Leila
Salmelainen muodin etulinjassa!
 |
Tämä mielenkiintoinen tutkimus, josta tässä katkelmia, kuuluu osana Katjan käsityötieteen aineopintoihin Helsingin yliopistossa. Päämääränä hänellä on valmistua opettajan ammattiin.
|
.JPG)
nuorisoidoleista (Lukin, 2006) tutustuen samalla yleisemminkin nuorisokulttuuriin ja sen ilmiöihin 1950-luvulta 2000-luvulle. Siksi pidänkin 60-luvun nuorisomuodin tutkimista luontevana jatkeena aiemmalle tutkimukselleni.Ensimmäisen kosketukseni 60-lukuun sain 1990-luvun lopulla tutustuessani Laila Kinnusen musiikkiin. Hänen inspiroimanaan aloin tutkia tuota vuosikymmentä tarkemmin. Etsin vanhoja musiikkivideoita, joissa voisin nähdä Kinnusen esiintyvän. Samalla tutustuin myös muihin suomalaisiin naisartisteihin samalta vuosikymmeneltä. Aloin tarkkailla heidän laulamistyyliään ja pukeutumistaan. Kiinnostukseni 60-lukua kohtaan kasvoi kasvamistaan. Tärkeänä tiedonantajana pidän Ilkka Lipsasta, Dannya, jonka tiimissä olen
 |
| KATJA & DANNY |
valokuviaan useiden vuosikymmenien ajalta. Toinen merkittävä informantti minulle oli Jyrki Hämäläinen, joka oli eläessään kuin kävelevä tietosanakirja. Naisnäkökulmaa minulle on tarjonnut Dannyn henkilökohtainen sihteeri, Leila Salmelainen. Olen tuntenut Leilan yli 10 vuotta. Hän on hyvä ystäväni ja pidän häntä 60-luvun muodin asiantuntijana. Hän on ollut työnsä kautta tekemisissä muodin kanssa jo nuoresta tytöstä lähtien ja muistaa 60-luvun nuorisomuodin virtaukset kuin eilisen päivän.
Teemaseminaarini käsittelee pääasiassa tytöille tarkoitetun nuorisomuodin rantautumista Suomeen 1960-luvulla Leila Salmelaisen silmin. Käsittelen työssäni nuorisomuodin syntyä maailmalla ja sen leviämistä ja ilmiöitä Suomessa 1960-luvulla. Lisäksi pohdin nuorisomuodin kaupallisuutta ja siihen olennaisena osana kuuluvaa mainontaa. Teoriataustan rinnalla kulkee koko ajan myös Leilan muistot käsiteltävistä teemoista. Sain haastattelun lisäksi tutustua myös Leilan laajaan valokuvakokoelmaan 60-luvulta ja samaisesta arkistosta sain myös käyttööni kaksi valokuvaa tutkimustani varten. Palasimme ajassa miltei 45 vuotta taaksepäin ja matka oli todella mielenkiintoinen!
Nuorisokulttuurin vaikutus nuorisomuotiin 1960-luvulla
Nuorisokulttuuri määritellään nuorten alakulttuuriksi, jossa korostuu nuorten tulkinta nykymaailmasta ja siihen pohjautuvista käyttäytymis- ja pukeutumistavoista. Sitä pidetään yhteiskunnallisena ilmiönä, joka sai
alkunsa Yhdysvalloissa 1950-luvun alkupuolella. Sieltä se levisi hiljalleen myös muihin läntisiin teollisuusmaihin. Kaupallisuudella on tärkeä osa nuorisokulttuurissa, sillä mm. tavarat ja vaatteet toimivat nuorison tyylin rakentajina. Nuorisomuoti ja siihen liittyvä nuorisomainonta ovat oleellinen osa nuorisokulttuuria. (Suomi Sanakirja, 2012.)
Tiukat housut puolitangossa, lättään lyöty lierihattu päässä tai sitten pää kokonaan paljaana niskatukka pakkasessa liehuen. Epämääräisen muotoisia ja värisiä "röijyjä", merkillisin maisemakuvin tai pinuptytöin koristeltuja solmioita ja ehkä kaiken kukkuraksi siivottoman näköiset untuvaviikset ylähuulessa tai kerrassaan vaaleanpunainen piimäparta leuassa. Eivät näytä suomalaisilta - eivätkä oikein ulkomaalaisiltakaan, vaikka se kai on tarkoitus. (Heiskanen & Mitchell, 1985, 114.)
Heiskasen ja Mitchellin teoksessa Nyberg (1984) toteaa, että tultaessa 50-luvulle aiempi lättähattumuoti alkoi menettää asemiaan ja tilalle tuli rocknuorison omaksuma tyyli, johon pojilla kuului ehdottomasti musta
nahkatakki, farmarit ja talvella otsalla roikkuva pipo, surusukka (Heiskanen & Mitchell, 1985, 122). Nuorisomuoti otti ensiaskeleitaan.
Nuorisomuotia maailmalta
60-luvulla nuorison oma kulttuuri ja alakulttuuriryhmät alkoivat selvästi määrittyä kaupallisten tyylien ja muotien vaikutuksesta.
Kehityksen käyttövoimana toimivat mm. nuorison omat idolit. Nuoriso halusi materiaalisin keinoin näyttää ihailunsa idoleitaan kohtaan. (Kovala & Saresma, 2003, 16.) Oma nuorisolle tarkoitettu muoti syntyi Englannissa 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun musiikin ja nuorisokulttuurin jatkeena.
