16 syyskuuta 2011

Janne Raappana Syksyn Säveleen!

Karismaattisena solistina tutuksi tullut kemiläislähtöinen Janne Raappana osallistuu Syksyn Sävel -kilpailuun koskettavalla Turhaa ja tärkeää -kappaleella, joka on Kiiskisen Timon käsialaa.
MTV3 järjestää Syksyn Sävel -kilpailun jälleen kymmenen vuoden tauon jälkeen lauantaina 29.10.2011. Kilpailuun on kutsuttu kaksitoista artistia.
Turhaa ja tärkeää -single edeltää Jannen 12.10. julkaistavaa kolmatta sooloalbumia Rakkaus Ei Kuole. Levyä on äänitetty Nummelassa ja sen tuottaa Tomi Aholainen.
Tomihan sävelsi ja tuotti Raappanan edellisen albumin nimibiisin Rakkaus on hulluus, joka oli muun muassa Radio Suomen vuoden 2009 soitetuin biisi.
Kuuntele 'Turhaa ja tärkeää' tästä