24 tammikuuta 2012

Taivaan Tulet myös iskelmäfestivaali!Kuvassa Eini, Kari Väänänen ja Meiju Suvas
Supersuositun tv-sarjan Taivaan Tulien uusien jaksojen kuvaukset aloitetaan taas tänä vuonna Kemijärvellä ja ruutuihin ne tulevat viimeisen tiedon mukaan vuonna 2014.
Viikottain sarja keräsi miljoona katselijaa vastaanottimien ääreen ja Kemijärven matkailulle se on ollut piristysruiske. Alueen maisemat vetävät turisteja ja pikkuhiljaa Taivaan Tulet-nimen alle on rakennettu kokonaista tuoteperhettä. Kiertoajeluista kuvauspaikoille ja teemaristeilyistä on tullut suosittuja ja jatkoa seuraa ensi kesänä, kun 6. & 7. heinäkuuta järjestetään Taivaan Tulet-iskelmäfestivaali.

Lavalla nähdään ainakin Suvi Teräsniska, Eini, Meiju Suvas, Matti Esko, Jaska Mäkynen ja Kaija Pohjola.
Tv-sarjan luonut käsikirjoittaja-ohjaaja Kari Väänänen on innoissaan tapahtumasta.
- Olen varma, että Kemijärven julkisuus kasvaa festivaalin myötä ja kurkottaa kohti tulevaisuutta!
Samaa mieltä on myös iskelmäfestivaalin tuottaja Jari Kaipiainen.
- Taivaan Tulet on upea kansanläheinen teema, johon kotimainen musiikki sopii loistavasti. Lisäksi Kemijärvellä on puitteet kunnossa niin karavaanarimatkailijoille, mökkimajoittujille kuin hotellivieraillekin.
Taivaan Tulet-festivaali järjestetään luonnonkauniilla paikalla aivan Kemijärven keskustassa majoitus-, ravintola- jaostospalveluiden vieressä. Kaupungissa on kaivattu pitkään iskelmämusiikin tapahtumaa täydentämään LuostoClassicin ja RuskaSwingin ohjelmistoa.

- Tapahtumasta toivotaan isoa yleisötapahtumaa, joka tuo alueelle matkailijoita ja lisää palvelusektorin kysyntää. Odotamme innolla tulevaa kesää, Kemijärven elinkeinojohtaja Jari Luoma-aho toteaa. www.iskelmatulet.com