Rovaniemeläinen median sekatyömies ja muusikko, Timo Rehtonen, tuttu muun muassa yhtyeistä Astman Brothers, Tres Cohones ja Malpractise, toimi miksaajana Andy McCoyn Ruskaswingkeikoilla Pyhätunturilla. Samalla hän kirjoitti viimeisen juttunsa Lappilainen-lehden päätoimittajana. Tässä lyhennelmä siitä, miltä rokkistaran kaksi keikkaa näyttivät aitiopaikalta." Perjantaina Andy McCoyn esiintyminen on jo puoli tuntia myöhässä. Se tarkoittaa sitä, että hänen jälkeensä esiintyvät joutuvat supistamaan omaa aktiaan.
Varttitunnin kuluttua Andy horjahtelee esiintymislavan taakse, valmiina koitokseen.
Andy McCoy lähtee kovalla ryminällä esiintymislavalle ja löytää baarijakkaransa. Hän istahtaa tuolille mutta lähtee välittömästi kaatumaan vaarallisen näköisesti taaksepäin. Fysiikan lakien vastaisesti hän kuitenkin kohoaa takaisin pystyasentoon.
Hän aloittaa espanjalaisella kitaralla, flamenco-soinnut rämpsähtävät ilmoille. Soitto on suttuista, mutta hämmästyttävän selkeää kävelyyn verrattuna. Huomattavissa on, että mies on flamenconsa opetellut, harjoitustunteja on takana.
Sama ilmiö tapahtuu bluesin(soittimena dobro) ja itämaisen musiikin(soittimmena ilmeisesti busuki) kanssa. On kuultavissa, kuinka Andy on omaksunut hienosti eri musiikkilajien ominaisuuksia omia juttujaan niihin lisäten.
Päihteenkäyttöharrastus alkaa kuitenkin kuulua soitossa liikaa. Ja ennen kaikkea laulussa. Swingin hallittuja melodiakulkuja hakemaan tullutta yleisöä alkaa rasittaa Andyn epävireinen raakuminen.
Andy ja yleisö huomaavat, että eivät pidä toisistaan. Alkaa sodankäynti.
Jo varttuneemman oloinen, iltapukuun sonnustautunut nainen karjahtelee naama punaisena järjestysmiehelle, joka vartioi backstagen ovea. Hän ei halua Andyä, hän haluaa swingiä. Hän ei ole maksanut kahtakymppiä TÄSTÄ.
Andy puolestaan alkaa tahallaan ärsyttää yleisöä spiikeillään:
- Minä tuon v***u teidän metsäperäläisten keskuuteen suuren maailman tuntua, olkaa siitä otettuja.
- Nyt te voitte sentään katsella minua, eikä mitään v***n patsasta.
- Män oon kuulemma v***u syntynyt täällä, mutta en mä siitä mitään muista. Mä olen v***u sisäkaupungin lapsi, jota kaupungin kadut ovat opettaneet.
Andyn spiikeistä useimmat ovat teräviä ja yleisöään sivaltavia, ne ovat kuin ilkeää stand upia. Osa yleisöstä nauraa jutuille, mutta suuri osa loukkaantuu niistä.
Ylipitkän keikan jälkeen ei tule taputuksia. Kerta-annos Andyä tuntuu riittävän.
Lauantai-illan show on Andyllä huomattavan paljon paremmin hallinnassa. Soitto ja laulu kulkevat paremmin, mies on skarpimpi ja yleisö paikoitellen jopa hurraa. Tilanteeseen vaikuttaa myös se, että jostakin syystä Andyn kohdeyleisöä tuntuu olevan enemmän paikalla juuri lauantaina. Sodankäynti jää vähemmälle."
www.lappilainen.fi