Muotimaailma järkkyi 1960-luvun puolivälissä kun Mary Quant esitteli
 |
| Minimuodin keulakuva TWIGGY |
Minihameiden kanssa käytettiin yleisimmin paitapuseroa tai jumpperia (neulepaitaa). Minihameiden myötä myös sukkahousut alkoivat yleistyä. Äärimmilleen viedyn minimuodin edellytyksenä olivatkin saumattomat sukkahousut, joista tuli olennainen osa muodikasta lookia.
(Lehnert, 2001, 66.)
Nuorisomuoti saapuu Suomeen
Suomen elinolot paranivat säännöstelyn ja pula-ajan jälkeen tultaessa1960-luvulle. Vaateteollisuuden tuotanto oli päässyt hyvään vauhtiin. Suuret ikäluokat tulivat työmarkkinoille ja nuoria oli paljon. Heillä oli rahaa käytettävissään ja huomattavan suuri osuus tuloista käytettiin populaarikulttuuriin, virkistykseen ja muotiin. 1950-luvulla teetettiin vaatteita kotiompelijoilla tai ommeltiin itse. 60-luvulla kaupallisen nuorisokulttuurin vaikutukset alkoivat näkyä myös yleisessä muodissa.Valmisvaatteiden käyttö lisääntyi huomattavasti. Ajalle tyypillisiä olivat myös pienet putiikit ja varhaisnuorisolle tarkoitetut omat vaatekaupat.
(Savolainen, 2011, 65.)
Muodin tunnusmerkkejä 60-luvulla
60-luvulla muodin maailmassa koettiin erilaisten tekokuitujen läpimurto.Myös PVC-muovi otettiin vaatetuskäyttöön. Pinnoitetusta kankaasta valmistettiin takkeja, saappaita, lippalakkeja ja laukkuja. Tekokuidut olivat helppohoitoisia, rypistymättömiä, kutistumattomia ja helppoja pestä.Toisaalta ne olivat myös hiostavia ja osa niistä myös helposti nyppyyntyviä. Puuvilla oli edelleen suosittua ja sen helppohoitoisuutta lisättiin siliävyyskäsittelyn avulla. Villa sen sijaan sai väistyä tekokuitujen ja villasekoitteiden tieltä. Materiaalit olivat yksivärisiä kankaita tai neuloksia.
Värit vaihtelivat
valkoisesta, sinisestä ja ruskeasta voimakkaampiin punaisiin, vihreään ja
keltaiseen. Lisäksi käytettiin ruudullisia, meleerattuja ja buklee-tyyppisiä
kankaita kuvioiden ollessa geometrisiä,
graafisia, psykedeelisiä tai kukikkaita. 1960-luvun jälkipuoliskolla mustavalkoinen minimalismi, graafisuus ja yksivärisyys kääntyivät psykedeliaksi ja etnisiksi vaikutteiksi. Myös vuosikymmenen puolivälistä aina 1970-luvun puoliväliin jatkunut hippimuoti vaikutti pukeutumiseen. Hippimuoti oli "yksilöllistä" ja usein kirpputorilta hankittua. Tästä "yksilöllisestä" muodinvastaisesta pukeutumisesta tuli kuitenkin loppujen lopuksi suurten joukkojen käyttämää ja lopulta myös hippityylistä tuli muodikasta. (Savolainen, 2011,68-69.)
Minimuoti saapui Suomeen vuosikymmenen puolivälissä ja oli alusta alkaen suuri menestys. Keskustelua syntyi mm. minihameeen sopivuudesta lyhytjalkaisille suomalaisnaisille. Naistenlehdet puolestaan täyttyivät
jumppaohjeista, joiden avulla sai muokatuksi minihameen
paljastavat polvet "sieviksi kuin pienet omenat". Suomen trikoo oli
aloittanut sukkahousujen valmistuksen jo vuonna 1960 urheilu- ja
talvipukineiksi. Minihame ja hätkähdyttävät sukkahousut edustivat muodikasta
pukeutumista myös Suomessa. Sukkahousut yleistyvät erittäin nopeasti.
60-luvun puolivälissä 75% käytti vielä sukkia, 70-luvun alussa vastaava luku
oli enää 5%. Minihameen kanssa käytettiin pitkävartisia saappaita. Niiden
lisäksi oli olemassa myös lyhyempi ja väljempi saapasmalli. Kärjen
muoto oli pyöristynyt tai tasakärkinen ja kenkien kannat matalia tai
tolppakorkoisia. (Savolainen 2011, 67-70.)
Nuorten tyttöjen pukeutumisessa pitkät housut olivat
kuuluneet lähinnä ulkoiluun, mutta nuorisomuodin vaikutuksesta pitkien
housujen käyttö alkoi yleistyä 60-luvulla. Suosittuja housuja olivat mm.
uudet "hittihousut", farkut. Asusteet kuuluivat myös oleellisena osana
nuorisomuotiin.Vetoketjulla suljettavat olkalaukut ja garbomaiset
lierihatut, baskerit ja isokupuiset kangas- tai muovilippalakit löytyivät
muotitietoisen nuoren kotoa. (Savolainen,
2011,65-70.)
Nuorisomuoti ja kaupallisuus
1960-luvulla nuorisomuodissa olennaista olivat yhteydet musiikkiin, tiedonvälitykseen ja mainontaan ja muodista tulikin maailmanlaajuisesti markkinoitava kokonaisuus lukuisine oheistuotteineen. Varsinkin
vuosikymmenen lopulla muodin leviäminen nopeutui nuortenlehtien,
mainosten ja television kautta. (Huokuna, 2006, 85.)
