lauantai 30. huhtikuuta 2011

Päne, rockcowboy miehen ikään!
- Rock `n` roll on jäärämeininkiä, marginaalia, mutta se on kuitenkin alue, jota tykkään tehä. Se on selkäytimessä. Elämä paiskoo, ja välillä mopo meinaa hyytyä, mutta olen ottanut asenteen, etten lopeta ennen kuin se lopullinen virta lähtee.
Näin sanoi oman tiensä kulkija, Greedy Pigin keulahahmo Jari "Päne" Pänttäjä kymmenisen vuotta sitten ja tämä muusikko, kivimies ja motoristi on yhä
on the road.
Viikonloppuna 29. huhtikuuta Pänellä tuli matkamittariin 50 vuotta. Merkkipäivää hän ei juhlinut, mutta viikonlopun Rock`n`Roll MayDay-tapahtumassa Tornion Blues Stationilla päivänsankari yllätettiin. Kolmekymmentä vuotta toiminut Greedy Pig on nähnyt monta miesvaihdosta ja vanhojen vuosikertojen torniolaisparrat Jari Jurvelin, Jussi Hakola ja Pekka Kumpulainen olivat salaa reenanneet kymmenkunta biisiä ja Päne kangettiin liideriksi. Kuultiin potpuri Greedyn parhaita ja täysi tupa eli mukana.

DOKKARI Viisi vuotta sitten Pekka Suvinen ohjasi YLE1:lle minidokkarin Läpi Harmaan Kiven, joka kertoi muusikko ja kivimies Pänttäjästä. Hän perusteli aihevalintansa syitä näin: "Ensisijassa minua kiinnosti Pänessä periksiantamattomuus. Hänessä on tyypillistä pohjoista korpikannon vääntäjää, joka ottaa selkävoiton kovalla työllä. Lisäksi hänellä on oma maailmankatsomus, filosofia ja värikäs kieli."
Musiikissakin oma juttu on aina ollut Pänelle tärkein. Hän on aina pitänyt linjansa. Hän ei ole livennyt studiohommiin tai iskelmäkeikoille, vaikka usein on pyydetty.

- Aina mulle rock on ollut enemmän kuin musiikkia. Se on arjessakin mukana. Se on joku väkevyys, joka on ihmisessä.
-Pärinä ja pauke, joka lähtee moottoristakin. Konehan pitää olla vireessä, että se käy kunnolla. Soitossakin tarvitaan virittäytymistä, että homma toimii. Yltiöpäisellä kohkaamisella ei synny mitään, Päne uskoo ja kertoo, että hänelle ainoita paikkoja, missä hän relaa esiintymislavan lisäksi on maantie ja alla tasaisesti hyrräävä menopeli. Määränpää ei ole hänelle tärkeä, vaan liike.
Dokumentissa Päne käy esittelemässä biisejään levypomo Hannu Leidenille Suomenlinnan studioilla ja nyt biisit ovat julkaisuvalmiina. Boogiedriller-albumin on määrä ilmestyä tämän vuoden lopussa, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan.

EKA RIFFI Soittamiseen Päne sai innostuksen, kun isä toi torniolaiskotiin sähkökitaran ja tapaili sillä iskelmä- ja tanssimusiikkia omaksi ilokseen. Hän kuulosteli ja seuraili isänsä käsien liikkeitä ja tunsi ylpeyttä, ettei kotiin ollut hankittu venäläistä Sonjaa, akustista kitaraa, vaan kunnon peli.
- Mulla ei ollut mitään asiaa koko soittimeen, mutta sivusta kyttäsin jahka ukolla motivaatio hyytyy. Sitten kun kitara jäi naftaliiniin, se notkahti mulle 11-kesäisenä. Tein heti omia biisejä, kun pääsin enemmän jyvälle, mitä sillä voi tehdä. Upposin näihin juurijuttuihin. Jimi Hendrix ja Deep Purple räjäyttivät pankin, hän kelaa 1970- luvun alun tapahtumia ja lisää:
- Sitä vain noukki joitain ideoita ja sovelsi niitä omiin räpsyihin. Se kuviohan on johtanut tähän päivään. Koskaan en alkanut opettelemaan kenenkään soittotekniikkaa, ja mun soittotyyli tänään onkin sillisalaatti.
Pitkään Päne harjoitteli ihan itsekseen. Alusta asti hän on yrittänyt välttää friikkiosastoa. Niinpä punkin tulon myötä sinisävytteisen musiikin ystävälle ei tullut vatsanväänteitä.
- Minusta se oli hyvä ja fressi asia silloin. Se energisyys, kaikki se ehdottomuus. Diggasin sitä. Tänäänkin kun soitan rock `n` rollia, siinä pitää olla raakaa draivia. Ei liian siistiä, Päne sanailee.

HOLLEN KELLARINAUHAT Ensimmäisessä oikeassa bändissä, Greedy Pigissä, kitaristi Pänttäjä aloitti 1980.
- Sehän oli väsätty jo vuotta aiemmin ja soitti Dr. Feelgood - Pirates-osastoa. Kun se meni telakalle, niin joku kerta kuppilassa juteltiin, että eiköhän se olis hyvä kaivaa kiven alta. Minun tullessa mukaan alettiin tekemään omia ralleja. Ite kun olin nuori ja kauheassa luomisvimmassa, piti vähän laajentaa kolmesta soinnusta.
Tärkeä linkki eteenpäin etelän kuvioihin Greedy Pigille oli Rovaniemellä Rotko-karnevaaleja järjestävä Liisa Vähänikkilä, joka kävi ruoskimassa myös torniolaisia karnevaaleillaan. Hän vaati Hotoriin ja Husalle lisää meininkiä.
- Kävin joitakin iltoja seuraamassa meininkiä Roi:ssa, ja homma vaikutti viriililtä. Siellä oli hyvä henki päällä. Jossain vaiheessa sitten käytiin keikalla Greedyn nimiin, ja Lissu pani merkille, että musaa on muuallakin Lapissa kuin Rovaniemellä. Hän avasi meille pelin, ja kun hän oli vielä radiotoimittaja, käsikynkkää kuvioihin tuli Holle Holopainen. Holle piti Rockradiota, ja meidän ralleja alkoi soida kellarinauhoissa. Kaikki tämä oli pientä pohjustusta jatkoa ajatellen.
Holle: " Luultavasti kuulin Greedy Pigiä ensimmäistä kertaa Rockradion kellarinauhoissa. Olin ihmeissäni, kuinka kovalta ja jyräävältä bändi soundasi. Meuhkasin yhtyeestä muille Rockradion tyypeille, jotka sanoivat, että ei se nyt sentään niin kova ole. Mutta hyvä yhtye se oli. "

ISOLLA KIRKOLLA Keväällä 1985 Greedy Pig kiersi ensi kertaa etelän klubipaikkoja ja ihmetteli hyvää vastaanottoa pääkaupungissa. Alibissa heidät möykättiin kolme kertaa lavalle. Siellä oli levyfirmojen palaveri, ja esiintymässä mm. Saku Kuosmanen, Vera Telenius ja Kaija Koon ja Risto Asikaisen Steelcity.
- Soitettiin, ja meininki oli mitä mainioin. Välillä pidettiin taukoa ja rönötettiin Hakolan Jussin kanssa etupöydässä, kun paikalle astelivat Albert Järvinen ja Cisse Häkkinen. Molemmat melko huonossa hapessa. Helinin Pekka sitten kysyi, voisivatko he soittaa meidän soittimilla.Jonkin aikaa Alppu soitti ihan asiaa istuen vahvistimen päällä, mutta kun hän nousi seisomaan, jalat eivät kantaneet, ja hän romahti kauhealla paukkeella vahvarien taakse. Kenkien pohjat vain näkyivät. Surullista. Mutta vaikuttavaa mestarin esityksessä oli, että meidän kehnoimmalla pelillä hän sai aikaiseksi oman soundinsa. Soitto lähti tosi sileesti, Päne tunnustaa.
Paitsi tiukasta juurimusiikista, pojat tunnettiin ennakkoon Helsingissäkin Rockradion soittamasta laulusta Alman baari. Kappale on kunnianosoitus jo edesmenneelle, persoonalliselle Alma Pokalle Kittilän Pokasta, joka piti kahvilaansa omassa olohuoneessaan.
- Tavastiallakin fiilikset olivat hyvät siihen asti, kunnes levylafkojen tyypit tunkivat papereineen takahuoneeseen. Mutta me heitettiin kaikki laitaa myöten ulos, muistelee Päne nauraen. Syynä tiukkaan asenteeseen oli Polarvox- yhtiö, joka oli jo pari vuotta luvannut Greedy Pigille levytystä. Tuolla kiertueella Jarille myös tarjottiin soolouraa.
- Kun siitä juteltiin, olin lähinnä ärtynyt ja vihainen. Ei edes itsetuntoa kutkuttanut.
Paitsi Suomessa, Greedy Pigillä oli keikkoja Pohjois-Ruotsissakin. Bailukansa tykkäsi, ja niin kuin aina keikkapalkkiot olivat paremmat, mutta ensin piti valloittaa Suomi.

