24 elokuuta 2012

KURU (feat.Verneri Pohjola) esiintyy Ruskaswingeissä!
Oululainen Kuru-yhtye esittää kansanmusiikista vaikutteita ammentavaa tunturijazzia. 
Yhtye on perustettu vuonna 2003 ja aina Lapilla on ollut yhtyeen musiikkiin erityinen vaikutus.
– Meidän suhde pohjoiseen on sielunmaisema-tyyppinen; kokemukset luonnossa liikkumisesta, vaellukset erämaassa ja kunnioitus lappilaista elämäntyyliä kohtaan.
- Kurun musiikki pyrkii tarjoamaan hengähdyksen arjen kiireestä ja oravanpyörästä niin kuin Lappikin, kuvailee Kurun saksofonisti Jarkko Niiranen yhtyeen tavoitteita.
Hänen mielestä musiikin luomista ei yhtään haittaa, vaikkei poppooseen tällä hetkellä kuulukkaan yhtään lappilaislähtöistä.
- Lappilaisuusaste  rajoittuu tällä hetkellä siihen, että rumpalimme Eki Ekfors on asunut joskus muinoin Rovaniemellä.
Kuru soittaa Ruskaswingissä kaksi erilaista keikkaa. Ensimmäinen esiintyminen 14. syyskuuta  Hotelli Pyhällä edustaa Niirasen mukaan heidän debyyttialbuminsa Trace  tunturijazzia puhtaimillaan. Kuulijoille on luvassa myyttinen tunnin  matka meren ääreltä pohjoisen tuntureille, jossa Väinön kannel yhdistyy modernin jazzin kanssa. 
Toisessa konsertissa Pyhätunturin luonnonteatterissa Aittakurussa 15. syyskuuta klo 15.30 alkaen kuullaan sitten Kuru-yhtyeen uunituoretta albumia Enemmän.
- Levy esittelee niin kokoonpanoltaan kuin materiaaliltaankin uudistuneen Kurun. Kantavana ajatuksena meillä on ollut säveltää uutta musiikkia puhutteleviin ja osin riipaiseviinkin runoteksteihin, jotka ovat lähtöisin suurilta suomalaisilta runon mestareilta, Jarkko kertoo.
Mukana on muun muassa tekstejä Uuno Kailaalta, Kaarlo Sarkialta, Yrjö Jylhältä, Aleksis Kiveltä, Eino Leinolta, Lauri Pohjanpäältä  ja Aale Tynniltä 
- Vaikka on uudistuttu, on pyritty  säilyttämään Kurun uniikki
soundimaailma eli sävellyksissä soi edelleen jylhä suomalaiskansallinen sielunmaisema yhdistyneenä laulaja Mari Leppävuoren vahvoihin tulkintoihin.
- Tyylillisesti nyt liikutaan vapaasti jossain jazzin, kansanmusiikin, popin ja laulelman välimaastossa, Niiranen määrittelee ja kehoittaa Ruskaswingeihin saapuvia heittäytymään heidän musiikkinsa ja voimallisten runojen vietäväksi.
VERNERI POHJOLA
Lisähohtoa Kurun molemmille keikoille tuo trumpetisti Verneri Pohjola, yksi suomalaisen jazzin valovoimaisimmista kansainvälisistä nimistä. Kolmisen vuotta sitten Aurora-levystä Emmallakin palkittu Verneri, on löytänyt kurulaisisista hengenheimolaisia ja  ensi vuoden helmikuussa tunturijazzilla valloitetaan Japani, sillä he tekevät maahan kahden viikon yhteiskiertueen.
Kuru-yhtyeen piakkoin ilmestyvällä Enemmän-albumilla  vierailee Verneri Pohjolan lisäksi liuta muitakin huippumuusikoita kuten Sami Lassila, Niko Kumpuvaara, Joonas Widenius ja Oulu-kvartetti.
Kuru esiintyy nykyisin kokoonpanossa: Mari Leppävuori, laulu, Jarkko Niiranen, saksofonit, Jussi Jaako, kitarat, Sami Juntunen, piano, Jaakko Konttila, basso ja Eki Ekfors, rummut. 
www.ruskaswing.fi