15 heinäkuuta 2012

Mikasta Lapin Tangokuningas Aavasaksalla!
Mika on tuttu vieras myös Radio Pookin "puhelinlangatlaulaa"-ohjelmassa
Tornion kultakurkku Mika Jefremoff ei pettänyt ihailijoitaan, vaan kesti hyvin ennakkosuosikin paineet ja nappasi keskiyön aikaan Aavasaksan Aurinkomajalla käydyssä finaalissa ensimmäisen Lapin Tangokuninkaan tittelin.
Olavi Virran suurena ihailijana(jo toisessa polvessa) tunnettu Jefremoff kunnioitti tasan 40 vuotta sitten edesmenneen Mestarin muistoa ja veti "kovaa ja korkealta" Virran levyttämistä helmistä kappaleet Itämaista rakkautta ja Iltarusko plus ylimääräisenä Romanescan.
Mika, joka jätti osallistumatta tänä vuonna Seinäjoen tangomarkkinoiden laulukisaan, on reenannut ahkerasti oopperatenori Aki Alamikkotervon kanssa ja se myös kuuluu. Parhaillaan hän valmistelee kahtakin levyä, toista sooloalbumia ja Olavi Virta-tribuuttia. 
Jälkimmäisen kappaleista olen muutaman kuullut ja täytyy sanoa, että Jefremoffin ääni nimenomaan s o i  ja askel askeleelta hän kuulostaa enemmän ja enemmän esikuvaltaan Virralta.
Toiseksi Aavasaksan Lapin Tangokuningas-kisassa tuli Paavo Yrjänheikki Raanujärveltä ja kolmanneksi Petri Tanhua Ivalosta.
Naisten puolella Susanna Kunnari Lautiosaaresta valittiin Lapin Tangokuningattareksi. Vaikka laulu takelteli, hän pystyi voittamaan toisen rutinoituneen kilpailijan tervolaisen Annika Kontion. Kolmanneksi lauloi Tiina Pekkala-Korhonen Ivalosta.
Ensimmäistä kertaa järjestetty Lapin Tangokarnevaalit-tapahtuman tangokuninkaallisten valinta veti  Aavasaksan Aurinkomajalla perjantaina ja lauantaina siinä määrin runsaasti yleisöä, että ensi vuonna kisan huipennus pidetään Aurinkovaaralla  juhannuksena. 
Nyt ensimmäisellä kerralla eri puolilla Lappia järjestettiin kaikkiaan seitsemän alkukilpailua, joissa oli mukana yhteensä satakunta laulajaa.