torstai 2. elokuuta 2012

Raj-Raj Band sotkee sun pään!
Raj-Raj Band: Pajalan Pojat (RRB05)
Pikkuhiljaa Raj-Raj-kuume tuntuu leviävän Suomen puolellekin. Useampi suu jo puhuu  näistä Mikael Niemen Vittula-kirjasta tutun musiikinopettaja Gregerin entisistä oppilaista. Yhtyeen heinäkuiset piipahdukset Sääskisafarin matkassa Rovaniemen Lordin aukiolla ja Tornion Twinkkareilla ja ennenmuuta talvella Pellon Rohkihallissa(650 kuulijaa), ovat lyöneet vettä kiukaaseen ja tuoneet pajalalalaisbändille monta uutta lappilaisystävää.
Livenähän Raj-Raj Band on parhaimmillaan, mutta Pajalan Pojat-levyllä heidän monipuolisuus ja taito tulee vasta kunnolla esillä.
Albumilla on useita todellisia helmiä. Dave Lindholmin versiosta sai alkunsa Tupakka, viina ja villit naiset, mutta mitä siitä onkaan tullut näitten hirvenkaatajien hyppysissä. Tunnelmaltaan se on kohta lähempänä Chris Rean Road to hell-biisiä kuin tradia irlantilaislaulua. Vähemmän laulava Fredrik Isaksson on tässä elementissään ja miesköörin yhtyminen lauluun ja kielen vaihto välillä ruotsiksi, antaa aivan uutta poweria kuluneeseen klassikkoon.
Pajalan Pojat-levyllä on monia hanuristi Hans Notstenin löytöjä hänen laulunkeruumatkoiltaan ympäri maailman. Aivan lyömätön on Sydämensä kamari, jonka hän kuuli Michiganissa amerikansuomalaisen Les Rossin esittämänä. Raj-Raj Band on muokannut siitä tulisen rautalankatwistin, jossa loistavat laulaja Hassen lisäksi kitaristi Thore Wilhelmsson. Molemmat onnistuvat myös täysin toisentyylisessä, jatsahtavassa Ollikaisen testamentissa, josta tulee mieleen lähinnä Vesa-Matti Loirin tuotanto. Myös J.Karjalaisen ja Matti Jurvan tunnetuksi tekemä Juomaripoika on mainio. Siinä Notstenin laulua värittää "Kaunisvaaran Clapton" Örjan Mäki (Willy Clay Band) huuliharpulla ja dobrolla.
Oma lukunsa on tietenkin Hassen instrumentaali Jirga (=afgaaniksi sopimus), joka syntyäkseen vaati reissun Amerikkaan ja Italian Dolomiiteille.Se on sitä Raj-Raj Bandin uutta  haitarimusiikkia, jota edustavat myös tunnelman toisessa päässä Jonnas vals ja Farväl till Lena.
Tunnetusti  yhtye pitää myös perinteisen haitarimusiikin lippua korkealla ja senkin se tekee tyylillään. Esimerkiksi  humpissa Väärä vitonen ja Jerusalem on sellainen tappotahti päällä, että monen suomalaisen hyppysissä Kultainen harmonikkakin tippuisi jo kyytistä.
Tärkeä osa Raj-Raj Bandiä on tietysti  huumori. Luonnollisesti livenä hauskuus välittyy paremmin, mutta kyllä Rolf Digervall on saanut ladattua vääräleukaista replikointia myös Römppäbussiin, Seksikappaleeseen ja ennenkaikkea Rantakylän mieheen, jonka teksti tihkuu antiknapsuenergiaa.
Sanotaan, kun Raj-Raj Band lähtee keikalle, se lähtee pitämään hauskaa, ei töihin. Sama rento meininki tuntuu koskevan levyntekoakin. Hyvä niin! (4/5 Väylän Pyörrettä)