EDUN KANSSA STUDIOSSA Levytyksissä Greedy Pigin ( Päne, Jukka Äijälä, Jari Jurwelin, Jussi Hakola ) varaslähtö otettiin Megafon-sinkulla Waisting my time/I`m power ( Megafon 001) vuonna 1986, johon Päne ei ollut järin tyytyväinen.Esikoissinkun jälkeen pikkuhiljaa alkoi tapahtua etelässäkin. Greedy Pigin manageri Liisa Vähänikkilä löysi puolisonsa, laulaja Edu Kettusen, ja jossain vaiheessa heillä tuli puheeksi Greedy Pig . Liisa soitti miehelleen yhtyeen nauhoja, jolloin Lentäjän poika innostui ja soitti Väylän varteen. Hän pyysi Päneltä uutta materiaalia ja ilmaisi halunsa yhteistyöhön orkesterin kanssa. Vuonna 1988 purkitettiin Perniön Vettenranta –studiossa, ja Edun kotona kaksi laulua She turn me on ja Drinkin` bad water . Seuraavan vuoden alussa ilmestyneeltä esikoisalbumilta Rye Rye Man julkaistiin ensin makupalana Meet me on the border/ Sweet little darlin` , jonka Soundi valitsi kuukauden kotimaiseksi singleksi ja Rumba huomioi: " Lupaava suomalainen bändi, isolla L:llä. "
- Sinkusta Drinkin` bad water kone pyörähti kunnolla käyntiin. Sehän on Alman baari engelskaksi. Oli tuottajana Edu ja oikea ajatus taustalla. Albumilla oli taas koko kaista, vuosikymmenen paine, mitä niinä vuosina oli soitettu. Janne Louhivuori oli harmaa eminenssi levyn taustalla, muttei puuttunut sisältöön.
- Kyllähän musiikki siihen roots-osastoon meni, muttei yksioikoisesti. Jotkut pitivät linjattomana ja hajanaisena. Jotkut mielsivät rauhattomaksi, Päne kuittaa.
Kun seuraava albumia alettiin tekemään, Äijälä ja Hakola olivat jättäneet Greedy Pigin, ja tilalle olivat tulleet jyväskyläläiset Jari Hedman ja Pekka Vesamaa.
Junkfood julkaistiin vuonna 1992. Tuottajana toimi edelleen Edu Kettunen, jonka kynästä on Mule called America. Muut ovatkin sitten Pänen aivoituksia, ja täytyy sanoa, että klassikkotavaraa: rämäkkää rockia, kantripikkausta, sähköistä bluesia ja laiskanletkeää veturikomppia.
- Se oli kaikella tavalla rennompi. Opittiin Edun kanssa tuntemaan toisemme ja tiedettiin, missä mennään. Junkfood oli ehyempi, kun taas esikoinen oli vielä hakemista. Linja löytyi.

DR BRILLO TUTUKSI Kaikki näyttikin hyvältä. Greedy pääsi lämppäriksi parille yhteiselle keikalle ihailemansa Dr Feelgoodin kanssa. Alkuperäisestä ryhmästä oli jäljellä vain huuliharpisti-laulaja Lee Brilleaux, mutta se riitti.
- Brillosta huomasi heti, että hän on tosi ammattilainen. Se rauhallisuus ja totaalinen paneutuminen keikkaan. Ennen keikkaa ei rupateltu mitään. Olisi luullut, että hän on joku leppoisa naapurin isäntä, mutta sitten täydellinen muutos lavalla. Heiluu kuin hullu maanikko. Ei anna itelle armoa, vaan vetää koko shown täysillä. Brillo hoiti sen työnä kuolemaansa asti , eikä antanut tuumaakaan periksi. Ei voi muuta kuin nostaa miehelle hattua.
- Muistan kun Brillo tuli lavalta hikisenä ja adrenaliinit päällä. Hän meinasi kompastua minun jalkoihin, Metri-Heikki kun olen. Meinasi lentää lipat ja siinä puolin ja toisin pyydeltiin anteeksi ja murrettiin jää. Rupateltiin ja paiskattiin kättä ja otettiin yhdessä viskiä. Brillo näytti mulle, ettei tuon tasosen staran tarvi esittää mitään. Hän oli niin rehellisen vilpitön äijä kuin olla voi, Päne kertoo.
Nummirockissa Greedy Pig törmäsi ruotsalaisen Sky High`n kitaristi Clas Yngströmiin, joka oli pannut yhtyeen merkille jo yhteiskeikalla Kalixissa. Hän piti Greedy Pigistä ja olisi ollut halukas tekemään töitä yhtyeen eteen Etelä-Ruotsissa. Tunnetusti miehellä on aina ollut painoarvoa juuri kansainvälisissä roots-piireissä ja suhteita ZZ Top-klaaniin, mutta Greedy alkoi rakoilla.
- Niin monta hyvää saumaa ryssittiin. Kortit meni uuteen jakoon, kun Hedman lopetti ja Jurvelin löi kapulat pussiin. Tuli nämä perinteiset pottuuntumiset, eikä ollut mitään järkeä vetää kivirekeä perässä. Turhautti. Kun sai homman käyntiin, niin aloita taas kaikki alusta.

TORNIOSTA MUUTTO Pikkuhiljaa Päne alkoi kypsyä Tornion ympyröihin. Hän jätti vakityön postikantajana ja lähti etelään, Perniöön, vuonna 1996.
- Pelimanninhommiahan tein ensisijaisesti, mutta toimin Rikalanmäellä Tupakoiva Jänis -studioilla äänittäjänä ja tuottajana viitisen vuotta. Soittelin myös joitain tynkäjuttuja mm. Edun biisiin Talvet Pariisissa (Elävien Maassa -lp) ja jammailin Masa Maijasen kanssa.
- Jossain vaiheessa lähdettiin tekemään uutta musiikkia. Suunniteltiin levyä. Edu oli rummuissa, Masa bassossa ja mie kitarassa ja laulussa. Siinä oli kipinää, mutta homma hyllytettiin ja otettiin varma kortti eli Kuustonen, Kaartamo, Kettunen-levyprojekti. Otetiin kaupallisesti tunnetumpi kopla kehiin.Tympii keskeneräiset jutut, mutta uskallan sanoa, että jos siitä jutusta olis tehty levy, se olisi jotain, mitä Suomessa ei aiemmin ole kuultu. Siinä kombinaatiossa oli jotain jännää ja huimaa. Hiekka-aavikkotunnelmointia yhdistettynä Bush-osastoon, Päne harmittelee ja toivoo, että nauhoille joskus olisi käyttöä.

KITARALEGENDA MICK GREEN Kaikesta huolimatta Greedy Pig oli jatkuvasti jalkeilla, vaikka Päne teki muutakin. Onni on ollut, että yhtyeellä on ollut aina ulkopuolisia jäseniä, jotka ovat puskeneet Päneä eteenpäin. Liisa Vähänikkilän lisäksi torniolainen Tane Vähäjärvi touhusi Greedyn alkuaikoina ansiokkaasti roadmanagerina, kun yhtye kolusi Pohjois-Ruotsia. Yksi joka on uskonut Päneen kuin kallioon, on Ben Pennanen, joka pitkään järjesti Greedyn etelän keikkoja. Hän oli ollut roudarina Dr. Feelgoodilla, ja sitä kautta hänellä oli kytkennät myös Piratesiin. Kun kitaristi Mick Green sitten ilmoitti olevansa halukas keikkailemaan Suomessa, mutta bändi puuttui, hän ei miettinyt kahta kertaa. Hän soitti Pänelle ja sen myötä Greenille lähetettiiin Englantiin Greedy- materiaalia. Mick allekirjoitti ja näytti vihreää. Sitten Greedyt : Päne, Juha Liimatta ja Kai Schneider treenasivat viikon Pirates-ohjelmistoa, ja ei muuta kuin kitaralegendan kanssa tien päälle.
- Kahden viikon aikana tuli turistua Greenin kanssa niitä ja näitä, kun samalla pelillä kuljettiin. Yhtään keikkaa ei ryssitty. Pari soitettiin läpi, kun ei saatu täyttä vääntöä. Muutamat oli napakymppejä, ja kyllä sen näki äijästäkin. Tuntui ettei housuissaan pysynyt ja oli pelkkänä suuna " Sounds like Pirates ! " , Mick touhotti innoissaan ja kyllä muutama keikka meni yli odotusten.
Greenillä oli ykköskitarana kiertueella Telecaster Custom vuosimallia 1970, josta hänen legendaarinen sointinsa lähtee.
- Oli hyvä, kun hän tuli eka kertaa treenikämpälle: hän otti kitaransa kuin halon laukusta ja työnsi mulle ja sanoi kokeile ja kato. Sanoin This is it ja Mick sanoi Yes, it is. Kun meillä oli kolmen päivän breikki siinä välillä, Mick lykkäsi kitaran mulle ja jätti mun kontolle. Pitihän sitä soitella ja sen verran lapsetti, että otin siitä kotona valokuvan. Ei Mick ollut mitenkään kitaraa huoltanut. Kielet olivat paskaset. Siinä oli kaikki ruosteet, veret ja oksennukset. Hän kertoi, että Rollareiden Ron Wood olisi halunnut ostaa kitaran isolla rahalla, muttei hän myynyt, Päne muistelee.

