Antti Mikkelinpoika Keksi
oli aikansa räppäri!
Se on Niemen kunnianosoitus Antti Mikkelinpoika Keksin tulvarunolle, joka kuvaa Tornionjoen tuhoisaa jäittenlähtöä vuonna 1677. Kirjailija kutsuu runoa Tornionlaakson kansalliseeppokseksi.
Fallvatten-romaani kertoo katastrofista, jossa iso joki tulvii, tällä kertaa Luulajajoki. Tunturissa on satanut taukoamatta koko kesän ja sade jatkuu vielä syksyllä. Voimaloiden juoksutusluukut ovat auki ja tekoaltaat ääriään myöten täynnä, kunnes valtava Suorva-allas pettää, ja vesi pääsee valloilleen ja vie kaiken mukanaan. Yhden kohtalokkaan päivän aikana lukija voi seurata ihmisten pakoa vesimassojen alta, kerrottuna temmolla, mielikuvituksella ja intensiteetillä, jonka vain Niemi osaa.Jo Mikael Niemen menestyskirjasta Populäärimusiikkia Vittulajänkältä löytyy huikea kuvaus veden voimasta ja jäistä vapautuvasta Tornionjoesta.
” Ne liukuvat toistensa yli kuin mannerlaatat, halkeavat, karjuvat ja valittavat. Ne rysähtävät pää edellä sillanpylväitä vasten, murskautuvat kiliseviksi jääpaloiksi. Ne päästävät sellaisia ääniä, joita ei kuule koskaan muulloin, räminää ja pauketta, natinaa, kuohuntaa, kahinaa, kalinaa, nitinää, ne ympäröivät kuin musiikki.”
Niemi kuulee jäittenlähdössä rock`n`rollin voiman ja tuota kuvausta tehdessään, hänellä oli mielessä yksi tietty runo.Hän kertoi haastattelussa.
- Minun jäittenlähtöni on ylistys Antti Keksille. Kun kirjoitin kohtausta, tein sen ainakin sata kertaa ennenkuin hyväksyin. Tornionjokilaaksolaisen kirjailijan näytönpaikka on kirjoittaa jäittenlähdöstä."
Antti (1622-1705) on ensimmäinen nimeltä tunnettu suomenkielinen kansanrunoilija, jonka kaksi runoa on säilynyt jälkipolville.
Syntyjään hän on nykyiseltä Ylitornion Kaulinrannalta. Avioiduttuaan 21-vuotiaana hän muutti ensin isännäksi Marjosaareen Keksin tilalle ja myöhemmin Torakankorvaan, joka on nykyään Tornionjoen Ruotsin puoleinen kylä nimeltä Korva.
Parhaiten Antilta tunnetaan Keksin laulu, joka kuvaa Tornionjoen jäittenlähtöä vuonna 1677. Toinen hiukan vanhempi niin sanottu Keksin herjaruno kertoo Ylitornion kirkkoherrasta Nicolaus Ulopolitaniuksesta, joka eli vuosina 1636-1676.
Antti oli maanviljelijä ja sotilas, mutta eniten häntä kiehtoi runonlaulu. Hänellä oli kulkijan mieli ja sanomisen pakko. Hän kiersi talosta taloon laulujaan esittämässä ja hän oli suosittu kansan parissa. Näillä reissuillaan hän tutustui laajemminkin Tornionjokivarteen, mikä näkyy erityisesti Keksin laulussa. Myös Norjan rannat kävivät Antille tutuiksi suurina katovuosina 1600-luvun lopussa, kun hän hankki leipää perheelleen.
Jo nyt Herra kesää tekee/ Luoja suuri suweapi/ Maria maata paljastaapi/ Tulwan tuopi tunturista/ Weden waaroista walottaapi/ Tornion jokeen johdattaapi.
Keksin laulussa on kaikkiaan 212 säettä ja sitä esitettiin Kalevala-mitassa. Runon suomenkieli on terävää, kantaaottavaa ja elävää, jonka takia teksti on säilynyt sukupolvesta toiseen myös muistiperintönä. Antti myös moralisoi, viljelee huumoria ja käyttää pistävää ironiaa ylempiään kohtaan. Hän ei tunne alemmuutta, vaan pientä vahingoniloa rikkaita kohtaan, joita tulvan hävitys kohtasi.
