05 elokuuta 2012

COOL OPERATOR, Umpitunnelin 20-vuotisjuhlan itseoikeutettu vieras!

Ensi lauantaina 11.8. juhlitaan Umpitunnelin 20-vuotispäiviä Torniossa. Keväällä ensimmäiset  pippalot pidettiin Ylläksellä, jossa legendaarinen menomesta sai alkunsa. Tornioonhan Umppari rantautui vuonna 1998.
Lauantain ohjelmallinen iltama alkaa klo 20.00 ja sen yksi pääesiintyjistä on oululainen Cool Operator. Yhtyeellä on paikka erityisesti Umpitunnelin isännän Reijo Angerian sydämessä, sillä bändin kaikki jäsenet ovat kirurgeja, joista yksi  leikkasi Reijon, kun hänellä todettiin syöpä.
Miten Cool Operatorin ja Reijon uskomaton "ensikohtaaminen" tapahtui, se kannattaa lukea Angerian mainiosta kirjasta 20 vuotta Umpitunnelissa. (www.umpitunneli.fi) 
Cool Operator perustettiin vuonna 1994 ja vuosien myötä siitä on kehittynyt vakavasti otettava rhythm`n`blues-orkesteri, jonka levyt ovat saaneet Suomen korkeimmalta alan auktoriteetilta Blues Newsiltä positiivista palautetta.
Alussa yhtye soitti peruukit päässä Suomirokkia aivan omissa lääkäripiireissä, välissä veettiin Hurriganesia, kunnes kivijalaksi muodostui Dr Feelgood-tyylinen poljento, johon syynä on varmasti yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen, basisti Pekka Kunelius.
- Kuusrockin keikka 1975 oli tietenkin viimeinen niitti intohimoiseen Feelgood-diggailuuni, mutta sitä ennenkin kaikki pubrokkiin viittaava oli mulle kova sana.
Yhtyeen nimeä vaihdeltiin alkumetreillä tiuhaan. Malpractise ja Case Report jäivät taakse vasta tammikuussa 1999.
- Kun alettiin tehdä esikoisalbumia, keksittiin Cool Operator. Silloin studion nurkissa paukkui -40-asteen pakkaset. Cool tuli siitä ja Operator, viiltäjä, on tietenkin viittaus meidän ammattikuntaan, Kunelius valistaa.
Dr Feelgood-ihailu vei Pekan tietysti yhtyeen keikoille ja 1980-luvulla myös bändin jäsenet tulivat tutuiksi.
Kun Cool Operator täytti 10 vuotta vuonna 2004, Kunelius pyysi Dr Feelgoodia synttärikeikalle Ouluun.
- Tuo 45 Specialin keikka oli alku yhteistyölle ja kolmena vuonna ollaan tehty Feelgoodin kanssa yhteiskiertue Lapin hiihtokeskuksiin. Lisäksi vuonna 2007 meidät kutsuttiin esiintymään Englantiin Long Islandille Lee Brilleauxin muistojuhlaan, jossa Feelgoodissa soittaneiden lisäksi, mukana olivat Eddie and  Hot Rods ja Little Bob Ranskasta.
Vaikka Cool Operator syntyikin vastapainoksi lääkärin työlle ja miehet lohduttavat yhä Oulun yliopistolliseen sairaalaan saapuvia asiakkaita, että he  leikkaavat paremmin kuin soittavat, vuodet ovat hioneet kirurgiyhtyeestä mainiosti toimivan bilebändin. Dr Feelgoodin ohella ohjelmistosta löytyy sinisäveliä muun muassa Fabulous Thunderbirdsiltä, Fleetwood Maciltä ja Canned Heatiltä.

COOL OPERATOR: Pekka Kunelius (urologi & basisti), Heikki Wiik (kirurgi & rumpali), Heikki Wiik (kirurgian erikoislääkäri & laulaja), Tero Rautio (kirurgian erikoislääkäri & kitaristi) ja Juha Koskenkari (tehohoitolääkäri & kitaristi)