MACCA SOITTAA Vielä Kajaanissa Green kertoi toimittaja Unto Torniaiselle: " ...Nyt tehdään näiden Suomi- poikien kanssa levy ja vedetään ensi kesänä tiukkaa rockia festivaaleilla..."
Mutta Kouvolassa suunnitelmiin tuli muutos.
- Istuttiin Mickin kanssa baaritiskillä ja otettiin olutta, ja kännykkä soi. Green lätisee niitä näitä ja lopettaa puhelun, pyytelee anteeksi ja sanoo, että joo hän jutteli tuossa Paul McCartneyn kanssa. Meikäläinen vetää siinä röökiä ja kaljaa ja tuumaa, että ei se mitään. Joojoo niinpä niin, Pauliko sieltä soittelee, Päne hekottaa ja jatkaa:
- Sir Paulilla oli vielä hakusessa yhtye seuraavalle levylle. Mick oli lupautunut hänelle kitaristiksi ja kyllä mulle tuli hiton hyvä fiilis, kun Mick kysyy: "Mitä mieltä olet Gary, näillä näkymin rumpaliksi on kaavailtu Deep Purplen Ian Paiceä. En ole koskaan ukkoa nähnyt , mutta onko hän sopiva rumpaliksi? ", kysyy multa ja mie vastasin, että kyllä ihan huoletta voit sen kanssa soittaa.
Jo vuonna 1991 kitaristi Green oli tehnyt McCartneyn kanssa autenttisen rokkilevyn The Russian Album. Nyt Paul halusi tehdä samassa hengessä uuden pitkäsoiton. Loppusyksystä 1999 syntyikin viikossa purkitettu Run Devil Run, joka oli täynnä rockklassikkoja ja jossa Greenin ja Paicen lisäksi soitti toista kitaraa Pink Floydin David Gilmour.
Vaikka yhteistyö Pänen kanssa näin siirtyi, kutsu seuraavalla Greedy-levyllä soittamisesta jäi voimaan.
- Kun oltiin tien päällä puhuttiin levytyksestä, ja soitin hänelle minun vielä levyttämättömiä biisejä. Kuittas, että kelpaa. Mick oli ihan kympillä mukana. Se ei ole muuta kuin järjestelykysymys, tuumasi. Ilmoittakaa aika ja hän tulee Suomeen, kertoo Päne.

VIIMEINEN KEIKKA Kiertueen viimeinen esiintyminen oli Turussa, ja paikka oli loppuunmyyty. Pänelle se oli yksi hänen uransa parhaimmista keikoista.
- Keikan jälkeen sitten rupateltiin Mickin kanssa, kun laitettiin rojuja kasaan. Hyvissä, mutta haikeissa fiiliksissä. Rundia ei tarvinnut hävetä. Sanoin, että kiertue antoi niin paljon virtaa, että on pakko jatkaa. Siihen Mick heitti naureskellen, että pidetään moottorit käynnissä. Kun törmätään, mennään lavalle. Jos ei huomenna niin vaikka kahdenkymmenen vuoden päästä. Osoitteet ja puhelinnumerot vaihdettiin, ja vielä ennen kuin Mick lensi Englantiin, hän antoi meille ekstrabonukset. Huomasin, kun erottiin, että äijällä oli pieni värinä äänessä, Päne muistelee.
Greedy Pigille ja ennen kaikkea kitaristi Pänttäjälle suuren, nöyrän legendan kanssa soittaminen antoi paljon. Yhteislevytys heiltä jäi ja viimeisen kerran Päne tapasi mestari Mick Greenin hänen viimeisellä Suomen keikalla, Kemissä 2008. Mick niinkuin Dr Feelgoodin Leekin kiersivät maailmaa vilpittömästä rakkaudesta rockin esittämiseen. Samalta pohjalta maksoi mitä maksoi, rockissa mukana on myös Päne.
Blues Station-kuvat, TANE ja teksti lyhennelmä Poppia Väylän pyörtheistä-kirjasta

HAUSKAA WAPPUA KAIKILLE!

Astman Brothers vappuna Valdemarissa! Astmanin veljekset tulevat Rovaniemeltä ja soittavat vanhaa jump-jazzia taidolla ja tyylitajulla.

Vuosien varrella yhtyeen solistivieraina on nähty ja kuultu Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpia tähtiä Viktor Kalborekista aina Remu Aaltoseen, Merja Larivaaraan, Pertti Koivulaan ja Pelle Miljoonaan asti - ja kaikkien tuotanto on taipunut astmanjazziksi!

Viimeksi Astman Brothers säesti Eero Raittista Muurmanskin Nordic Days-tapahtumassa ja huomenna vapunpäivänä yhtye esiintyy kotikaupungissaan klo 13 ja 15 rantaravintola Valdemarissa. Yhtye tekee vallankumousta VeljetSiskot-köörin kanssa. Kuulija viedään 1960-ja 1970-luvuille, käydään laulun voimalla vääryyttä ja viekkautta vastaan ja vaahdotaan rakkauden, rauhan ja solidaarisuuden puolesta.

Tarinan mukaan Astmanin veljeksillä kaikilla on sama isä, mutta eri äiti. Isä Joe möi pölyimureita ovelta ovelle ja osasi puhua myös rakkauden kielellä.

Ennen Astmanin veljessarja meni keikalle minne pyydettiin. Heillä on takana satojen esiintymisten keikkaputki, mutta nykyään veljekset valitsevat tarkoin esiintymispaikkansa. Orkesteri on kiertänyt musiikkitapahtumia pitkin pohjoista, poiketen välillä etelässä ja ulottaen reissunsa aina ulkomaille asti. Tanssinälkäinen yleisö on saanut seurata veljesten soitantaa muun muassa Jazz Blues-, Kalotti-, Kaamos-, Elo- ja Jyväskylän Summerjazz Festivaaleilla, Down By The Kemijoella ja Varangerin musiikkifestivaaleilla Norjassa.

Vuonna 1998 (katso lehtileike!) yhtye julkaisi mainion Boot Ta La Zah -albumin ja Rovaniemellä se isännöi myös aikanaan omaa Räntäjazz-tapahtumaa, jonka ajaksi aina toivottiin mahdollisimman huonoa säätä. Äijien esittelyt

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Terveet Kädet Qstockiin!Oululaisen kesän Qstock -rockfestivaalin ohjelmistoa täydentävät yhdysvaltalainen power pop -ryhmä The Posies sekä kotimaiset Terveet Kädet, Anna Puu, Von Herzen Brothers, Haloo Helsinki! ja Regina.
Qstockin aiemmin varmistuneita esiintyjiä ovat muiden muassa Children Of Bodom, Twisted Sister (USA), Mustasch (SWE), Wolf People (UK), Happoradio, Paleface, Petri Nygård, Jenni Vartiainen, Laura Närhi, CMX, Apulanta, Amorphis, Stam1na, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Raappana & Sound Explosion Band, Michael Monroe, Radiopuhelimet sekä lauantaipäivän vetonaulat Anna Abreu ja Antti Tuisku.

Qstockin lipunmyynti alkaa maanantaina 2. toukokuuta. Perjantain lipun hinta on ennakkoon 45 euroa ja portilta 50 euroa, ja lauantain ennakkoon 50 euroa ja portilta 55 euroa. Kahden päivän lippu maksaa ennakkoon 75 euroa ja portilta 80 euroa. Lippuja myy muun muassa Lippupalvelu.
Qstock 2011 järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella 29.-30. heinäkuuta. Järjestyksessään yhdeksänsille juhlille odotetaan edellisvuosien tapaan reilua 20 000 kävijää.
Greedy Pigiltä albumi syksyllä! - Boogiedriller on tarkoitus saada ulos syksyllä. Se on miksaamista vaille valmis, kertoo Greedy Pigin kolmannen albumin tuottaja ja julkaisija Hannu Leiden Suomenlinnan studioiltaan. Southern rock-gurun mukaan tulossa on `tosi tuhtia boogie-jyystöä kaikilla herkuilla maustettuna.`
Vanhojen ja uusienkin diggareiden pitkä odotus palkitaan, sillä Greedy Pigin edellisen pitkäsoiton Junkfood ilmestymisestä on ehtinyt kulua kohta 20 vuotta. Sen tuotti aikanaan Lentäjän poika Edu Kettunen, niin kuin yhtyeen esikoisen Rye Rye Manin vuodelta 1989.
Boogiedriller-albumista saatiin jo esimakua viime elokuussa julkaistulla North Will Rise Again-kokoelmalla parin biisin Holler ja Idle Motion muodossa.
Mika neljäntenä Tangokisan toiselle kierrokselle! Ensimmäinen nettiäänestys päättyi tänään puoliltapäivin. 150 tangonäytettä äänestettiin yhteensä 170466 kertaa! Yleisö on äänestänyt 50 ensimmäistä kilpailijaa jatkoon heidän joukossaan lappilaiset: 4. Mika Jefremoff, Tornio (3332 ääntä), 21. Juha Alvari, Keminmaa (2020 ääntä), 24. Virpi Uusinarkaus, Ranua (1883 ääntä), 31. Maj-Lis Erola, Rovaniemi (1765 ääntä), 47. Niina Koukkula, Rovaniemi (1525 ääntä)ja 48. Annika Kontio, Rovaniemi (1523 ääntä).
50 kansansuosikin lisäksi tangotuomaristo valitsee vielä 50 laulajaa.Tuomariston päätös julkistetaan to 28.4.2011.Toinen nettikarsintaäänestys alkaa ma 2.5.2011.
PS. Tuomariston äänin jatkoon meni vain Sulo Pajuniemi Ylitorniolta!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

50 vuotta Bob Dylanin ensilevytyksestä!Edelleenkin tuottelias populäärimusiikin suuri ikoni Bob Dylan täyttää 24. toukokuuta 70 vuotta ja sitä juhlitaan myös Suomessa, Tavastialla kotimaisten huippuartistien voimin.
Tänään tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta siitä, kun Dylania tallentui ensi kertaa vinyylille. Hän soitti huuliharppua
Harry Belafonten Midnight Special -albumin nimikkoraidalla ja tienasi 50 dollaria. Pari viikkoa aiemmin hän oli heittänyt esikoiskeikkansa New Yorkissa John Lee Hookerin lämppärinä Greenwich Villagessa esittäen muun muassa laulut House of the rising sun ja Song to Woody, jotka päätyivät vuonna 1962 hänen debyyttilevylleen ja loppu onkin historiaa.
Vuosikymmenten kuluessa Dylan ei ole menettänyt tippaakaan mielenkiintoaan, vaan artistin omaleimaisen soundin ovat löytäneet sukupolvet toisensa jälkeen. Mukana Tavastialla onkin sekä pitkänlinjan suomalaisia huippumuusikoita että nuorempia tähtiartisteja. Illan aikana lavalla nähdään Pelle Miljoona, Paleface, Dave Lindholm, Esa Kuloniemi & Aija Puurtinen, Siiri Nordin, Anssi Kela, Heikki Silvennoinen, Mikko Kuustonen, Eero Raittinen ja Joe Vestich. Illan aikana tullaan kuulemaan musiikillisen ikonin monipuolista tuotantoa uran alkupäästä aina tähän päivään saakka.

