tiistai 10. tammikuuta 2012

Michael Monroe Seinäjoelle, Uriah Heep Narvikkiin ja Mustasch Ouluun!
Ensi kesän Twin City-festivaalien ehdottomiin vetonauloihin, Sladen ja W.A.S.P.:in ohella, kuuluva Michael Monroe keikkailee maaliskuussa Suomessa esiintyen torniolaisille tutun, Backyard Babies-kitaristi Dregenin kanssa ainakin 3.3. Seinäjoella, 4.3. Tampereella, 9.3. Turussa ja 10.3. Helsingissä. Liput tulevat myyntiin huomenna.
Huikeassa nosteessa olevan Michaelin menneeseen vuoteen kuului mittavia kiertueita ympäri maailman, elämänkertakirja, kultalevy, Suomen albumilistan ykkössija, yhteensä neljä Emma-ehdokkuutta ja Sensory Overdrive -albumin saama brittiläisen Classic Rock -lehden palkinto vuoden parhaasta albumista.
Albumin ensimmäinen single 78 valittiin lisäksi USA:n iTunesin vuoden rockbiisiksi ja Trick of the Wrist Little Stevenin Underground Garage radio-ohjelman The Coolest Songs In The World 2011 -kuulijaäänestyksen
Tänä keväänä Monroen pitää pääosin kiireisenä TV Nelosen The Voice of Finland -ohjelma, jossa hänet nähdään yhtenä tähtivalmentajista. voittajaksi.


Vuoden 2007 Twin City-festivaalien pääesiintyjä Uriah Heep pitää edelleen pintansa nuorempien joukossa ja esiintymisiä riittää. Yhtyeen 23. studioalbumi Into the Wild rankattiin viime vuonna sijalle 24 samaisessa Classic Rock-lehden äänestyksessä, jonka Monroe voitti.
Pohjoisessa yhtyeen voi nähdä keikalla seuraavan kerran Vinterfestuka-tapahtumassa 10. maaliskuuta Pohjois-Norjan Narvikissa.
Uriah Heepistä on tulossa myös suomenkielinen kirja. Sen kirjoittaa muusikko Mika Järvinen, tuttu Five Fifteen- ja Crazy World-yhtyeistä. Alustava julkaisuajankohta on ensi syksy ja kirja tulee käsittelemään vuosia 1970-1980 eli Ken Hensleyn aikaa yhtyeessä. Se pyrkii osaltaan valottamaan sitä toistaiseksi selvittämätöntä mysteeriä, miksi juuri Uriah Heep oli 1970-luvun alussa rockmusiikin saralla ehdoton ykkösnimi Suomessa.
Järvinen on tehnyt yhteistyötä vuosien varrella Uriah Heepin entisten jäsenten Ken Hensleyn ja John Lawtonin
kanssa ja hän on aiemmin suomentanut Led Zeppelinistä kertovan Jumalten vasara-kirjan.
Mikäli olit mukana Uriah Heepin keikoilla Turun Ruisrockissa vuosina 1972 ja 1978 tai Helsingin Messuhallissa 1974, kerro muistosi Mika Järviselle sähköpostilla tai kirjaprojektille perustetun Facebook-ryhmän kautta. (UH-kuva on v.-72)


Viimevuotisen Lapland Tattoo Weekendin pääesiintyjä, raskasta rockia soittava Mustasch julkaisee uuden studioalbumin Sounds Like Hell, Looks Like Heaven 1. helmikuuta. Albumi on jatkoa The New
Sound Of The True Best -kokoelmalle, joka julkaistiin viime vuonna
bändin juhlistaessa kymmenvuotista taivaltaan. Kokoelman ainut uusi kappale, Angel’s Share, kasvoi meilläkin suureksi radiohitiksi.
Kaksinkertainen Grammis-voittajayhtye halusi kokeilla jotakin uutta tämän levyn kanssa ja valitsi tuottajakseen yhtyeen laulaja-kitaristi Ralf Gyllenhammarin, jonka visio oli tuottaa albumi vähemmällä määrällä instrumentteja selkeyttääkseen bändin soundia. Albumin on miksannut Stefan Glaumann, aiempia miksauksia muun muassa Apocalyptica, Rammstein, Within Tempation ja Backyard Babies.
Mustasch lähtee albumin julkaisun jälkeen mittavalle kiertueelle, joka starttaa Helsingborgista 24. helmikuuta. Suomeen yhtye saapuu huhtikuussa kolmelle keikalle, joista pohjoisin on Oulun Teatrialla 7.huhtikuuta. Yhtyeen mukana nähdään todennäköisesti uusi rumpali, sillä vuodesta 2009 saakka rumpalina toiminut Danne McKenzie on jättänyt yhtyeen. McKenzie ilmoitti yllättäen asiasta yhdessä Gyllenhammarin kanssa ruotsalaisen rockradio Banditin aamulähetyksessä joulukuun 16. päivä. Lähtöön ei liity sen suurempaa draamaa. ”Olemme liian samanlaisia, huudamme vain toisillemme”, totesi Gyllenhammar Aftonbladetin haastattelussa. Kaksikko toivoo näin pelastavansa ystävyytensä. Mustasch etsii parhaillaan uutta rumpalia riveihinsä.