perjantai 8. lokakuuta 2010

Arto Koskinen ohjaa dokkarin jalkapallolegendasta! "Jarin menestys on vaatinut lujaa tahtoa, omistautumista ja herkkyyttä!"
☆Suomen kaikkien aikojen kympin Jari Litmasen ura alkaa pikkuhiljaa kääntyä ehtoopuolelle. Ensi sunnuntaina symbolisesti 10.10.2010. paljastetaan Lahden Kisapuistossa hänen näköispatsas ja hänestä on aloitettu myös elämänkertadokumentin teko.
Elokuvan ohjaa torniolainen Arto Koskinen. Käsikirjoituksen hän tekee yhdessä tuottaja Mika Kaurismäen kanssa, joka tuntee Litmasen pidemmältä ajalta, onpa juniorina pelannut joskus samassa joukkueessakin.
- Tällä hetkellä ollaan vasta alkuvaiheessa. Keräämme ensin materiaalin, jota on Litin tapauksessa tietenkin valtavasti. Sen jälkeen karsitaan, tehdään käsikirjoitus ja katsotaan mihin kannattaa fokusoida. Mietimme, mikä on mielenkiintoista ja miten sen saisi tuotua esille, ohjaaja Koskinen kertoo.
Kun Artoa pyydettiin dokumentin tekoon, hänen oli helppo vastata kyllä, sillä hän on tehnyt onnistuneesti yhteistyötä ennenkin Kaurismäen kanssa toimimalla äänittäjänä Zombie ja Kummitusjuna-elokuvassa. Lisäksi hän on ollut koko ikänsä intohimoinen jalkapallon ystävä.
- Torniossa yritin pelata nuorena miehenä Arpelan Palloseurassa, mutta kotoa oli niin pitkä matka harjoituksiin, että homma hyytyi alkuunsa. Halu oli kuitenkin niin palava, että Lautamaassa raivattiin kavereiden kanssa vanha koulun kenttä pajupuskista. Rakenneettiin maalit ja kudottiin niihin verkot paalunarusta.
- Aina kun mahdollista oltiin kentällä ja treenattiin Kai Pahlmanin banaanipotkua. Myöhemmällä iällä päätin ottaa sitten "menetetyn nuoruuden" takaisin ja pääsin taas joukkueeseen ja nyt pelaan ikämiesseurassa Tampereella pari kolme kertaa viikossa.
Arto Koskinen on ohjannut pääasiassa dokumentteja, mutta hänet muistetaan parhaiten kahdeksan vuoden takaisesta pitkästä elokuvasta Kahlekuningas, joka toi muun muassa Heikki Helalle sivuosa-Jussin ja Artolle ehdokkuuden vuoden parhaasta elokuvakäsikirjoituksesta. Elokuvan tapahtumat sijottuvat Tornioon ja Haaparannalle. Se on hyväntuulinen kasvutarina 1970-luvulta ja siinä on paljon omaelämäkerrallista ainesta.
- Se on rakennettu oman elämäni pienten sattumusten pohjalta.Tarinaan minut kirvoitti kokemus, kun petin kaverini joskus katalasti ja jouduin puoleksi vuodeksi boikottiin- niin ja myös Rommelin diggailu, Koskinen huomauttaa.
Kahlekuninkaassa Arto esitteli myös hänen kaveripiiriin kuuluneet Tornio-rockin kärkinimet, Terveet Kädet ja CMX:n, joita kumpaakaan ei näy oikeasti itse kuvissa.
- Terveisiin Käsiin ja Läjään tutustuin Aki Yrjänän kautta, joka soitti silloin TK:ssa. Kuvasin yhtyeelle jopa superkasilla musiikkivideonkin jossain mökillä, jossa he äänittivät uusia biisejä. Kappale oli Valmiina ylösnousemukseen ja vuosi oli jotain 1986, mutta pätkä on harmittavasti kadonnut matkan varrella, Arto muistelee.
Kahlekuningas menestyi hyvin, mutta se on jäänyt Arton ainoaksi pitkäksi elokuvaksi, eikä hän aio jatkossakaan heittäytyä päätoimiseksi elokuvien tekijäksi.Hän kyllä nauttii filmien teosta ja jokaisen hän sanoo olevan matka tuntemattomaan, oli sitten kysymys dokumentista tai fiktiivisestä elokuvasta.
- Dokumentit vievät minut ihmeellisiin tosielämän seikkailuihin, tilanteisiin ja maailmoihin, joista en ole ollut tietoinen. Fiktiolla taas voin kertoa asioita ja tutkia sellaisia henkilöhahmoja ja näkökulmia, joita dokumentissa ei ole oikeastaan luvallista tehdä.
Koskinen nauttii kuitenkin myös päätyöstään Tampereen ammattikorkeakoulun opettajana, eikä aio sitä jättää vaikka menestystä tulisikin. Elokuvateattereiden dokumentti-boomia hän tervehtii silti ilolla ja entisen oppilaansa kemiläisen Joonas Berghällin Miesten Vuoroa hän tsemppaa täysillä.
- Jos Miesten Vuoro ei voita Oscaria, niin maailmassa ei ole riittävästi oikeudenmukaisuutta. Loistoleffa tärkeästä aiheesta, Koskinen alleviivaa.
Miten Arto alunalkaen päädyit sitten elokuva-alan ammattilaiseksi?
- Ihan sattumalta. Minusta piti tulla arkkitehti. Ehdin jopa opiskellakin sitä yhden vuoden. Olin kuitenkin harrastanut elokuvaa sen verran, että sain jostain päähäni pyrkiä elokuvataiteen laitokselle. Hämmästyksekseni pääsin kokeisiin. Ne koin mielenkiintoisiksi ja jännittäviksi. Tuntui, että testattiin asioita, joissa jouduin oikeasti pinnistelemään eri tavalla kuin muissa kokeissa. En päässyt ensimmäisellä, mutta toisella kerralla. Pidin arkkitehtiopinnoistakin, mutta ne jäivät seuraavaan elämään, jos sellainen on.
Oliko legendaarisella VPK:n elokuvateatterilla (nyk.Cult Cinemalla) mitään tekemistä uravalintasi kanssa?
- Hauskoja muistoja sieltä ainakin jäi. VPK oli minun aikana persoonallinen teatteri-varsinkin penkeiltään. Joitain leffoja sielläkin tuli käytyä katsomassa. Huonon sattuessa serkkupojan kanssa meillä oli tapana rapistella papereita ja kommentoida. Käyttäydyttiin tavalla, jota itse nykyään vihaan.
- Muistan myös, kun pakotin kerran isäni katsomaan Tappajahaita, jota kaverit olivat kehuneet. Hän kommentoi jatkuvasti elokuvan epäuskottavia elementtejä ääneen; "Olipa heikko viritys tuo laituri..." tai "Pitikö mennä uimaan tuonne..." Esityksen jälkeen isä väitti, ettei leffa ollut jännittänyt yhtään, mutta kun autoon päästiin, sytytti tupakan palamaan filtteripäästä ja auto täyttyi palaneen filtterin katkusta.
Katso Arto Koskisen hieno dokumentti: Kuka oli Felix Kersten?