Illan housebändinä toimii taiturimainen Wentus Blues Band.
Edu Kettunen ja Pekka Ruuska Pyhälle!
Kesän sympaattisin musiikktapahtuma Pyhä Unplugged (4.-7.8.)on julkistanut jo osan esiintyjistään. Tähän mennessä tulonsa ovat vahvistaneet Mariska & Pahat Sudet, Johanna Rusanen, Martti Servo Duo, Laura Voutilainen ja Lenni-Kalle Taipaleen & Sami Pitkämön orkesteri, mutta ehdottomasti mielenkiintoisin tapaus on kahden laulaja-lauluntekijän Edu Kettusen ja Pekka Ruuskan akustinen duo.
Äskettäin 50 vuotta täyttänyt Edu Kettunen on lähinnä nuoruutensa bänditouhujen Broadcastin jälkeen kartellut esiintymislavoja.
- Vasta oikeastaan viimeksi kuluneen vuoden aikana olen päässyt ’lavakammostani’ ja nyt esiintyminen tuntuu suorastaan kiehtovalta ja hassulla tavalla uudelta asialta, Edu kertoo.

Kevään mittaan hän on heittänyt Pekka Ruuskan kanssa vasta kymmenkunta keikkaa, mutta vastaanotto on ollut sen verran kannustavaa, että Intimissimo-konserttikiertue saa jatkoa syksyllä.
Lauluntekijät tutustuivat toisiinsa 1980-luvun lopulla. Silloisen Polygramin musiikkivastaava Riku Mattila oli hiukan ymmällään tulokas Pekka Ruuskan laulujen kanssa ja pyysi apuun Edu Kettusen. Hän oli jo silloin nikkaroinut muun muassa isot hitit Lentäjän poika ja Minä olen muistanut. Kettusen tuottamana Ruuska löysi linjansa ja Yhdestoista Hetki-albumi on myynyt jo platinaa ja sen kultajyvä on tietenkin Rafaelin enkeli. Samoihin aikoihin Edu tuotti myös torniolaisen Greedy Pigin esikoislevyn RyeRyeMan.
Parikymmentä vuotta parivaljakko kulki omia teitä, kunnes Ruuska sai idean amerikkalaisten Lyle Lovettin ja John Hiattin konsertissa. Siinä molemmat istuivat lavalla, mutta esiintyivät vuorotellen, kommentoiden toistensa lauluja, milloin puhumalla, milloin laulamalla.
Hän pyysi mukaan Edun ja nyt miehet varautuvat iltoihin laajalla ohjelmistolla, eikä etukäteen suunniteltua biisilistaa tehdä. Kaikki kaksikon konsertit ovat erilaisia ja vasta sen loputtua selviää, mistä lauluista ilta kulloinkin koostui.
Pyhällä Intimissimo-konsertin pitopaikka on alustavien tietojen mukaan Aittokuru.
Edu & Pekka: Perseenlämmitin (live) // Edu:Lentäjän poika // Pekka: Rafaelin enkeli //
Edu: Taivaansininen BMW // Edu:Elmon tuli

perjantai 22. huhtikuuta 2011

"Eläähän Reiska vielä?"Varmaan aika monia meistä 1960- ja 1970-luvulla nuoruuttaan viettäneistä kiinnostaa todella tietää, elääkö rumpali Reiska Laine vielä?
Voin kertoa, Rampelle, Naukkikselle ja muillekin, että Reiska voi hyvin. Muutama päivä sitten huomasin hänet YLEn tv-uutisissa onnittelemassa Jutta Urpilaista vaalimenestyksestä ja ensi kesänä Reiska Laine Band avaa muun muassa Pori Jazzit 9.heinäkuuta, bassossa tietenkin Rampen tuntema Pentti Mutikainen.
Väylän Pyörre Uutisten myötä on tullut seurattua muita suomalaisia musiikkisaitteja ja surukseni olen huomannut, että vanhan polven musiikkisankareista uutisoidaan yllättävän vähän, vaikka monet heistä ovat yhä aktiivisia. Gagojen ja Biibaristen, vai mitä ne nyt oli, joka liikkeeseen kyllä reagoidaan.

Ready Steady Go-nimikkeen alla on tarkoitus poimia jatkossa silloin tällöin pääasiassa ulkomaan uutisvirrasta kiintoisimmat ja kotimaastakin, sillä käynnissähän on ruhtinaallisen runsas K50-konserttivuosi.
Hullu huilumies Suomeen! K50 Brittiläinen progressiivisen rockin legenda Jethro Tull on ilmoittanut, että kesän keikoilla se pyrkii esittämään kokonaisuudessaan klassikkoalbuminsa Aqualungin, jonka ilmestymisestä tulee kuluneeksi näinä päivinä 40 vuotta.
Albumi oli huilisti-laulaja-kitaristi Ian Andersonin bändin läpimurtoalbumi, jonka tunnetuimmat kappaleet Aqualungin lisäksi ovat Cross eyed Mary, My God ja Hymn 43. Tähän päivään mennessä albumia on myyty 7 miljoonaa kappaletta ja sen keskeisenä sisältönä pidetään, Andersonin kyynistä kritiikkiä organisoitunutta uskontoa kohtaan.
Itseoppinut, yhdellä jalalla tanssiva huilumies Anderson löi läpi Jethro Tullissa jonkinlaisena menneiden aikojen hovinarrina, joka yhdisti taitavasti kevyttä klassista rockiin. Hän on tunnettu myös omintakeisesta, puhkuvasta soittotyylistään, jonka meillä on ominut Vesa-Matti Loiri.
Anderson nähtiin 12. huhtikuuta, Juri Gagarinin avaruuslennon 50-vuotispäivän kunniaksi, soittamassa duettoa astronautti Catherine Colemanin kanssa.Ian soitti Permissä Venäjällä ja Catherine maapalloa kiertävällä avaruusasemalla. He duetoivat osan Jethro Tullin kappaletta Bouree.
Suomessa Jethro Tull nähdään Keitelejazzissa 22. heinäkuuta. Yhtyettään Anderson on johtanut 42 vuotta ja yhtyeen nykykokoonpanossa kuullaan myös alkuperäistä kitaristi Martin Barrea. Rummuissa on Doane Perry, bassossa David Goodier ja pianossa John O`Hara, joista kaksi viimemainittua liittyivät Jethroihin 2006 työskenneltyään Andersonin sooloprojekteissa.
Lokakuussa hullu huilumies palaa Suomeen toistamiseen, nyt Turun Logomoon (10.10) ja Helsingin Finlandia-talolle (11.10.) proggiksella nimeltä Ian Anderson Plays Orchestral Jethro Tull. Siinä hänen taustallaan soittaa niin Jethro Tullin muusikoita kuin The Sturcz -jousikvartetti.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Pikku Berliini, seikkailuelokuva länsirajalta!Pääasiassa Tornioon ja Haaparannalle sijoittuvaa kansainvälistä elokuvaa Pikku Berliini (Lilla Berlin) aletaan kuvata Tornionlaaksossa vuoden parin päästä. Hankkeessa ovat mukana Blind Spot Pictures Suomesta, Heppfilm Ab Ruotsista ja vielä kolmas taho saksankielisestä maasta.

- Se on aito yhteistuotantoelokuva, sillä kirjoitan ja ohjaan sen yhdessä ruotsalainen Christer Englundin kanssa, kertoo suomalaisohjaaja Heikki Kujanpää, joka on juuri viimeistelemässä elokuvan käsikirjoitusta.

Toiseen maailmansotaan liittyvän Pikku Berliinin pääkielet ovat suomi ja ruotsi, mutta Kujanpää kertoo, että tarinassa on myös saksalaisten näkökulma ja isoja saksankielisiä rooleja. Yksi liittoutuneiden vakoojista puhuu myös englantia.

- Elokuvan idea syntyi Saksassa. Olimme siellä Christerin kanssa junassa ja puhuimme Lapin sodasta. Viereisessä penkissä istui vanha mies, joka sanoi: "You are talking about war? I was there. I was in that war." Se sai meidät syttymään ja tarttumaan aiheeseen, ohjaaja muistelee.

Pikku Berliinissä on luonnollisesti mukana Tornion historiallinen Taikayö-episodi, jossa suomalaisten mahdollisuus suurvoittoon saksalaisia vastaan tyrehtyi Lapin suurimpaan viinavarastoon ja paljon muutakin tositapahtumiin pohjaavaa.( Lisää aiheesta löytyy mm. torniolaisen Mika Kuljun kirjasta).

- Tietenkin myös sotahistoriamme ehkä traumaattisin ratkaisu, kun piti alkaa sota saksalaisia vastaan on käsittelyssä. Kun Neuvostoliitto uhkasi miehittää Pohjois-Suomen ellei ala tulla ruumiita. Kun Haaparannan kaupunginhotelli täyttyi liittoutuneiden vakoojista ja paljon muuta äksöniä on luvassa, Kujanpää avaa käsikirjoituksensa lehtiä.

