03 marraskuuta 2011

Mämmilän Markuksen duo saa kehuja The Guardian-lehdeltä!
Markus Krunegård, Laakso-yhtyeestä ja omasta soolourastaan Ruotsissa tunnettu artisti, jonka äidin suku Syväniemi tulee Pellon Mämmilästä, piti välivuoden musiikista. Hän kiersi maailmaa, meni naimisiin ja tuli isäksi.
Nyt hän on back in bisnes!
Elokuussa VPU uutisoi uudesta ruotsalaisduosta Serenades, jonka Markus oli perustanut yhdessä Shout Out Louds-laulaja Adam Oleniuksen kanssa.
Nyt englantilainen The Guardian-lehden musiikkitoimitus on valinnut kaksikon päivän bändiksi ja kappaleen Earthquakes yhdeksi vuoden biiseistä.
- Olemme rakastuneet ruotsalaisduo Serenadesiin, joka on kiinnitetty Lady Gaga-mentorin Martin Kierszenbaumin Cherrytree recordsille. Emme tiedä kuinka kauan rakkaus kestää, mutta tällä hetkellä heidän Earthquakes on yksi parhaista ja kaunemmista kappaleista, mitä oolemme kuulleet tänä vuonna.
The Guardian vertaa pakahduttavan tunteellista viulujen kyllästämää kappaletta Prefab Stroutin ja Scritti Polittin poppiin.

-Täytyy myös mainita A-ha. Earthquakes kuullostaa aivan Take on me- ja Hunting high and low-biiseiltä; puhtaalta electropopmelankolialta, lehti kirjoittaa.
The Guardianin musiikkiväki on kuunnellut, myös koko Serenadesien vuonna 2012 Brittein saarilla julkaistavan nimikkoalbumin ja vaikutteet lehti löytää suosikkilaulun tavoin 1980-luvun suosikeilta.
Kuuntele lisää kaksikon musaa täältä! http://pl.ayli.st/Serenades