maanantai 6. elokuuta 2012

Jukka Pojalta Matti Jurva-levy tammikuussa!

Suomen reggaekuningas Jukka Poika tunnetaan myös vanhan suomalaisen perinnemusiikin vaalijana. Vuonna 2009 häneltä ilmestyi Laulajan Testamentti-albumi, joka sisälsi Veikko Lavin lauluja. 
Kuva:Mediagents
Ensi tammikuussa on vuorossa tribuuttilevy Matti Jurvalle (1898-1943), jolla kuullaan muun muassa kappaleet Savonmuan Hilma, Väliaikainen ja Kaunis Veera.
Jurvan kuolemattomat laulut Jukka Poika tuo tähän päivään, höystäen kappaleita juurevilla ska- ja reggaerytmeillä. Erikoisvieraina levyllä vierailevat kevyen musiikin 90-vuotias mestari Erik Lindström ja laulava näyttelijä Irina Björklund.
Suomen Musiikin tuottamalla albumilla Jukka Poika työskentelee Pale Saarisen kanssa. Heidän yhteistyö alkoi palkitusta dokumentista Matti Pellonpää-Boheemi Elää, jonka musiikin Pale sävelsi. Elokuvassa Jukka Poika  "komppaa" Indican Jonsua Sydänten tiellä-tunnarissa.