17 tammikuuta 2012

Memphisiin matkaava Micke & Lefty feat. Chef uskoo joulupukkiin! Marraskuussa Finnish Blues Society nimesi Micke & Lefty feat. Chef- yhtyeen Suomen edustajaksi Yhdysvaltain Memphisissä tammi-helmikuun vaihteessa järjestettävään International Blues Challenge- kilpailuun.
Ennen kisoihin lähtöä yhtye pitää pikaista korkeanpaikanleiriä Ylläksellä.
- Meillä on kahtena iltana keikat Ylläs Jazz Bluesissa ja etelää kohti lähdetään lauantaina ja Memphisin lento on heti varhain maanantaiaamuna.
- Tiukille vetää, eikä siinä kerkeä kotona paljon vanheta, mutta uskotaan, että klaarataan homma.
- Onneksi meillä on hyvä diili joulupukin kanssa, yhtyeen keulahahmo Micke Björklöf nauraa ja lisää vielä, että "pakkasherran suojelua tarvitaan", sillä Lefty Leppänen jää kyydistä Kemissä, jossa hän soittaa vielä yhden keikan Pakkasukossa Lena & the Slide Brothersin kanssa.
Memphisin reissusta Björklöf on enemmän kuin innoissaan.

- Päästään soittamaan edustamamme musiikin alkulähteille ja vielä Memphisin legendaariselle Beale Streetille. Ei paljoa enempää voi suomalainen bluussari toivoa, mies hehkuttaa.
Memphisissä vuotuinen International Blues Challenge järjestetään jo 28. kerran. Kilpailu on maailman suurin bluesartistien kohtaaminen ja tänä vuonna se kerää kaupunkiin 15 eri maasta yli 200 bluesyhtyettä ja lähes 800 muusikkoa.
- Tapahtuma tarjoaa valtavan hyvät mahdollisuudet laajempien kansainvälisten kontaktien luomiseksi. Se on äärettömän tärkeää urakehityksen ja oman motivaationkin kannalta, Björklöf pohdiskelee.
Micke & Lefty feat. Chef esiintyy Ylläs Jazz Bluesissa 26.1. Äkäshotellissa ja 27.1. Hotelli Ylläskaltiossa kokoonpanolla Micke Björklöf (laulu, rummut, kitara & huuliharppu), Lefty Leppänen (laulu, slide-, akustinen kitara & huuliharppu) ja Chef (basso & laulu).