Nuorison oma Suosikki-lehti seurasi tarkasti Carnaby Street- ilmiötä ja toimittaja Jyrki Hämäläisen raportoi uutta ilmiötä:
Nuorisoprofeetta Jyrki Hämäläisen taianomainen tilannetiedotus Lontoosta! …Vaatteet, elämäntyyli ja musiikki herättävät enemmän keskustelua kuin koskaan (Hämäläinen, 1965).
Muutamaksi kuukaudeksi Lontooseen jäänyt Hämäläinen oli oikeassa kootessaan yhteen vaatteet, elämäntyylin ja musiikin (Huokuna, 2006, 87).
Nuorison omat ostospaikat
Suomessa nuorisomuoti levisi Helsingistä muualle maahan. Teinitalo, Stockmann ja Minkki mainitaan usein nuorisomuodin suosittuina ostopaikkoina Helsingissä. Suuriin tavaratalohin ympäri Suomea alkoi ilmestyä
nuoriso-osastoja ja pieniä, nuorisolle suunnattuja putiikkeja alkoi löytyä myös maakunnista. Nuorisolehdistä löytyi juttuja eri paikkakuntien tyylikkäistä ostopaikoista ja putiikit käyttivät markkinointikeinonaan viittauksia Lontoon nuorisomuotiin. (Huokuna, 2006, 98.)
Nuorisolle mainostettiin muotiuutuksia suuren maailman malliin. Suomessa malleiksi valjastettiin nuorisolle tuttuja kasvoja. Nuorisotalletuskampanjan mainoskuvissa esiintyivät mm. Pirkko Mannola ja Johnny. Suomalaista nuorisomuotia edustivat Mattisen teollisuuden James-farmarit. Niiden markkinointia edistettiin monin eri kanavin kiertueista mainoselokuviin ja oheistuotteisiin.
Mainoselokuvissa James-farmareita mainostivat tuon ajan nuorisoidolit Four Cats, Timo Jämsen ja Rock- Jerry. (Heinonen, 2006, 110-111.) Myöhemmin samaan joukkueeseen liittyi myös huikeita kesäkiertueitaan pyörittänyt Danny.
James Jamit –Danny show mukana nuorisomuodin mainonnassa
Danny oli yksi muodin keulakuvista 1960-luvulla.
Hänet valittiin Miesten muotineuvosto ry:n toimesta parhaiten pukeutuneeksi
mieheksi vuonna 1967.Dannyn seinällä olevassa diplomissa lukee, kuinka
Muotineuvosto halusi kiittää Dannya " siitä pukeutumiskulttuurin
vaalimisesta, jota te julkisuuden henkilönä olette esimerkillisesti
edistäneet". Dannyn julkisuusarvo 60-luvulla oli huikea. Vuosina 1965-1969
hänen kesäkiertueensa oli nähnyt yli puoli miljoona ihmistä. Tämän tiesi
myös Mattisen teollisuuden markkinointipäällikkö, joka otti yhteyttä Dannyyn yhteistyötoivein. He saivatkin yhteistyökuvion pyörimään ja James-farkkuja esiteltiin Dannyn Wild Western Shown yhteydessä "James Jamit" nimikkeen alla vuonna 1968. Kiertueella esiintymisvaatteina olivat tietenkin itseoikeutetusti Jamekset, joita kantoivat niin Danny ja bändi kuin go-go tytötkin. Jameksen logo oli myös painettuna kesän kiertuepaitaan. (Lipsanen 2012.)
Nuorisomuoti 1960-luvulla Leilan silmin
Leila Salmelainen syntyi Helsingissä vuonna 1948 ja on jo nuoresta tytöstä asti ollut kiinnostunut muodista. Hänen työuransa on ollut mielenkiintoinen ja muoti onkin kuulunut olennaisena osana myös hänen työhönsä. Vuonna 1964, vain 16-vuotiaana, hän aloitti työt Stockmannilla lähettinä.
Pian hänet kuitenkin koulutettiin sisäänostajan sihteeriksi ja hän sai ensikosketuksensa muodin maailmaan. Leila toimi oman toimensa ohella myös mallina Stockmannin mainoskuvissa, joita oli sijoitettu ympäri tavarataloa. Tuolloin Stockmannilla ei ollut vielä nuorisomuotiin erikoistunutta osastoa ja hän esittelikin muotikuvissa kaikille, niin nuorille kuin vanhemmillekin tarkoitettua "yleismuotia". (Salmelainen, 2012.)
- Mä luulen muuten, että tää varmaan on lähteny tää muotijuttuki sieltä. Nyt kun mä rupeen miettiin niin Stockaltahan mä ostin tosi tosi paljon. Me saatiin hyvät alennukset, mut vaatteet oli näitä rouvajuttuja. Samettihan oli hirveesti muodissa sillon -67, kengät piti olla samanlaiset ja laukku.
Stocka oli hieno ja kallis. Siellä ei ollu varsinaista nuoriso-osastoo sillon, mut siellä saatto joskus olla vähän nuorekkaampia vaatteita ku tätivaatteet. Sieltä mä ostin mun ensimmäisen kotelomekon ja se oli vaaleansininen ja kenkiä mä ostin ja laukkuja.