Keskeinen osa Pikku Berliinin tarinaa on myös nuoren tytön ja pojan ystävyys rajan yli. Ohjaaja kieltää elokuvan olevan kuitenkaan sukua muille viime vuosina valkokankaalla nähdyille tornionlaaksolaisille kasvutarinoille kuten Klaus Härön Pikku Elina, Arto Koskisen Kahlekuningas tai Mikael Niemen bestselleriin pohjautuva Populäärimusiikkia Vittulajängältä.

-Meidän elokuvan genre on sotaan sijoittuva seikkailuelokuva. Tunnelma on siis aivan eri kuin aiemmissa referenssielokuvissa.

-Pikku Berliini on koskettava ja mukaansatempaava tarina, jossa sodan mielipuolinen kaoottisuus on läsnä ja siinä tapahtuu koko ajan, Kujanpää alleviivaa.

Ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä Heikki Kujanpäälle Pikku Berliini ei ole hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa. Meillä hänet tunnetaan elokuvan lisäksi myös monipuolisena teatterimiehenä. Hän oli perustamassa muun muassa Q-teatteria ja tunnetuin hänen elokuvistaan on kolmella Jussilla palkittu Putoavia Enkeleitä (2009), joka kertoo kirjailija Lauri Viidan elämästä. Pääosaa esittänyt Tommi Korpela (oik.kuvassa), tullaan näkemään tärkeässä roolissa myös Pikku Berliinissä. Toisen ohjaajan luulajalaislähtöisen Christer Englundin elokuvia taas ei ole nähty Suomessa, mutta kotimaassaan hän on menestynyt filmeillä Vild Ängel ja Lusten Till Ett Liv.

Ennakkosuunnitelmien mukaan Pikku Berliini tulee ensi-iltaan kolmen vuoden kuluttua. Toistaiseksi elokuva on saanut kehittelytukea sekä Suomesta, että Ruotsista. Käsikirjoitusvaiheen jälkeen käynnistyy elokuvan rahoituksen hankinta.

ZACHARIUS CARLS GROUP: LITTLE BERLIN (albumilta Image Of Love 2005)
Slipping away/ Slowly falling into uncosciousness/Looking at the others/ These drunken boys may end up dead// We found a few bottles/ Tonight`s no time to fight/It`s the end of innocence/ Tomorrow we may die/ But not tonight my love//
It´s the end of innocence/ Childlike vision is blown up in mud/I gotta get out of here/ I wish I could just drink myself away//
In Little Berlin these trips are getting worse/ for one more time let me see your northern smile/ I`m feeling down my love//
Sorry for the trouble/ On this playground of modern men/ It`s the games we play/ It`s the war we make/It`s the games we play

tiistai 19. huhtikuuta 2011

A.W. Yrjänä: Huumoria eduskuntaan!
Ennen riitti, kun media kysyi Juice Leskisen kommentit menneistä eduskuntavaaleista, mutta nyt Rumba istutti pöytään kolme viisasta miestä A.W Yrjänän, Kauko Röyhkän ja Jarkko Martiskaisen. Persujen veretkuohauttava vaalivoitto sai kuitenkin aikaan aika tyypillistä mielipiteen vaihtoa.
- Huumorieduskunta saatiin. Paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään käsitystä eduskuntatyöstä tai edes demokratiasta, Yrjänä kommentoi.
Tulevat hallitusneuvottelut ja kuttuuriministerin pesti puhuttivat. Bodari Kike Elomaahan on ilmoittunut olevansa käytössä ja Veltto Virtastakin on ehdotettu.
- Olen pettynyt Velttoon, hänestä on tullut persujen narri. Veltto on kuitenkin vanha sankarini, sanoo Röyhkä, joka kyseenalaistaa muita isommalla hauiksella eduskuntaan päässeen Kiken.
Yrjänä lähtee yllättäen kuitenkin toppuuttelemaan Kaukoa ja puolustaa julkkumissi Tanja Karpelan toimintaa kulttuuriministerinä.
-Tanja Karpelan valinta virkaan herätti aikanaan hymistelyä, mutta hän teki hyvää työtä määrärahojen ja freelancerien aseman kanssa. Hommaan tarvitaan mielikuvitusta ja rohkeutta. Ministeri ei onneksi määrittele taidetta, Yrjänä sanoo ja tottahan on, ettei ministerin pallilla tarvi olla aina mitään ruudinkeksijöitä, ekana tulee mieleen myös eduskunnasta pudonnut Suvi Linden.
Perussuomalaisten yksi teeseistä on kulttuurirahojen ohjaaminen suomalaista identiteettiä vahvistavaan taiteeseen ja Kalevalan, Gallen-Kallelan ja Sibeliuksen nimeen vannominen. Se ei tietenkään nykytaiteilijoita tyydytä.

- Se kulttuuriohjelma on yhtä toteutettavissa kuin palaaminen metsästys- ja marjastusaikoihin, Yrjänä kuittaa ja arvelee, että kyse on persujen vaalipuheista, joita puolue ei itsekään allekirjoita.
Mikä on sitten Martiskaisen mukaan tulevan eduskunnan tärkein tehtävä?
- Rauhan rakentaminen. Äärimmäinen ajattelu voi leimahtaessaan viedä ihmiset onnettomiksi, Kainuun runoratsu muotoilee.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Heidi Kyröltä sinkku!

Heidi Kyrö on muiden töidensä ohessa tehnyt uutta levyä, jonka hän on myös tuottanut kokonaan itse. Maja-albumi ilmestyy syksyllä, mutta samanniminen sinkku julkaistiin jo tänään. Kuuntele TÄSTÄ!

Kemiläinen Heidi oli vasta 15-vuotias, kun hän tuli toiseksi Seinäjoen tangokuningatar-kisassa ja samana vuonna 1993 hän teki myös ensimmäisen levynsä Souvareiden kanssa(kuvassa). Sen jälkeen hän on ehtinyt levyttää monenlaista musiikkia muun muassa poprock-levyn Irtiotto, jolla vahvasti sormensa pelissä oli torniolaisella lauluntekijällä Esa Rautiaisella.

Nykyään Heidi on jo pienen 1-vuotiaan Kiira-tyttären äiti ja keikkailun lisäksi hän pyörittää Hämeenlinnassa omaa laulukoulua.
Tarja Ylitalo tekee paluuta! Tarja Ylitalo tekee tosissaan paluuta. Häneltä on juuri ilmestynyt sinkku Sydämeni sointu, jonka sanat on Vexi Salmen ja sävellys Jari Vanhan. Levyn on tuottanut rovaniemeläisen Seppo Leinon SeLe Musik.

Vaivat ja kivut eivät kuitenkaan Tarjalta loppuneet kokonaan, mutta hän pystyy niitä sietämään.

– Nyt hallitsen kipuja ja olen niin hyvässä kunnossa, että pystyn tekemään mitä vain, Tarja iloitsee Lappilainen-lehden haastattelussa.

Aluksi keikkailu oli varovaista kokeilua, esiintymisiä oli vain silloin tällöin. Nyt Tarja pystyy vetämään jo täysimittaisia keikkoja.

– Aluksi tuli esiintymisiin kyselyjä sillä periaatteella, että jaksatko tulla esiintymään, mutta nyt luotan jo itseeni. Minä jaksan ja keikkailen. Kysyntääkin on hyvin, on Tuomon kanssa kahdestaan ja Intron kanssa keikkailua.

– Olen mennyt mukaan myös pellolaiseen Revontulet-kuoroon, mutta pitää tehdä töitä laulamisen suhteen, että ei esiinny vain vanhasta muistista. Olen huomannut, että äänihuulet eivät ole siinä kunnossa kuin niiden pitäisi olla ja siksi otan myös laulutunteja, Tarja kertoo roviemeläislehdelle.
Eini luottaa discoon!

- Vuosikaudet olen kierrättänyt samaa hittimateriaalia ja keikkaa on riittänyt. Nyt tuli kuitenkin sellainen olo, että haluan luoda jotakin uutta ja innostavaa, kertoo Eini, joka on pitkän tauon jälkeen levyttämässä uutta albumia. Edellinen pitkäsoitto on vuodelta 1998.

Pitkään iskelmää tehnyt Eini on palaamassa syksyllä juurilleen diskomusiikin pariin. Einin uudesta materiaalista vastaa tuottaja Ripa Eskolin tiimeineen. Eskolin tunnetaan paitsi Lemonator-yhtyeen kitaristina, myös muun muassa Anssi Kelan Nummela-albumin ja Stellan esikoisalbumin tuottajana. Hän on myös säveltänyt kappaleita Markku Aron, Kaija Koon ja Anne Mattilan albumeille.

- Ihan mieletön tunne olla tekemässä musiikkia uusien ja tuoreiden biisintekijöiden kanssa. Koko kevät tullaan viettämään tiiviisti studiossa.

Eini Pellon Orajärveltä muistetaan parhaiten vuonna 1977 listoille singahtaneesta Baccara- suomennoksesta Yes sir, alkaa polttaa sekä megahitistään Kesä ja yö.

Äskettäin Einin tulevalta albumilta julkaisiin sinkku Mä jään, jonka tiimoilta hän oli
TV1: Aamu-TV:n haastattelussa , jossa ei paljon pellon murretta enää kuulla. Tästä nuorekkaasta 50-vuotiaasta on julkaistu myös tuoreet promokuvat. Pahat kielet väittävät, että Einin kuvat on "photoshopattu"? Katso tästä ja päätä itse: http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musiikki.shtml/1311089/viisikymppinen-laulaja-uhkeana-uusissa-kuvissa

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Rocca: I feel good! LIVE Eipä parempaa avausta Roland "Rocca" Bergin keikalle olisi voinut toivoa kuin James Brownin ikiklassikko I feel good. Sananmukaisesti tuntui hyvältä, nähdä ja kuulla mies ja ääni kunnossa...So nice, so nice... Perään vielä Red Shoes Bandin tuore sovitus Mustang Sallystä, niin homma oli raiteillaan.

