maanantai 22. marraskuuta 2010

Kaamosjazz sai lisäaikaa! Saariselän suurimmat yrittäjät ja samalla suurimmat hyötyjät ovat lupautuneet osallistumaan Kaamosjazzin taloudelliseen tukemiseen ja ovat päättäneet ottaa vetovastuun tapahtumasta. Tapahtuman "sielu" Kauko Launonen luopuu festivaalin vetämisestä.
On jännittävää nähdä, miten Kaamosjazz muuttuu. Onko perinteisen tunnelmallisen, mainstream-festivaalin aika ohi vai jatketaanko entiseen malliin. Siitä on luvattu alustavaa tietoa jo ensi maaliskuussa.
Kolmekymmentävuotisen historiansa aikana Kaamosjazz on kasvanut pienestä kolmen konsertin viikonlopusta yhdeksi Suomen tunnetuimmaksi musiikkifestivaaliksi. Kaamosjazzin myötä marraskuun viimeisestä viikonlopusta muodostui 1980-luvulla koko Pohjois-Lapin taloudellisesti merkittävin viikonloppu. Aiemmin vuoden hiljaisin hetki täyttyi tuhansista jazzvieraista, väkeä tuotiin ylimääräisillä lennoilla ja pääsyliput myytiin loppuun jo edellisenä keväänä. Lukemattomat yritykset huomasivat tapahtuman sopivaksi kulttuuripitoiseksi vuoden päätösjuhlaksi, jolla muistettiin henkilökuntaa ja liiketuttavia.Yhteiskunnan apua ei tarvittu.
Pari vuotta sitten alkoi pääsylippujen myynnissä näkyä pientä laskua ja viime vuoden Kaamosjazzeissa tapahtui romahdus. Tulot eivät riittäneet menoihin ja järjestäjälle, Kaamosjazz ry:lle jäivät viisinumeroiset velat. Osasyynä oli tietenkin kaikki yllättänyt lama, mutta pahin isku oli kuitenkin, että yritykset ja heidän vieraansa jäivät pois yleisön joukosta. Järjestäjän mukaan syynä oli uutisointi, jonka mukaan kaikki Lapissa järjestettäviin tapahtumiin osallistuvat ovat korruptoituja tai korruptoijia.

Tämänvuotinen Kaamosjazz järjestetään 25.-28.11. ja tästä löytyy ohjelma!