Stockmannilta siis alkoi Leilan kiinnostus muotia kohtaan. Hän muistelee kuinka vielä 60-luvun alussa muoti oli kaikille ikäryhmille samaa. Ei ollut erillisia nuorison vaatteita vaan kaikki käyttivät samaa muotia. Nuoret
tytöt pukeutuivat jakkupukuihin, joihin usein oli vieläpä jätetty kasvunvaraa tulevaisuutta varten. Leila muistaa hyvin ajan, jolloin farkut olivat uusi hittituote. (Salmelainen, 2012.)
- …Ja sit ku oli Mattisen Teollisuus, joka teki farkkuja. Mä en ollu ollenkaan housuihminen. Mä en oo koskaan tykänny farkuista, mutta mulla oli farkkuhameita. Mä tykkäsin, että mulle ei sovi housut. Mulla ku ei ollu lantiota ja mä aattelin, että pitää olla lantio ku on housut. Sillon mä jotenkin olin niin kriittinen oman kroppani suhteen, ku mä olin niin laiha. Kyl mä pitkii housuja käytin, mutta ne piti olla hirveen tiukat.
Mekot ja hameet ovat aina olleet enemmän Leilan mieleen. 60-luvun alun mekot hän muistaa löysinä ja huonosti istuvina. Sellaisia hän kuitenkin käytti, koska muutakaan ei ollut. Kotelomekot kaventuivat ja lyhenivät samalla vuosikymmenellä nuorisomuodin myötä ja minihameet tulivat kuvioihin. Leila ilahtui kovasti tästä muutoksesta. (Salmelainen, 2012.)
- Kotelomekko oli se ensimmäinen suuri juttu, sit tuli näitä muitaki minijuttuja. Mä olin kyl heti ku minit tuli et "Yes. Minihameita, pieniä hameita ja kireitä kotelomekkoja ja saappaita. Piti olla tosi roiskeläppä ja polvisukat ja t-paitaa ja pooloa. Mä tkykäsin hirveesti sellasista, joissa oli napit täs edessä. Ja sit tuli nää muovitakit.
60-luku toi mukanaan myös uusia muotivärejä, väriyhdistelmiä ja kuvioita.
- Mä tykkäsin keltasesta hirveesti ja riippu vähän siitä mikä oli muotia…Valkosta, keltasta ja sit mulla oli jonku verran punasta ja sit vaaleenpunasta kun se tuli. Mä en oo koskaan tykänny isoista graafisista kuvioista. Kengät oli aina vaatteiden mukaan. Yleensä aina sen mukaan että minkävärinen oli asu, niin sen väriset oli kengätki.
Aineistosta käy ilmi, että Leila on ollut hyvin tietoinen muodin virtauksista 60-luvulla. Hänen työkuvansa Stockmannilla on varmasti ollut suurena vaikutteena hänen kasvavaan kiinnostukseensa muotia kohtaan, olihan hän päivittäin tekemisissä vaatteiden kanssa. Leila oli jo nuorena tyttönä tarkka vaatteidensa, kenkiensä ja muiden asusteidensa yhteensopivuudesta. Värit ja meteriaalit oli oltava keskenään sopusoinnussa. Monen muun tytön innostuessa farkuista Leila ei innostunut niistä koskaan. Vielä tänäkään
päivänä Leila ei käytä farkkuja. Hän muistaa kuin eilisen päivän kuinka hänen suosikkivaatekappaleensa, minihame tuli Suomeen. Se muutti totaalisesti hänen pukeutumistrendinsä. Kaikille naisille tarkoitetuista
telttamaisista mekoista siirryttiin vihdoin vartalonmyötäisiin, istuviin ja lyhyisiin versioihin. Se oli siinä! Leila oli löytänyt oman tyylinsä.
Leila ja muodin hankkiminen
Suomeen alkoi syntyä nuorisolle tarkoitettuja vaatekauppoja. Helsingissa sijaitsevaa Teinitaloa pidettiin Suomessa muodin keskuksena. Se tarjosi asiakkailleen uusimpia tuulahduksia muodikkaasta Euroopasta. Myös ensimmäisiä nuorisolle suunnattuja mainoksia alkoi löytyä lehdistä ja elokuvista. (Salmelainen, 2012.)
- Stockallahan ne mainosti siellä seinällä. Ulkomainoksia en muista. Hesarissa oli mustavalkosia, mutta ei hirveen paljon. Leffoissa oli mainokset ja sit elokuvien aikanaki ne mainosti ja siellä oli aina myös vaatteita. Liikkeiltä tuli omia mainoksia. Teinitalohan oli semmonen joka aina räväytti.
Teinotalon lisäksi kaupunkeihin alkoi hiljalleen ilmestyä myös muita nuorisolle suunnattuja ostospaikkoja.
- Oli semmonen ku Mic Mac ja sitten Topten ja se Topten oli oikeen nuorisolle tarkotettu liike, enemmänki kuitenki niinku kundien juttu. Siel ei ollu niinkään mimmien juttuja. Sit oli Teinitalo, josta mä ostin kaikki, koska siellä oli numeroo 32. Siel oli kaikki erikoiset vaatteet ja minihameet ja
se oli eka kauppa.
Kaikkea ei kuitenkaan Suomesta löytynyt ja muutaman kerran vuodessa oli lähdettävä ostosmatkalle naapurimaan pääkaupunkiin, Tukholmaan. Varsinkin kenkiä hankittiin näiltä matkoilta.
