31 toukokuuta 2010

Arja häikäisee uudella tangolla!Tangon sävellys- ja sanoituskilpailun 2010 toinen voittajatango on valittu. Toiselle sijalle tuomaristo valitsi Mika Jämsän säveltämän ja Kaje Komulaisen sanoittaman tangon Taas lasken tiilten päät.
Kappaleen tulkitsee upeaääninen Arja Sipola Tornion Arpelasta.
Tangon ensiesitys on tänään YLE Radio Suomessa, jonka jälkeen tango lähtee yleiseen radiosoittoon. Arja tulkitsee tangon myös Seinäjoen tangolaulukilpailun finaalissa lauantaina 10. heinäkuuta.

Kilpailun tuomaristossa istunut kapellimestari, säveltäjä ja tuottaja Mika Toivanen kertoo, että laulun esittäjän valinta oli helppo.
- Kappaleen sijoittuessa kärkeen, Arja oli ensimmäinen vaihtoehtomme kappaleen levyttäjäksi, ja iloksemme hän lähti mukaan. Hänen vahva ja dramaattinen ääni on omiaan tulkitsemaan vahvaa tekstiä ja melodiaa.
Toivasen mukaan rakkauden vankila-teema on kevyessä musiikissa usein käytetty, mutta tässä poikkeuksellinen.
- Raju ja rohkea näkökulma yhdistettynä dramaattiseen melodiaan ja tulkintaan tekee kappaleesta vaikuttavan kokonaisuuden.Teksti liikkuu taitavasti veitsenterällä, mielikuvan ja konkretian välimaastossa, hän luonnehtii.
Taas lasken tiiltenpäät-tango on kuunneltavissa Tangomarkkinoiden www-sivuilla.
PS. Voittajaksi valittiin iskelmäkomeetta Mariskan säv. ja san. tango Sua kaipaan, joka tulee radiosoittoon 7.6.