lauantai 26. marraskuuta 2011

Ailun kuolemasta 10 vuotta!
Saamenmaan henkinen isä Nils-Aslak Valkeapää oli pääsiäisenä 2001 oman kansansa parissa Norjan Kautokeinossa. Kun hän esitti tunnetuimman joikunsa Sami eatnan duoddariid, Saamenmaan tuntureita, yleisö nousi seisomaan ja lauloi mukana. Lämminhenkisessä konsertissa Ailu halusi kiittää tukijoitaan kolmen vuosikymmenen ajalta ja kun hän kumarsi omilleen illan päätteeksi, ilmassa oli jäähyväisten tuntu. Suuri joikaaja oli joikannut viimeisen kerran.
Palatessaan Japanista runojuhlilta saman vuoden marraskuussa, Valkeapää teki välilaskun Helsinkiin. Lentokoneessa hän oli kirjoittanut viimeisen runonsa: Lähden, jotta tulisin. Menen kauas, jotta lähellä olisin.
Nils-Aslak Valkeapään maanpäällinen matka päättyi 26. marraskuuta espoolaisystävänsä luo.
Ailun päätyö oli runoepos Beaivi, Ahcazan eli Aurinko, Isäni. Hän kiersi maailmaa kuusi vuotta ja keräsi liki 500 valokuvaa, vanhimmat niistä 1860-luvulta. Ailu kirjoitti oman ja kansansa historian ja samalla vahvisti saamelaisten uskoa omaan kulttuuriinsa. Teoksestaan hän sai vuonna 1991 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ja se on inspiroinut moninaisia taiteentekijöitä. Kaksi Ailun omaa levytystä Beaivi , Ahcazan ja Eanan Eallima Eadni pohjaajat tähän kirjaan.
Musiikin puolella Enontekiön Palojoensuussa syntynyt Valkeapää oli ensimmäinen, joka lähti uudistamaan saamelaista joikua. Ailu toi joiun tunturista ihmisten ilmoille. Kaikki alkoi 1968 albumilla Joikuja ja päättyi Norjan Lillehammarin talvikisoissa julkaistuun Dalveleaikkat-levyyn.
Hän teki loppuun asti yhteistyötä puhaltaja Paroni Paakkunaisen ja kosketinsoittaja Esa Kotilaisen kanssa. Kaikkiaan hän levytti parikymmentä levyä. Yksi mielenkiintoisimmista oli lintusinfonia Goase Dusse. Se syntyi hänen vaelluksillaan tunturissa ja hän kertoi ehtineensä viime hetkellä, koska moottorikelkkojen, mönkijöiden, moottoripyörien ja lentokoneiden ääniä oli jo vaikea välttää. Hän keräsi luonnon omaa musiikkia ja taltioi veden, tuulen, myrskyn, hiljaisuuden ja lintujen ääniä. Hän tallensi palan katoavaa arktista äänimaisemaa ja sai lintusinfoniastaan Prix Italia-palkinnon.
- Linnut vähenevät, kanta muuttuu ja Lappiin tulee enemmän ja enemmän etelän lintuja. Tänään luonnon luonnollisuus ei ole enää samaa kuin aiemmin, Ailu valitteli.
Valkeapää oli taiteen moniosaaja. Hän kirjoitti: Joiku on runoa. Runo piirtää kuvan itse elämästä. Kuvista tulee musiikkia. Kaikki on osa kaikkea.
Hän ehti olla monessa mukana. Hän oli muun muassa alkuperäiskansojen kulttuurikoordinaattori, Lapin läänintaiteilija ja saamelainen kyläpäällikkö saamelaisnorjalaisessa elokuvassa Tiennäyttäjä (Ofelas), joka oli aikanaan Norjan Oscar-ehdokas.
Ailu innosti muun muassa Mari Boinea ja Wimmeä rikkomaan rajoja ja tekemään omaa musiikkia, mutta hänet muistaa myös nuori sukupolvi.Tässä pari hienoa esimerkkiä: Sofia Jannok: Sami eatnan duoddariid ja Intrigue:Aillohas . Kuuntele myös: Nils-Aslak Valkeapää & Esa Kotilainen - Beaivi, Áhcazan ja
Nils-Aslak Valkeapää: Porojoiku-show