13 tammikuuta 2012

Sähkeuutisia: Greedy Pig, Jussi Leipälä, Bert Karlsson...
- Eka sinkku Ain't no place/ Rock 'n' roll car tulee tässä kuussa radioihin ja kokopitkä Boogiedriller maaliskuun alussa, lataa valkoinen intiaani Hannu "Guts" Leiden Suomenlinnan studioltaan, kun utelen, missä mennään Greedy Pigin julkaisujen suhteen. Leiden on Boogiedrillerin tuottaja ja levyn julkaisee Major Leiden Productions alamerkillä Brainbomber.
Parhaillaan Leiden on työstämässä oman bändinsä Havana Blackin uutta albumia, joka on firman seuraava merkittävämpi rokkijulkaisu Greedy Pigin jälkeen.
Kaikkiaan Hannu on tuottanut urallaan noin 150 albumia, musiikkia laidasta laitaan, ja niistä ensimmäisen jo vuonna 1978.

- Me ollaan Suomen kärkeä monipuolisuudessa. Jos muusikkona aikoo pärjätä, pitää olla avoin mieli eri musiikkityyleille. Erikoistua voi sitten myöhemmin. Me ei kouluteta apurahataiteilijoita.
Näin jämäkästi vastasi muutama vuosi sitten Pop & Jazz Konservatoria Lappian koulutuspäälikkö Jussi Leipälä ja oikeassa oli. Nyt koulun oppilaat näkyvät laajalla sektorilla ja kilpailujen kauttahan tie on vienyt kansalliseen tietoisuuteen jo ammoisista ajoista lähtien.
MOOBS on mukana Uuden Musiikin Kilpailussa, Grooving High Allstars Bilettäjä 2012-kisassa ja yksittäisistä laulajista Niina Kähönen Idolsissa ja Johanna Mäkelä on päässyt arvovaltaisen The Voice of Finland-tuomariston eteen 1000:sta halukkaasta.Tsemppiä!

Ruotsalainen schlagermoguli, räiskyvä mediapersoona ja liikemies 66-vuotias Bert Karlsson luennoi Haaparannan Folkets Husillä 21.1. klo 14 - 18 (s.a.). Mukana on muitakin puheenvuoron käyttäjiä.
Bert Karlsson tuli kuuluisaksi Mariann Grammofon -levy-yhtiön vetäjänä. Vikingarna ja Carola Häggkvist lienevät hänen suurimpia menestyksiä. Hänen talliinsa kuuluivat myös euroviisuvoittajat Herreys ja Charlotte Perrelli ja yksitoista muuta Ruotsin viisuedustajaa. Hän myi levy-yhtiönsä Warner Musicille vuonna 2006.
Karlsson on monipuolinen osaaja. Hän omistaa tätä nykyä tusinan verran yrityksiä, mutta yrittävälle sattuu aina myös epäonnistumisia. Bert satsasi politiikkaan 200 miljoonaa kruunua ja hänen perustama Uusi Demokratia-puolue sai vuonna 1991 valtiopäiville 25 kansanedustajaa, mutta seuraavissa vaaleissa puolue tipahti valtiopäiviltä.
Puolue ajoi muun muassa maahanmuuton rajoittamista, löyhempää alkoholipolitiikkaa ja vastusti lappuliisoja!!!