- Ruotsista mä ostin tosi paljon sillon, koska mä kävin usein Ruotsissa. Mentiin sillain, että lähettiin illalla ja seuraava päivä shoppailtiin ja tultiin takas. Niinku nytkin. Ja sitten Pariisista, siellä kun sitten käytiin. Mut Ruotsista mä ostin pääasiassa kaikki mun kengät. Voi melkeen sanoa, että suurin osa kengistä oli Tukholmasta.
Aina ei tarvittavia vaatteita löytynyt edes Tukholmasta. Silloin Leila teki vaatteensa itse itselleen ja ompelipa hän vaatteita myös ystävilleen.
- Kankaitahan sai tuolta Tukhomasta esimerkiksi ja sittenhän mä tein itse. Mä tein sellasen turkoosi-valkosen, jonka mä Ruotsissa näin ja mä sain saappaatki siihen. Se oli nimittäin tosi makee. Mähän tein paljon ite
vaatteita. Suomessaki oli kankaita. Kun ei saanu sellasta mitä halus ni mä tein itte. Sillon mä tein semmosen mekon, joka oli nii,n et toinen puoli oli valkonen ja toinen puoli oli musta. Se oli semmonen kotelomekko, lyhyt, ja sit mä tein siihen jakun, jossa oli valtavat isot, pyöreet, siitä kankaasta olevat napit ja sit se oli pikkusen lyhkäsempi ku se hame ja se oli koko valkonen. Sen mä varmaan kopsasin suoraan jostain Teinitalon jutusta. Kyl mä sit mun kavereillekki tein. Mähän tykkäsin ommella.
Leila ei ainostaan tehnyt vaatteita ystävilleen vaan myös vaatetti muita ihmisiä. Hän tapasi Dannyn vuonna 1965 ja ryhtyi samana vuonna Stockmannin työnsä ohella ylläpitämään Dannyn fan clubia. Hiljalleen hän huomasi tekevänsä myös muita töitä D-tuotannolle ja lopulta hän sanoi suuren työmääränsä vuoksi itsensä irti Stockmannilta vuonna 1967 ja hänestä tuli Dannyn henkilökohtainen sihteeri samana vuonna. Hänen eräänä toimenkuvanaan oli vaatettaa D-tuotannon uusia artisteja.
Aina kun uusi artisti kiinnitettiin D-tuotantoon, kävivät Danny ja Leila yhdessä artistin kanssa läpi kysymyksiä uuden laulajan tulevasta imagosta. Pohdittiin laulettavia kappaleita ja myös vaatetukseen liittyviä asioita. Ensimmäisiä D-tuotantoon kiinnitettäviä artisteja oli Kirka. (Salmelainen,2012.)
- … Ja sit tietysti aina vähän et minkälainen tyyppi ni sen mukaisesti sitten haettiin niitä. Sillon D halus että Kirka niinku puetaan uudelleen. Ni mä lähin sitä sitten opastamaan ja hankkiin sille vaatteita, ku se oli sillon niinku mun yks duuni, et mä aina hommasin näille uusille tuleville artisteille vaatteita. Mä olin aina niitä pukemassa. Aina ku tuli uus, ni Danny aina sano, että nyt lähette Leilan kans liikenteeseen.
Ideoita artistien pukeutumiseen haettiin ulkomaanmatkoilta, lehdistä, elokuvateattereista ja yksinkertaisesti vain kauppoja kierrellen.
- Aikakauslehdet oli ja sit tietenki ku hirveesti liikku kaupoissa ni aina sillalailla tiesi että nyt tää on… Mun mielestä Dannylla oli jotain ulkolaisia lehtiä. Ihan niinku tänäpäivänäki. Leffoista katottiin paljon.
Kyl mä leffoissa aina kävin ja varsinki sitten, jos oli just joku nuorisojuttu ja Dannyn kautta tietysti vielä kiinnostu kaikesta erilaisesta. Se taas sai ideoita kun se kävi niin paljon ulkomailla kattomassa. Me käytiin Pariisissa kattomassa konsertteja ja sieltähän tuli ideoita, kun ne oli edelläkävijöitä kaikessa.
Leila ja 60-luvun nuorisomuotia.
Leila on työskennellyt D-tuotannossa kohta 50 vuotta. Hän on edelleenkin edustavan näköinen nainen. Muodikkuus, tyylikkyys ja tyttömäisyys näkyvät pukeutumisessa. Värit ja asusteet ovat aina sopusoinnussa keskenään. Korkokengät kuuluvat jokaiseen asuun ja vain harvoin Leilalla voi nähdä tasapohjaisia kenkiä jaloissaan. Leilan tie muodin parissa on kulkenut pitkälti tutkimuksessa käytettävät teoriapohjan mukaisesti. Hän on aina ottanut innokkaasti vastaan uuden muodin. Vain harvoin muoti ei ole ollut hänelle mieleistä. Tällaisia muoti-ilmiöitä olivat mm. suuren suosion yleisesti saavuttaneen farkut. Muodilla on edelleen suuri merkitys Leilan elämässä, edustaahan hän edelleenkin niin D-tuotantoa kuin itseäänkin.