Rocca bändeineen sai olla uuden Blues Station music barin korkkaaja ja keikasta jäi kaikinpuolin hyvä maku. Paikka on luonnollisesti vielä sisäänajovaiheessa, mutta ainakin yleisön kannalta se on paljon viihtyisämpi kuin entinen Länsirannan baari. Kannattaa piipahtaa!


Mukavaa oli huomata, että Rocca ei ollut asettanut suitsia nuorille soittajilleen. Päinvastoin. Hän ei pyrkinyt dominoimaan, vaan tsemppasi ja antoi tilaa. Rohkea oli poikien Neil Youngin Rockin in the free world-julistuksen päälle loikkaus Reetun huhhahei-osastoon Titanic ja Tsingis Khan, mutta se toimi, rennolla ja ammattimaisella otteella. Tässä bändissä on myös lauluvoimaa, joka antoi biiseille lisäpotkua.

Rocan lisäksi lavalla näkyvässä roolissa oli laulaja-kitaristi Teemu Ylinikka, joka "Reinoissaan" otti lavan haltuun ja välillä tanssilattiankin.Hektinen parituntinen menikin mestarin ja hänen nuoren bändinsä seurassa äkkiä. Keikalla kuultiin myös muun muassa Claptonin Layla, Hendrixin Little wing, Steppenwolfin Born to be wild, AC/DC:n Live wire, mutta parhaimmillaan yhtye oli illan loppupuolen biiseissä Ghostbusters ja Gimme some lovin. Sydämestä tuleva soitto välittyi ja näki, että Rocca ja hänen x-oppilaansa nauttivat yhdessä soittamisesta.(4/5 Väylän Pyörrettä)

Rocca & Red Shoes Band keikalla:15.4. Helenan kievari, Ylitornio16.4. Chillout, Kemi ja 17.4. Chillout, Kemi.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Wimme nappasi Teosto-palkinnon! Vuoden 2011 Teosto-palkinto on jaettu kolmelle Wimme Saarelle Mun-albumista, Chisulle levystä Vapaa ja yksin, sekä Sebastian Fagerlundille teoksesta Ignite. Kunkin julkaisun kohdalla voittosumma oli 13.300 euroa. Teosto-kisassa ehdokaslistasta jäivät rannalle muun muassa Tuure Kilpeläinen, Circle ja Paleface, joista viimemainittu on napannut palkinnot, samaan "etnogenreen" kuuluvana, aina Wimmen nenän edestä. Tuomaristona toimivat toimittaja Jukka Haarma, PMMP-laulaja Paula Vesala ja kapellimestari John Storgårds.

- Halusimme valinnoillamme tuoda esiin tämän päivän suomalaisen musiikin laadukkaan kirjon, kuvailee raadin puheenjohtajana toiminut Haarma palkinnon myöntämisperiaatetta.

Teosto ry perusti tunnustuspalkinnon vuonna 2003 edistääkseen kotimaista luovaa säveltaidetta. Valintaraadit koostuvat säännöllisesti vaihtuvista musiikkialan asiantuntijoista. Teosto-palkinnolla halutaan nostaa esiin rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia teoksia.

Onnittelut Enontekiön Kelottijärven kultakurkulle!
Iiro ja Reetu irti Levillä!

YLE Teeman suuren suosion saavuttanut jazzmies Iiro Rantalan Iiro Irti!-sarja saa jatkoa. Yhtä sarjan osaa kuvattiin Levin Hullu Poro Areenalla, jossa Iiro hyppäsi pianonsa taakse Frederikin keikalla. Teeveessä osa nähdään 31.7. Sarjassa ovat mukana myös DJ Slow, salsayhtye Grupo Kaney, Kallion kirkossa kuvattu Virret, jossa on mukana pastori Jaakko Heinimäki, 50-luvun rokkia esittävä Sweet Geena and her Sweethearts, Provinssirokissa esiintyvä Paleface sekä Karita Mattila.
Junttidiskon kuningas oli otettu, kun pääsi Iiron kanssa keikalle.
- Iirolla on iso sydän, sinne mahtuvat kaikki musiikkityylit, Frederik sanoo Levi Nyt-lehdessä. Vaalien jälkeen herralta on tulossa albumi Bailut pystyyn, jossa on kolmen oman sävellyksen lisäksi muun muassa Jope Ruonansuun ja Apulannan Sipen musiikkia.

- Ei siksi, että siinä olisi mitään poliittista, vaan siksi, että vaalien alla ihmisillä on niin paljon muuta mielessä.
Neljä vuotta sitten Frederik itse oli perussuomalaisten ehdokkaana ja sai Helsingissä puolueen suurimman äänimäärän. Tällä kertaa persut eivät halunneet häntä mukaan, sen sijaan Kristilliset, Itsenäisyyspuolue ja Muutos -liike pyysivät häntä ehdokkaakseen.Politikoinnin sijaan Reetu kiertää kevään pohjoisen hiihtokeskuksia. Seuraavan kerran pääsiäisenä.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Where To Go? Minne Mennä?
Rajalla on edessä musiikillisesti oikea superviikonloppu. Useimmista vieraista on kerrottu jo aiemmin Väylän Pyörre Uutisissa, mutta tässä muistutukseksi ajat ja paikat!


14.4. (to) klo 19.00 Tonight At Noon, Suomijazzin superbändi esittää Charlie Minguksen musiikkia Musiikkitalolla ja noin klo 22 merilappilaislegenda Rocca tykittää nuoren Red Shoes Bandinsä kanssa oman näkemyksensä jykevistä rock- & soulklassikoista musiikkibaari Blues Stationissä, joka avaaa ovensa ensi kertaa uudessa osoitteessa Laivurinkatu 7.

15.4. (pe) klo 20.30 (suomen aikaa) Raj-Raj Band, Tornionlaakson hauskin yhtye, Jaakko Teppo ja Jope Ruonansuu samassa paketissa Haaparannan Folkets Husillä ja nuoremmalle väelle klo 21 alkaen äskettäin Simerock-palkittu tyttötrio Dystra Systrar ( Laura Pokka, kitara & laulu, Saaga Lauri, piano & laulu ja Sanna Halmkrona, saksofoni & huuliharppu) kotikentällään Ruotsinsuomalaisten kansankorkeakoululla(Svefi).

16.4. (la) klo 00.00 Sonata Arctica, Lumilinna-kaupungin vientitykin pitkään odotettu vierailu Umpitunnelissa ja samaan aikaan Blues Stationissä puhaltaa huuliharppuunsa, Suomibluesin ihmepoika Olli Ontronen, joka on soittanut kaikkien kanssa. Tulossa keikkaa muun muassa Blasters- & Fabulous Thunderbirds-jannu Gene Taylorin kanssa. Rajalla ei ole unohdettu myöskään hyvän tanssimusiikin ystäviä. Tarjolla on tangokuningattaria rajan molemmin puolin. 15.04 Marita Taavitsainen (vuodelta-95) Tornion kaupunginhotellissa ja 16.4. Kaija Pohjola (vuodelta-91) Haaparannan Folkets Husillä.
Mama Africa-dokumentti Sodankylään!
Mika Kaurismäen dokumentti Mama Africa nähdään Suomessa ensi kertaa Sodankylän elokuvajuhlilla 15.-19.6. Se kertoo legendaarisesta etelä-afrikkalaisesta laulajasta ja ihmisoikeustaistelijasta Miriam Makebasta, joka kuoli 76-vuotiaana kolme vuotta sitten.

Elokuva on ehditty jo palkita Berliinin elokuvajuhlilla yleisöpalkinnolla ja tämän kuun lopulla se on esillä sekä Tribeca filmifestivaalilla New Yorkissa että Hot Docs dokumenttifestivaalilla Torontossa. Molemmat erittäin arvostettuja juhlia ja ensimmäistä kertaa suomalainen elokuva on valittu näihin molempiin.

Dokumentissaan Kaurismäki esittelee Miriam Makeba naisena, joka jakoi elämänsä tasapuolisesti poliittisen aktivismin ja musiikin välillä. Se sisältää harvinaista arkistomateriaalia viideltä eri vuosikymmeneltä, tuoreita haastatteluja ja tietenkin musiikkia.

Makeba eli värikkään elämän. Hän joutui 27 vuodeksi maanpakoon esiinnyttyään aparthaidin vastaisessa elokuvassa Come back, Africa vuonna 1959. Laulajana hän oli ehtinyt hankkia kannuksensa jo kotimaassaan tyttöyhtye The Skylarksissa ja johannesburgilaisissa jazzbändeissä, mutta maailmalle hänet esitteli Harry Belafonte.

Hänen väkevät laulunsa ilosta, rakkaudesta ja vallankumouksesta koskettivat miljoonia ihmisä ympäri maailmaa. Suomessakin käyneen Makeban tunnetuimmat laulut olivat Pata Pata ja Malaika.

Hän oli naimisissa mustan oikeusaktivisi Stokely Carmichaelin kanssa ja hän oli ensimmäinen musta nainen, joka sai lausua poliittiset mielipiteensä YK:n puhujapöntöstä vuonna 1963.

