista ja miksauksista vastaa puolestaan Juha "Lauran exä" Heikkilä.
Jarkon esikoisalbumi Hetken kestää onni kerrallaan julkaistiin vuosi sitten hotelli Pohjanhovissa Arctic Lapland Rally -kisan yhteydessä, mutta Taiga-yhtyeensä kanssa hän on kiertänyt jo vuodesta 2005. Yhtyeessä soittavat pellolaisen Teron lisäksi Arto Mäntyjärvi Posiolta, Reijo Väliranta Savukoskelta ja Jari Nyyssönen Kemijärveltä.
- Keikkailun ohessa ollaan julkaistu pitkin matkaa useampikin sinkku, joista on mainittava erityisesti Vuoden jokaisen -kappale. Sen esitin Taigan kanssa Taivaan tulet -tv-sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella.
Jarkon ja hänen yhtyeensä keikkaohjelmisto on sekoitus omia kappaleita, vanhaa tanssimusiikkia, sekä parhaimpia iskelmä- ja bilehittejä kautta aikojen ja samaa monipuolista menoa hän lupaa tulevalta pitkäsoitoltakin.
- Kun olen noita miksauksia kuunnellut, niin kieltämättä hymy tahtoo mennä naurun remakaksi. Niin makialta nuo kuulostaa. Tuskin maltan odottaa, että levy saadaan julkaistua. Tuntuu todella hyvältä, laulaja hehkuttaa.
Lapin keikkoja: 6.3. Hotelli Posio, 2. - 7.4. Saariselän tunturihotelli (Inari), 9. - 11.4. Hotelli Rukahovi (Kuusamo), 24.4. Hotelli Pohjanhovi (Rovaniemi) ja 1.5. Folkets Hus (Haaparanta)