Muodin tunnusmerkkejä 60-luvulla
60-luvulla muodin maailmassa koettiin erilaisten tekokuitujen läpimurto.Myös PVC-muovi otettiin vaatetuskäyttöön. Pinnoitetusta kankaasta valmistettiin takkeja, saappaita, lippalakkeja ja laukkuja. Tekokuidut olivat helppohoitoisia, rypistymättömiä, kutistumattomia ja helppoja pestä.Toisaalta ne olivat myös hiostavia ja osa niistä myös helposti nyppyyntyviä. Puuvilla oli edelleen suosittua ja sen helppohoitoisuutta lisättiin siliävyyskäsittelyn avulla. Villa sen sijaan sai väistyä tekokuitujen ja villasekoitteiden tieltä. Materiaalit olivat yksivärisiä kankaita tai neuloksia.
 |
graafisia, psykedeelisiä tai kukikkaita. 1960-luvun jälkipuoliskolla mustavalkoinen minimalismi, graafisuus ja yksivärisyys kääntyivät psykedeliaksi ja etnisiksi vaikutteiksi. Myös vuosikymmenen puolivälistä aina 1970-luvun puoliväliin jatkunut hippimuoti vaikutti pukeutumiseen. Hippimuoti oli "yksilöllistä" ja usein kirpputorilta hankittua. Tästä "yksilöllisestä" muodinvastaisesta pukeutumisesta tuli kuitenkin loppujen lopuksi suurten joukkojen käyttämää ja lopulta myös hippityylistä tuli muodikasta. (Savolainen, 2011,68-69.)
Minimuoti saapui Suomeen vuosikymmenen puolivälissä ja oli alusta alkaen suuri menestys. Keskustelua syntyi mm. minihameeen sopivuudesta lyhytjalkaisille suomalaisnaisille. Naistenlehdet puolestaan täyttyivät
tolppakorkoisia. (Savolainen 2011, 67-70.)
Nuorisomuoti ja kaupallisuus
1960-luvulla nuorisomuodissa olennaista olivat yhteydet musiikkiin, tiedonvälitykseen ja mainontaan ja muodista tulikin maailmanlaajuisesti markkinoitava kokonaisuus lukuisine oheistuotteineen. Varsinkin
vuosikymmenen lopulla muodin leviäminen nopeutui nuortenlehtien,
mainosten ja television kautta. (Huokuna, 2006, 85.)Nuorison oma Suosikki-lehti seurasi tarkasti Carnaby Street- ilmiötä ja toimittaja Jyrki Hämäläisen raportoi uutta ilmiötä:
Nuorisoprofeetta Jyrki Hämäläisen taianomainen tilannetiedotus Lontoosta! …Vaatteet, elämäntyyli ja musiikki herättävät enemmän keskustelua kuin koskaan (Hämäläinen, 1965).
Muutamaksi kuukaudeksi Lontooseen jäänyt Hämäläinen oli oikeassa kootessaan yhteen vaatteet, elämäntyylin ja musiikin (Huokuna, 2006, 87).
Nuorison omat ostospaikat
Suomessa nuorisomuoti levisi Helsingistä muualle maahan. Teinitalo, Stockmann ja Minkki mainitaan usein nuorisomuodin suosittuina ostopaikkoina Helsingissä. Suuriin tavaratalohin ympäri Suomea alkoi ilmestyä
nuoriso-osastoja ja pieniä, nuorisolle suunnattuja putiikkeja alkoi löytyä myös maakunnista. Nuorisolehdistä löytyi juttuja eri paikkakuntien tyylikkäistä ostopaikoista ja putiikit käyttivät markkinointikeinonaan viittauksia Lontoon nuorisomuotiin. (Huokuna, 2006, 98.)
Nuorisolle mainostettiin muotiuutuksia suuren maailman malliin. Suomessa malleiksi valjastettiin nuorisolle tuttuja kasvoja. Nuorisotalletuskampanjan mainoskuvissa esiintyivät mm. Pirkko Mannola ja Johnny. Suomalaista nuorisomuotia edustivat Mattisen teollisuuden James-farmarit. Niiden markkinointia edistettiin monin eri kanavin kiertueista mainoselokuviin ja oheistuotteisiin.
Mainoselokuvissa James-farmareita mainostivat tuon ajan nuorisoidolit Four Cats, Timo Jämsen ja Rock- Jerry. (Heinonen, 2006, 110-111.) Myöhemmin samaan joukkueeseen liittyi myös huikeita kesäkiertueitaan pyörittänyt Danny.
James Jamit –Danny show mukana nuorisomuodin mainonnassa
Nuorisomuoti 1960-luvulla Leilan silmin
Leila Salmelainen syntyi Helsingissä vuonna 1948 ja on jo nuoresta tytöstä asti ollut kiinnostunut muodista. Hänen työuransa on ollut mielenkiintoinen ja muoti onkin kuulunut olennaisena osana myös hänen työhönsä. Vuonna 1964, vain 16-vuotiaana, hän aloitti työt Stockmannilla lähettinä.
Pian hänet kuitenkin koulutettiin sisäänostajan sihteeriksi ja hän sai ensikosketuksensa muodin maailmaan. Leila toimi oman toimensa ohella myös mallina Stockmannin mainoskuvissa, joita oli sijoitettu ympäri tavarataloa. Tuolloin Stockmannilla ei ollut vielä nuorisomuotiin erikoistunutta osastoa ja hän esittelikin muotikuvissa kaikille, niin nuorille kuin vanhemmillekin tarkoitettua "yleismuotia". (Salmelainen, 2012.)
- Mä luulen muuten, että tää varmaan on lähteny tää muotijuttuki sieltä. Nyt kun mä rupeen miettiin niin Stockaltahan mä ostin tosi tosi paljon. Me saatiin hyvät alennukset, mut vaatteet oli näitä rouvajuttuja. Samettihan oli hirveesti muodissa sillon -67, kengät piti olla samanlaiset ja laukku.
