04 marraskuuta 2011

Maria; lauluntekijä,
musiikkiekspertti muotifirmassa ja Finland Foundationin Vuoden Esiintyjä 2012!
Torniolaissyntyinen, nykyisin Los Angelesissa asuva Maria Kizirian ehti tehdä yhden suomenkielisen albumin Olipa Kerran vuonna 1999, ennenkuin rakkaus vei hänet rapakon taakse ja hän jätti lupaavan uransa Suomessa. Amerikassa hän on julkaissut myös yhden albumin On the Rocks, jonka hän työsti suurelta osin isänsä Jake Voutilaisen kanssa.(Yksi levyn sykähdyttävimmistä raidoista Rebel heart löytyy myös kokoelmalta Music From Torne Valley II!)
Nyt Maria on siirtynyt Network-mallitoimiston palvelukseen. Hän emännöi muun muassa Miss Suomi-kruunusta luopuneen Pia Pakarisen äskeistä Los Angelesin vierailua, vaikka Marian toimenkuvaan kuuluu pääasiassa toimiminen firmassa musiikkieksperttinä ja auttaa musiikkialalle pyrkiviä laulutaidon omaavia malleja.
- Missään nimessä en ole luopunut omasta musiikkiurastani. Päinvastoin, tämä on minulle äärimmäisen iso askel eteenpäin, sillä minun musiikkia käytetään Networkilla moniin eri tarkoituksiin, Maria kertoo.
Network-firma edustaa 12 000 mallia ja 35 mallitoimistoa ympäri maailman ja sitä johtaa muotimoguli Paul Fisher, jonka mallilöytöihin kuuluvat muun muassa Naomi Campell ja Nicky Hilton.
Vapaa-aikanaan Maria on osallistunut entistä tiiviimmin myös amerikansuomalaisten toimintaan. Kesällä hän lauloi muun muassa FinnFesteillä Finlandia-hymnin ja nyt Amerikan vanhin yhdistys yli 50-vuotias Finlandia Foundation on valinnut hänet Vuoden Esiintyjäksi 2012. Se merkitsee hänelle ensi vuodelle täyttä kalenteria ja esiintymisiä suomalaissiirtolaisille ympäri USA:n.
Los Angelesin siirtolaisyhteisön painostuksesta Maria lähetti myös laulunsa Everything`s OK Suomeen Uuden Musiikin Kilpailuun. Viime vuonnahan Maria pääsi miehensä Paulin vanhempien kotimaan Armenian Euroviisufinaaliin laulullaan Little Red Riding Hood, mutta tänä vuonna hänen kappale ei päässyt Suomessa 40:n joukkoon.
Kolumnissaan Networkin kotisivulla, Maria ihmetteleekin valituiksi tulleita ja olivatko loput 500 laulua tosiaan niin huonoja, etteivät kelvanneet kilpailemaan Suomen Euroviisu-edustuksesta. Lue Marian teksti ja kuuntele hänen laulunsa täältä! http://www.networktalentcommunity.com/articles/_/talent/eurovision-r439