Mama Africa- dokumentin lisäksi Sodankylässä nähdään perinteiseen tapaan vanhoja mykkäfilmejä musiikin säestyksellä. Saksalaisitalialainen Prima Vista-yhtye musisoi elokuvien Äiti Krausen matka onneen (1929) ja Panssarilaiva Potemkin (1925) taustalla, kun taas Fritz Langin klassikon Metropolis (1927) värittää Cleaning women.Muusta filmijuhlien musiikkitarjonnasta kerrotaan myöhemmin. Kuuntele Mama Afrika

Kriitikko ja muusikko!

Entinen Yö-yhtyeen jäsen Jussi Hakulinen nappasi Soundin kriitikon tyttöystävän ja sai kärsiä huonoista levyarvioista kolme vuotta. Aftonbladetin Markus Larsson haukkui vuosia sitten Rollari-Keithin Göteborgin Ullevin esiintymisen ja miesten kohdatessa muutama kuukausi sitten Keith meinasi lyödä kriitikkoa neniin. Rumba haukkui Hanna Pakarisen ensimmäisen suomenkielisen albumin ja musiikkitoimittaja Jukka Haarma haukkui blogissaan Rumban ja teki arviosta arvion.

Naurettavaa. Esimerkkejä löytyisi vaikka kuinka, mutta miksi välittää. Kriitikon mielipidehän on vain yhden ihmisen mielipide ja ihmisiähän kriitikotkin ovat. Jos Yön Jussi odotti Soundi-kriitikolta kehuja, turha luulo. 

Tiedän, että Juice Leskinen käytti hyväksi kritiikkipalvelua eli keräsi kaikki hänestä kirjoitetut jutut ja meikäläistäkin näpäytti, mitä mitättömimmistä syistä.

Muusikot ja kriitikot, ovatko he sitten herkkähipiäisempiä kuin muut ihmiset, en usko. Kriitikollakin on heikot hetkensä ja huono päivä saattaa vaikuttaa siihen, minkälainen kritiikki syntyy. Pelkästään, jos kriitikko ei saa pyytämäänsä haastattelua joltain staralta, seuraavan päivän lehdessä varmasti tulee pyyhkeitä. Jos klassisen musiikin kriitikko kirjoittaa kevyestä musiikista, ei hän ole uskottava. Asiantuntemus puuttuu. Jos kriitikko liikkuu yleensäkin vieraalla alueella, kirjoittaa esimerkiksi discomusiikista, jota sydämensä pohjasta inhoaa, tietää mitä odottaa ja jos hän kehuu, valehtelee.

Syitä kyllä löytyy, mutta  tänä päivänä ei ole enää oikeaa kritiikkiä. Lähinnä konsertti- ja levyarviot ovat esittelyjä, joilla ei haluta loukata ketään.

Valtakunnallisissa medioissa ylenpalttisen kehumisen vastapainoksi railakkaseenkin kritiikkiin olisi mahdollisuus, mutta esimerkiksi Meri-Lapissa se on mahdottomuus. Täällähän pienessä piirissä kriitikko ja muusikot tuntevat toisensa ja kukapa kavereitaan haukkuisi. 

Jos musiikkikritiikki on tänä päivänä hampaatonta, löysän rockkirjoittamisen kulttuuriin puuttuu yleisesti Nalle Österman kirjassaan Härmägeddön -vuoteni Suomirokissa (Like). Dome.fin haastattelussa Nalle myös nostaa esille ilmiön, kun artisti nousee kaiken arvostelun yläpuolelle. Hän sanoo muun muassa:

- PMMP on tällä hetkellä Suomessa sellainen yhtye, joka on pyhä lehmä, jota ei sovi kritisoida ja josta vaan ei voi kirjoittaa mitään negatiivista. Aiemmin samanlaista glooriaa ovat Suomessa nauttineet muun muassa Leevi & The Leavings, Eppu Normaali ja Ultra Bra.

Meillä pienessä piirissä tämä ilmiö vielä ylikorostuu. Kaikki hyvä annetaan, tämä koskee muitakin kulttuurin alueita, kritiikittömästi yhdelle ja kahdelle, mikä tukahduttaa uusien kykyjen esille pääsyn. 

Älköön siis ketään ylennettäkö ja kritikissäkin oltakoon tasapuolisia ja jätetään nuorille muusikoillekin ja kellaribändeille  vara kehittyä. Ei kehuta pystyyn! 

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Simerock-kisa ratkesi! Huippuraati innoissaan Lapin tasosta! - Tämmöstä tään just` pitää olla. Kaiken maailman ääliömäisten brändityöryhmien pitäisi tulla ottamaan oppia Simerockista. Sen sijaan, että myydään Joulupukkia ja kesällä lumipalloja saksalaisturisteille, pitäisi nostaa esiin vireää musiikkikulttuuria.

- Nytkin oli tuhat tyyppiä katsomassa never heard-demobändejä ja tunnelma oli saamarin jees, uhosi Simerockin bändikisan yksi tuomareista, musiikin monitoimimies Jone Nikula.

Kuudennetta kertaa Rovaniemellä taistellun skaban voitti rovaniemeläinen Dreadicide, joka pääsee palkinnoksi heittämään keikan Kuopiorockissa yhdessä W.A.S.P:n ja muiden kovien nimien seurassa. Lisäksi yhtyeelle on luvassa radiosoittoa Radio Rockilla. Torniolainen Dystra Systrar sai tuomariston erikoismaininnan ja yleisöäänestyksen voitti rovaniemeläinen Frosted-24. Muut finalistit olivat Enemy Gentlemen Ylitorniolta, Home Style Surgery Pellosta ja Shaked Booze ja Vindictive Rovaniemeltä.

- Kilpailun taso oli todella kova ja kaikki finalistit olisivat ansainneet voiton. Lapin nuorisomusiikki elää ja voi hyvin, hehkutti myös tuomariston puheenjohtaja Sony Music Finlandin pomo Kimmo Valtanen. Samaa mieltä oli myös Mr Lordi.

- Etenkin tekninen taitotaso näillä bändeillä on todella korkea, jos vertaa esimerkiksi lappilaisiin demobändeihin 20 vuotta sitten. Tuomariston nuorin jäsen, Uniklubin laulaja-lauluntekijä Jussi Selo yhtyi myös laulukuoroon ja sanoi odotusten ylittyneen.

- Oli kyllä aivan mahtava viikonloppu Rovaniemellä, ja jos koskaan muutan Tampereelta jonnekkin muutan tänne.

Voittajabändissä Dreadicide (yläkuvassa) soittavat Antti Kovala, Markku Luusua, Ville Mustaniemi, Aleksi Heikkilä ja Mikko Ryynänen.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Riverside Jazz kutsuu kokoukseen!

Torniolainen Riverside Jazz kutsuu kaikkia kiinnostuneita vuosikokoukseen Musiikkitalolle ensi tiistaina 12.4. klo 16.00. Yhdistys on jo yli 20 vuoden ajan tuonut rajan ihmisten kuultavaksi musiikkia jazzin huipulta. Kaikkiaan yhdistyksen aktiivit ovat järjestäneet lähemmäs 100 konserttia ja heidän panoksensa on elintärkeä myös jokakesäisen Kalottjazz & Bluesin onnistumiselle.

Riverside Jazzin perustava kokous pidettiin lokakuussa 1989 ja ensimmäinen Juhani Aaltosen kvartetin konsertti toteutettiin seuraavana keväänä Tornion kaupunginhotellissa, jonka jälkeen konserttitoiminta on jatkunut eri puolilla kaupunkia, nykyään pääasiassa Musiikkitalolla Yhdistys syntyi Kalottjazzin isän Martti Eskelisen Raja-Jazz-yhdistyksen rauniolle ja pitkään sen kantavina voimina toimivat muun muassa Jukka Piiroinen, Juha Söder, Pentti Kaarlela ja Kristiina Siven, mutta nykyään hallitukseen kuuluvat Susanna Söder, Veikko Rousu, Jussi Leipälä, Tommi Rahko ja Juha Jänkälä.
Riverside Jazz on jaksanut eteenpäin ja innostusta on riittänyt ja tällä hetkellä jäseniä on 60, mutta aina uutta verta kaivataan ja ennen muuta uusia konserteissa kävijöitä.

- Jazzilla on vieläkin ikävänlaisesti kansan mielissä vaikean musiikin leima. Sitä ajatellaan ammattipiirin musiikkina, mihin ns.taviksilla ei ole asiaa.

- Yritänkin aina sanoa tutuille ja tuntemattomille, että tulkaa konsertteihin, nauttikaa musasta, ei sitä tartte ymmärtää, kuuntelee vaan. Sitä paitsi jollain Chisulla on sovituksissa selkeästi blues- ja swing- vaikutteita, joten ei se niin hirveää ole, huomauttaa yhdistyksen puheenjohtaja Susanna Söder ja kutsuu kaikki rohkeasti mukaan kokoukseen ja tietysti myös tasokkaan Tonight at Noon -kvintetin Mingus-konserttiin 14.4. klo 19.00.!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Gary Heffern, on the road! Gary Heffern palasi viisi vuotta sitten juurilleen Lappiin. Ivalossa syntynyt Veli-Matti Tervaniemi halusi selvittää, onko hän mistään kotoisin. Hänet adoptoitiin 4-vuotiaana jenkkeihin ja totuus paljastui vasta aikuisiässä.



TV 1:n Tositarina-ohjelmassa nähtiin pari vuotta sitten, kuinka hän tapasi sisarensa ensi kertaa Inarin vanhalla Akujärven koululla. Kohtaamisesta välittyi vahvana tunne, että Gary oli tullut vihdoin kotiin.


Elämä ei ole kohdellut Hefferniä hellällä kädellä, muttei hän ole katkera tai vihainen. Oikealle äidilleen hän antoi anteeksi ja teki laulun La La Land, joka löytyy hänen Consolation-albumiltaan.