Stocka oli hieno ja kallis. Siellä ei ollu varsinaista nuoriso-osastoo sillon, mut siellä saatto joskus olla vähän nuorekkaampia vaatteita ku tätivaatteet. Sieltä mä ostin mun ensimmäisen kotelomekon ja se oli vaaleansininen ja kenkiä mä ostin ja laukkuja.
Stockmannilta siis alkoi Leilan kiinnostus muotia kohtaan. Hän muistelee kuinka vielä 60-luvun alussa muoti oli kaikille ikäryhmille samaa. Ei ollut erillisia nuorison vaatteita vaan kaikki käyttivät samaa muotia. Nuoret
tytöt pukeutuivat jakkupukuihin, joihin usein oli vieläpä jätetty kasvunvaraa tulevaisuutta varten. Leila muistaa hyvin ajan, jolloin farkut olivat uusi hittituote. (Salmelainen, 2012.)
- …Ja sit ku oli Mattisen Teollisuus, joka teki farkkuja. Mä en ollu ollenkaan housuihminen. Mä en oo koskaan tykänny farkuista, mutta mulla oli farkkuhameita. Mä tykkäsin, että mulle ei sovi housut. Mulla ku ei ollu lantiota ja mä aattelin, että pitää olla lantio ku on housut. Sillon mä jotenkin olin niin kriittinen oman kroppani suhteen, ku mä olin niin laiha. Kyl mä pitkii housuja käytin, mutta ne piti olla hirveen tiukat.
Mekot ja hameet ovat aina olleet enemmän Leilan mieleen. 60-luvun alun mekot hän muistaa löysinä ja huonosti istuvina. Sellaisia hän kuitenkin käytti, koska muutakaan ei ollut. Kotelomekot kaventuivat ja lyhenivät samalla vuosikymmenellä nuorisomuodin myötä ja minihameet tulivat kuvioihin. Leila ilahtui kovasti tästä muutoksesta. (Salmelainen, 2012.)
- Kotelomekko oli se ensimmäinen suuri juttu, sit tuli näitä muitaki minijuttuja. Mä olin kyl heti ku minit tuli et "Yes. Minihameita, pieniä hameita ja kireitä kotelomekkoja ja saappaita. Piti olla tosi roiskeläppä ja polvisukat ja t-paitaa ja pooloa. Mä tkykäsin hirveesti sellasista, joissa oli napit täs edessä. Ja sit tuli nää muovitakit.
60-luku toi mukanaan myös uusia muotivärejä, väriyhdistelmiä ja kuvioita.
- Mä tykkäsin keltasesta hirveesti ja riippu vähän siitä mikä oli muotia…Valkosta, keltasta ja sit mulla oli jonku verran punasta ja sit vaaleenpunasta kun se tuli. Mä en oo koskaan tykänny isoista graafisista kuvioista. Kengät oli aina vaatteiden mukaan. Yleensä aina sen mukaan että minkävärinen oli asu, niin sen väriset oli kengätki.
Aineistosta käy ilmi, että Leila on ollut hyvin tietoinen muodin virtauksista 60-luvulla. Hänen työkuvansa Stockmannilla on varmasti ollut suurena vaikutteena hänen kasvavaan kiinnostukseensa muotia kohtaan, olihan hän päivittäin tekemisissä vaatteiden kanssa. Leila oli jo nuorena tyttönä tarkka vaatteidensa, kenkiensä ja muiden asusteidensa yhteensopivuudesta. Värit ja meteriaalit oli oltava keskenään sopusoinnussa. Monen muun tytön innostuessa farkuista Leila ei innostunut niistä koskaan. Vielä tänäkään
päivänä Leila ei käytä farkkuja. Hän muistaa kuin eilisen päivän kuinka hänen suosikkivaatekappaleensa, minihame tuli Suomeen. Se muutti totaalisesti hänen pukeutumistrendinsä. Kaikille naisille tarkoitetuista
telttamaisista mekoista siirryttiin vihdoin vartalonmyötäisiin, istuviin ja lyhyisiin versioihin. Se oli siinä! Leila oli löytänyt oman tyylinsä.
Leila ja muodin hankkiminen
Suomeen alkoi syntyä nuorisolle tarkoitettuja vaatekauppoja. Helsingissa sijaitsevaa Teinitaloa pidettiin Suomessa muodin keskuksena. Se tarjosi asiakkailleen uusimpia tuulahduksia muodikkaasta Euroopasta. Myös ensimmäisiä nuorisolle suunnattuja mainoksia alkoi löytyä lehdistä ja elokuvista. (Salmelainen, 2012.)
- Stockallahan ne mainosti siellä seinällä. Ulkomainoksia en muista. Hesarissa oli mustavalkosia, mutta ei hirveen paljon. Leffoissa oli mainokset ja sit elokuvien aikanaki ne mainosti ja siellä oli aina myös vaatteita. Liikkeiltä tuli omia mainoksia. Teinitalohan oli semmonen joka aina räväytti.
Teinotalon lisäksi kaupunkeihin alkoi hiljalleen ilmestyä myös muita nuorisolle suunnattuja ostospaikkoja.
- Oli semmonen ku Mic Mac ja sitten Topten ja se Topten oli oikeen nuorisolle tarkotettu liike, enemmänki kuitenki niinku kundien juttu. Siel ei ollu niinkään mimmien juttuja. Sit oli Teinitalo, josta mä ostin kaikki, koska siellä oli numeroo 32. Siel oli kaikki erikoiset vaatteet ja minihameet ja
se oli eka kauppa.
