22 tammikuuta 2012

Pakkasukko Blues N´Jazz käy kylmää vastaan!Ensi viikonloppuna juhlitaan Kemissä jälleen maailman suurimman lumilinnan avajaisia. Karnevaalihenkeä talven keskelle tuo myös samanaikaisesti 26. -29. tammikuuta soitettava kansainvälinen Pakkasukko Blues N` Jazz.
Festivaali tarjoilee lämmintä ja virvoittavaa glögiä monin rytmisin maustein ja taatusti huolehtii siitä, ettei lumilinnakävijää tai muutakaan kaupunkiin saapuvaa kylmä kangista.
Pakkasukko Blues N` Jazz on kuin salaa kasvanut pohjoisen kaamoksenkaato-juhlista suurimmaksi ja kauneimmaksi. Seitsemättä kertaa järjestettävä festivaali aloitetaan arvokkaasti torstaina Otra Vezin ja Länsi-Pohjan jousikvartetin Astor Piazzola-konsertilla ja päätetään sunnuntaina komeasti pohjoisen parhain musiikkivoimin (vahvistettuna Wentus Blues Bandin muusikoilla) soitettuun Jimi Hendrix-tribuuttiin, sillä tänä vuonnahan tulee kuluneeksi 70 vuotta kitaramestarin syntymästä.
Festivaalin ehdottomasti kovimmat kansainväliset nimet ovat kitaristi-laulaja Ana Popovic ja laulaja Candye Kane. Molemmat ovat ehdolla useammassakin kategoriassa Blues Awards-palkinnolle, joka on bluesmaailman arvostetuin tunnustus.
Serbialaislähtöinen Ana on viime vuosina saanut jo vankan jalansijan isolla mantereella ja useissa vuosiäänestyksissä hänen viimeisin albuminsa Unconditional on ollut ainoa naispuolisen bluesin edustaja miehisessä joukossa.
Rehevä jenkkilaulajatar, entinen aikuisviihdetähti Candye on myös kasvattanut arvostustaan bluespiireissä vuosi vuodelta. Lavalla hän on yhtä värikäs kuin elämänsä. Laulamiaan omakohtaisia tarinoita hän höystää itseironialla ja ronskilla huumorilla. Kane osaa viihdyttää ja nyt kun hän on saanut rinnalleen huippulahjakkaan kitaristi Laura Chavezin, musiikillisestikin paketti on kassassa.
Naiskauneutta Pakkasukossa nähdään enemmänkin. Toistamiseen Kemissä vierailee viehkeä brittiläinen, kontrabasisti Kel Elliot bändeineen, joka soittaa lähinnä tunnelmallista keskiolutjazzia. Kotimaisittain, syvällä kokemusten rintaäänillä laulavat Saara Soisalo, Mari Hatakka ja Tiina Isohanni, jotka tykittävät soulia ja funkkia Les Fabulettes-yhtyeessä. Pitkään on yhtä köyttä vetänyt myös Lena Lindroosin liidaama roots-poppoo the Slide Brothers, jonka riveistä löytyvät muun muassa alan miehet, kitaristi Ville Leppänen ja rumpali Juha Litmanen.
Miehinen vastaisisku ja kansainvälinen puhuri Pakkasukossa on Deke Dickerson, joka tarjoilee rock`n`rollin riemuretken parhaaseen jenkkityyliin. Häntä voisi kutsua vaikkapa Amerikan Jussi Raittiseksi, sillä häneen on kasautunut ylenmäärin perinnemusiikin tietoutta, jota läikkyy sitten myös lavalle. Deke hallitsee laulun ja kitaransa kanssa hän on monen tyylin virtuoosi, joten luvassa on kova jiihaa-show! Mukana hänellä on myös villimies Chris "Sugarball" Sprague .
Pakkasukon ulkolaisvieraista varmasti, hyvän menon saavat aikaiseksi myös 1960-luvusta ammentavat brittibändit, rytmibluesia soittava Dirty Robbers ja surfmusiikista innostuksensa saanut Spyders.
Festivaali esittelee kiitettävän paljon myös kotimaisen musiikin nousevaa polvea. Hold Your Horses-albuminsa viime vuonna julkaissut monia tyylejä miksaava Irrattionals on jo rankattu kansallisesti tulevaisuuden tusinaan, mutta pohjoisesta ponnistavia lahjakkuuksia voi kuulla esimerkiksi Beatles- ja Nina Simone-tribuuttibändeissä ja muun muassa mainstreamjazzia soittavasta John Parker Triosta voi bongata kemiläisrumpali Aleksi Kinnusen.
Lisäinfoa festivaalista löytyy ylläolevaa Pakkasukko-banneria napsauttamalla!