Hänen sijaiskotinsa San Diegossa oli umpikonservatiivinen. Kun muut kasvattivat pitkän tukan ja marssivat Vietnamin sotaa vastaan, hänet vaiennettiin ja pää ajettiin puhtaaksi. Kun seinät ahdistivat, hän nappasi kourallisen sijaisäitinsä pillereitä ja joutui huuhteluun. Siitä häntä rangaistiin polttamalla hänelle rakkaat levyt, joiden joukossa oli muun muassa the 13th Floor Elevatorsia, Blue Magoosia, Lovea, Velvet Undergroundia, Mothers of Inventionia ja Jefferson Airplaneä.


Hän rimpuili kuitenkin eteenpäin ja karkasi omille teilleen, musiikin pariin ja löysi itsensä punkyhtye Penetratorsin laulajaksi kymmeneksi vuodeksi. Läpimurto San Diego-rockin eturiviin tapahtui 1970-luvun puolivälissä Ramonesin lämppärinä.

- Yksi joka muistuttaa minua tuosta showsta usein, jolloin kidit sekosivat, on Eddie Vedder. Hänestä tuli myöhemmin Pearl Jamin laulaja ja hän on mukana myös minun Painful Days-albumilla, Gary muisteli Che Underground-nettisaitilla.


Ilman musiikkia Heffern tuskin olisi selvinnyt täysipäisenä. Se on ollut pakotie ja pelastus ja tarjonnut hänelle purkautumiskeinon. Kun hän näki Janis Joplinin eka kertaa livenä 1969, hän tiesi miten päästää pahanolon pihalle.


Tällä hetkellä Gary on käymässä San Diegossa. Hän heittää muutaman keikan, promoaa viimeisintä levyä ja tapaa muusikkoystäviään, joihin yhteys ei ole katkennut ja joita hän jatkuvasti käyttää vierailijoina levytyksissään. Nykytekniikallahan se on mahdollista Rovaniemeltäkin käsin.Uusimman Gary Heffern & Beautiful People-levyn tunnetuin vieras on x-Del Lords ja x- Steve Earle-kitaristi Eric "Roscoe" Ambel, jonka soittoa on kuultu myös Joan Jettin hitillä I love rock'n'roll. Hän vauhdittaa nallekarhumaista Lapin poikaa punkbiiseissä Here comes the government ja Brothers gone.


Vaikka punk irtoaakin Garyltä vanhaan malliin, hän kuitenkin loistaa ja hänen karhea laulunsa pääsee oikeuksiinsa mantramaisella mahtiraidalla Hand of the devil, jossa pelastusarmeijamainen rumpu lyö ja joka kuljettaa lähinnä seesteisiin Give a peace a chance-fiiliksiin.


Gary on kertonut, että tämä laulu syntyi maahanmuuttajien kielikurssilla Rovaniemellä, jossa hän huomasi, etteivät hänen ongelmansa olleet suurimpia maailmassa. Hänen henkeään ei oltu uhattu, eikä hän ollut joutunut pakenemaan sotaa ja hänellä oli mahdollisuus tulevaisuuteen Suomessa.


- Ensi kertaa Rovalan kurssilaiset kuulivat laulun, kun siitä tehtiin videoa. He itkivät ja laulun lopussa he jopa lauloivat mukana. Kurssilla oli ihmisiä Irakista, Palestiinasta, Somaliasta ja Jordaniasta.


- Se oli niitä hetkiä, kun tajusi musiikin voiman ja palasi 25-vuotiaan usko, että laululla voi muuttaa maailmaa.


Levyllä myös Garyn ja Marylou Whittenin duetto It will work out fine on hienoa kuultavaa. Siinä Garyn luenta on silkkaa John Wayneä.


Amerikan ääni soi hänen lauluissakin. Niissä on ripaus Johnny Cashiä ja Tom Waitsiä, häivähdys Tom Russellia ja Waylon Jenningsiä, mutta myös edesmenneen hullun britin Kevin Coynen kipuilua.


Gary on tehnyt kolmella edellisellä levyllään syväluotauksia elämäänsä, mutta tuoreimmalla Gary Heffern & Beautiful People-albumilla ovat äänessä muutkin kuin hän, mikä keventää levyn yleisilmettä. Tärkeässä roolissa on oululainen laulaja-lauluntekijä Luke Whitten (kuvassa), jolta ilmestyi juuri Stupido Recordsilta uunituore levy "Comes And Goes. Myös kitaristi ja multi-instrumentalisti Rustman on tehnyt biisejä levylle.


Hyytävän kaunista kuultavaa on Maryloun esittämä It`s gonna be a cold cold winter, laulu rakastamisen vaikeudesta, peloista ja kosketuksesta.Kahdella raidalla kuullaan myös vierailijana pitkälle keikkatauolle vetäytyvää Maija Vilkkumaata, joka laulaa R.E.M.-pastissin Religions(They really worry me) ja unenomaisen Breakfast with Bono. Jälkimmäistä kuulisi mielellään vaikka Radio Suomen voimasoitossa. Se on erilaista Maijaa! Hieno biisi ja esitys! 4/5 Väylän Pyörrettä


Gary Heffern & BP: Luke Whitten (Timo Rautio), Marylou Whitten (Mari Rautio), Rustman (Matti Mikkonen), Oulujoe (Juha Seilonen), Selinda Shirley (Inkeri Kulpakko) & Mad Mulligan (Juha Liimatta)





http://label.glitterhouse.com/ __________________________________________________________ MAD MULLIGAN: " Gary Heffernistä saatiin tietoa Seattlen kautta, kun Luke Whitten meilaili amerikkalaisen laulajan Jesse Sykesin kanssa. Hän mainitsi että Gary oli muuttanut jenkeistä Rovaniemelle. Hän tuli sitten käymään Oulussa ja kun meillä oli jo bändi valmiina, alettiin tehdä yhteistyötä Aika pian meitä pyydettiin mukaan saksalaisen Glitterhouse Recordsin julkaisemalle Walkabouts-yhtyeen tribuuttilevylle. Me äänitettiin sinne pari kappaletta ja oltiin levyllä nimellä Gary Heffern & Beautiful People. Sen jälkeen alettiin pikkuhiljaa äänittää bändin omia kappaleita. Gary tunsi ennestään amerikkalaisen Walkabouts-yhtyeen jäsenet ja sitä kautta Chris Eckman lupautui tuottajaksi ja Carla Torgerson tuli mukaan laulamaan yhden kappaleen. Kuinka ollakkaan Carlalta pyydettiin samoihin aikoihin yhtä kappaletta kreikkalaiselle kokoelmalle Horror & Romance On Another Planet ja Carla käytti meidän luvalla Cat From the Rain-biisiä levyllä.

Kun eka yhteinen levymme alkoi olla paketissa, pyydettiin muutamia vierailijoita,eikä kukaan kieltäytynyt kunniasta. Maija Vilkkumaan ja Eric 'Roscoe' Ambelin lisäksi vois` mainita esimerkiksi Al DeLonerin, joka on erittäin tunnettu Norjassa ja bändinsä Midnight Choir sai "Norjan Grammyn" Spellemannprisen vuonna 1998 parhaasta rock-albumista.

Uuden levyn julkaisun ja jakelun Keski-Euroopassa huolehtii saksalainen Glitterhouse Records. Suomessa levy julkaistaan Garyn oman Fin-rosa- levymerkin kautta.Virallinen julkaisupäivä on 9.5."

torstai 7. huhtikuuta 2011

Charles Mingusta tuoreesti Torniossa!Suomen Jazzliiton kevään 2011 viimeinen kiertue on sukellus jazzin sydämeen kovan kotimaisen nykyjazzarikaartin voimin. Basistilegenda Charles Mingusin musiikki saa uuden elämän rumpali André Sumeliuksen Tonight at Noon -kvintetin käsittelyssä. Tornion Musiikkitalolla se esiintyy 14.4. klo 19.00.


Yhtye julkaisee ensilevynsä To Mingus, With Love (Prophone Records) 10. huhtikuuta ja Jazzliiton kiertue toimii samalla albumin julkaisukiertueena. Tribuuttialbumi on syntynyt Tonight at Noon -kvintetin muusikoiden rakkaudesta Mingusin (1922 – 1979) musiikkiin. Yhtyeen missiona on esittää basistisuuruuden hardbop- ja gospel –vaikutteisia sielukkaita sävellyksiä oman tulkintansa kautta. Tonight at Noon on nimekäs kokouma kotimaisen jazzin nuoria tähtiä. Mukana ovat rumpali André Sumelius, Yrjö-palkittu saksofonisti Mikko Innanen, niin ikään saksofonia soittava Jussi Kannaste, trumpetisti Jukka Eskola ja urkuri Mikko Helevä.


Tonight at Noon jatkaa Jazzliiton kiertuella aiemminkin ajoittain kuultua jazzin historiaan pohjautuvaa antia, jonka kautta myös kuulijoilla on mahdollisuus löytää uusia näkökulmia oleellisesti musiikinlajin kaanoniin kuuluvaan materiaaliin. Laadukas kokoonpano takaa, että kyseessä on uusi tulkinta, ei pastissi.


Järjestäjille suoritettujen ennakkokyselyjen perusteella Tonight at Noonin kiertue on noussut jopa yhdeksi Jazzliiton kaikkien aikojen halutuimmista ja Torniossa konsertin järjestää yli 20-vuotias Riverside Jazz ry.


Lämmittelybändinä toimii Trio Heikkinen, Niemelä, Väärälä. Liput tuntia ennen ovelta 15 / 10 €!