Kaikkea ei kuitenkaan Suomesta löytynyt ja muutaman kerran vuodessa oli lähdettävä ostosmatkalle naapurimaan pääkaupunkiin, Tukholmaan. Varsinkin kenkiä hankittiin näiltä matkoilta.
- Ruotsista mä ostin tosi paljon sillon, koska mä kävin usein Ruotsissa. Mentiin sillain, että lähettiin illalla ja seuraava päivä shoppailtiin ja tultiin takas. Niinku nytkin. Ja sitten Pariisista, siellä kun sitten käytiin. Mut Ruotsista mä ostin pääasiassa kaikki mun kengät. Voi melkeen sanoa, että suurin osa kengistä oli Tukholmasta.
Aina ei tarvittavia vaatteita löytynyt edes Tukholmasta. Silloin Leila teki vaatteensa itse itselleen ja ompelipa hän vaatteita myös ystävilleen.
- Kankaitahan sai tuolta Tukhomasta esimerkiksi ja sittenhän mä tein itse. Mä tein sellasen turkoosi-valkosen, jonka mä Ruotsissa näin ja mä sain saappaatki siihen. Se oli nimittäin tosi makee. Mähän tein paljon ite
vaatteita. Suomessaki oli kankaita. Kun ei saanu sellasta mitä halus ni mä tein itte. Sillon mä tein semmosen mekon, joka oli nii,n et toinen puoli oli valkonen ja toinen puoli oli musta. Se oli semmonen kotelomekko, lyhyt, ja sit mä tein siihen jakun, jossa oli valtavat isot, pyöreet, siitä kankaasta olevat napit ja sit se oli pikkusen lyhkäsempi ku se hame ja se oli koko valkonen. Sen mä varmaan kopsasin suoraan jostain Teinitalon jutusta. Kyl mä sit mun kavereillekki tein. Mähän tykkäsin ommella.
Leila ei ainostaan tehnyt vaatteita ystävilleen vaan myös vaatetti muita ihmisiä. Hän tapasi Dannyn vuonna 1965 ja ryhtyi samana vuonna Stockmannin työnsä ohella ylläpitämään Dannyn fan clubia. Hiljalleen hän huomasi tekevänsä myös muita töitä D-tuotannolle ja lopulta hän sanoi suuren työmääränsä vuoksi itsensä irti Stockmannilta vuonna 1967 ja hänestä tuli Dannyn henkilökohtainen sihteeri samana vuonna. Hänen eräänä toimenkuvanaan oli vaatettaa D-tuotannon uusia artisteja.
Aina kun uusi artisti kiinnitettiin D-tuotantoon, kävivät Danny ja Leila yhdessä artistin kanssa läpi kysymyksiä uuden laulajan tulevasta imagosta. Pohdittiin laulettavia kappaleita ja myös vaatetukseen liittyviä asioita. Ensimmäisiä D-tuotantoon kiinnitettäviä artisteja oli Kirka. (Salmelainen,2012.)
- … Ja sit tietysti aina vähän et minkälainen tyyppi ni sen mukaisesti sitten haettiin niitä. Sillon D halus että Kirka niinku puetaan uudelleen. Ni mä lähin sitä sitten opastamaan ja hankkiin sille vaatteita, ku se oli sillon niinku mun yks duuni, et mä aina hommasin näille uusille tuleville artisteille vaatteita. Mä olin aina niitä pukemassa. Aina ku tuli uus, ni Danny aina sano, että nyt lähette Leilan kans liikenteeseen.
Ideoita artistien pukeutumiseen haettiin ulkomaanmatkoilta, lehdistä, elokuvateattereista ja yksinkertaisesti vain kauppoja kierrellen.
- Aikakauslehdet oli ja sit tietenki ku hirveesti liikku kaupoissa ni aina sillalailla tiesi että nyt tää on… Mun mielestä Dannylla oli jotain ulkolaisia lehtiä. Ihan niinku tänäpäivänäki. Leffoista katottiin paljon.
Kyl mä leffoissa aina kävin ja varsinki sitten, jos oli just joku nuorisojuttu ja Dannyn kautta tietysti vielä kiinnostu kaikesta erilaisesta. Se taas sai ideoita kun se kävi niin paljon ulkomailla kattomassa. Me käytiin Pariisissa kattomassa konsertteja ja sieltähän tuli ideoita, kun ne oli edelläkävijöitä kaikessa.
Leila ja 60-luvun nuorisomuotia.
Leila on työskennellyt D-tuotannossa kohta 50 vuotta. Hän on edelleenkin edustavan näköinen nainen. Muodikkuus, tyylikkyys ja tyttömäisyys näkyvät pukeutumisessa. Värit ja asusteet ovat aina sopusoinnussa keskenään. Korkokengät kuuluvat jokaiseen asuun ja vain harvoin Leilalla voi nähdä tasapohjaisia kenkiä jaloissaan. Leilan tie muodin parissa on kulkenut pitkälti tutkimuksessa käytettävät teoriapohjan mukaisesti. Hän on aina ottanut innokkaasti vastaan uuden muodin. Vain harvoin muoti ei ole ollut hänelle mieleistä. Tällaisia muoti-ilmiöitä olivat mm. suuren suosion yleisesti saavuttaneen farkut. Muodilla on edelleen suuri merkitys Leilan elämässä, edustaahan hän edelleenkin niin D-tuotantoa kuin itseäänkin.
