maanantai 14. marraskuuta 2011

Janne, metallimies Jamaikan auringon alla!
Tornion musiikkipiireissä Janne Anttila muistetaan uuden sukupolven musiikintekijänä ja parhaiten sinfonista metallia soittavasta bändistä Polar Night Fandango.
Pari vuotta sitten hän pakkasi rinkkansa ja lähti opiskelemaan matkailualaa Bournemouthin yliopistoon Brittein saarille.


Janne, mikä sai sinut jättämään kotikaupunkisi, Tornion?
- Tietysti Suomessakin olisi voinut vastaavaa alaa opiskella, mutta koulua tärkeämpi tekijä oli ehdottomasti mahdollisuus kokea uutta ja nähdä maailmaa ja muunkinlaista kulttuuria kuin Twinkkarit ja Cult Cineman harvat bändi-illat, joita niitäkin piti olla itse järjestämässä.
- Minun aiemmista ulkomaanreissuista suurin osa oli siihen asti suuntautunut Haaparannalle ja kahdesti tuli käytyä Unkarissa Raumon koulun yläasteen kanssa.
Nyt majailet jo Jamaikalla! Mitä siellä puuhaat?
- Tulin tänne tekemään työharjoittelua, jonka tulee kestää yhteensä 40 viikkoa. Tämä on siis osa opintojani. Työskentelen tällä hetkellä Great Huts nimisessä lomakohteessa Port Antoniossa, kolmen tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Kingstonista. Nettisivut löytyy osoitteesta
http://www.greathuts.com/ jos kiinnostaa vilkaista. Kannattaa tulla käymään. Suosittelen!
Miten päädyit juuri Jamaikalle?
-Surffailin netissä etsien paikkaa, jossa haluaisin työskennellä edellämainitun työharjoittelun ajan. Lähetin sitten 10 hakemusta kaikista "siisteimpiin" paikkoihin ympäri maailmaa ihan niiden nettisivujen perusteella. Great Hutsista tuli sitten sen verran lupaava vastaus, että elokuun 1. päivä olinkin sitten jo toisella puolella Atlanttia.
Onko paikka vastannut odotuksiasi?
- Avoimin mielin lähdin matkaan, ja kyllä tämä on vähän kuin olisi toiselle planeetalle tullut. Mutta hyvällä tavalla. Sanotaan vaikka näin, että tunnen oloni henkisesti ja fyysisesti paremmaksi kuin pitkiin, pitkiin aikoihin...
- Kyllä tänne saattaisi tulevaisuudessa rakentaa vaikka talonkin, mutta ensi vuonna menen taas Britteihin ja toivottavasti valmistun koulustani 2013. Sen jälkeen tie on taas avoinna.
Millaista elämänmeno on siellä, onko se lunkimpaa kuin Suomessa?
-Kirjoittelin tuossa juuri kirjeen Great Hutsin omistajalle, joka toimii lääkärinä Washington DC:ssä. Pyysin, että saisin hieman vapaammat työajat. Great Hutsin toimitusjohtaja sai nimittäin vastikään potkut, jonka jälkeen olen saanut aika paljon lisävastuuta. En kuitenkaan haluaisi olla koko paikan johtaja. Töitä ja stressiä on vähän liikaa opiskelijalle.

Sitä paitsi aion tehdä täällä ollessa pientä sivubisnestäkin, sillä Blue Mountain tuottaa nimittäin maailman parhainta kahvia! Mutta taitaa olla parempi etten kerro aiheesta enempää, sillä Kela leikkaa vielä multa opintotuen pois.

Jamaikahan on reggaen kehto. Miten musiikkimiehenä, oletko mukana jo Port Antonion kuvioissa.

-Musiikkipiirit täällä ovat melko pienet. Itseasiassa viime lauantaina soitin kitaraa ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Kaverina mulla oli vuokraemännän mies, vanha hippi ja blueskitaristi Chicagosta ja eräs paikallinen rasta, joka soitti rumpuja.
- Oli mielenkiintoinen rumpali. Hän halusi soittaa Black Sabbathia ja diggaili kovasti John Bonhamista, vaikka eivät jamaikalaiset yleensä oikein ymmärrä rockin päälle. Ajattelin, että ensi kerralla soitetaan sitten Bob Marleya, mutta vähän raskaammalla otteella kuin Bob aikoinaan.
Kerroit e-meilissä aiemmin, että Great Hutsissa kuvataan paljon videoita sen luonnonkauneuden vuoksi. Voitko suositella jotain artistia, johon kannattaisi tutustua?
- Mainitaan nyt vaikkapa Janine "Jah9" Cunningham
. Voin sanoa, että hän tulee olemaan ison luokan tähti ja hänestä varmasti kuullaan tulevaisuudessa. Kaikin puolin oikein mukava nuori nainen, joka valmistelee ensimmäistä CD-levyään.( Kuuntele biisi... Jah9:Legitimate!)
- Minulla kävi nimittäin erittäin hyvä säkä vuokraemännän suhteen, sillä hän on muotisuunnittelija, ja tekee asuja muusikoille muun muassa juuri Jah9:lle.
Torniossa sinulla oli bändi Polar Night Fandango, jossa soittivat Jani Niemelä, Valtteri Isometsä ja Ilkka Kalliainen. Vieläkö se on olemassa?
- Yhtye on edelleen elossa, ja ollaan juuri nauhoittamassa ensimmäistä pitkäsoittoa. Pieni probleema on tietenkin se, että asun toisella puolella maailmaa. Facebookissa yritän niille sitten aina huudella että tekisivät jotain, mutta tuntuvat olevan vähän turhan kiireisiä siellä Babylonin koneistossa.
- Tammikuussa aion tulla visiitille Suomeen. Silloin pitää vissiin käydä ensin mutka Tampereella kysymässä rumpalistilta, että voisiko se vaikka soitella jotakin sinne levylle ja sitten Oulussa kitaristin kanssa oluella ja basistille voisin viedä tuliaisiksi vaikka rommipullon.
Ehtikö yhtye julkaista yhtään levyä ?
-Yksi 4 kappaleen äänite The Demo of Decadence on ehditty tehdä. Se on tällä hetkellä loppuunmyyty, mutta toki biisit ja videot löytyvät YouTubesta ja MySpacesta.
Tekemäsi PNF:n musiikkihan on melankolista. Onko se muuttunut Jamaikalla aurinkoisemmaksi vai pysynyt pilvipoutaisena?
-Tavallaan joo. Tekee kieltämättä mieli laittaa vähän enemmän perkussioita ja erilaista saundia biiseihin. En tiedä onko se nämä +30 asteen kelit vai ruokavalio vai joku paikallinen yrtti vai mikä, mutta jostain syystä tosiaan tuntuu, että välillä se aurinko pilkistää sieltä pilvien lomasta. Torniossa oli varsin harmaata, ja se peilautuu aika helposti musiikkiin.
Opiskelun lisäksi, millaisia musiikillisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?
- Bournemouthissakin tuli tutustuttua paikalliseen musiikkiskeneen. Kavereiden bändi nimeltä Typheous jäi hyvin mieleen. Bändissä vaikuttavat muun muassa kaksoissiskot, joiden asenteesta tykkään ja on hyvin mahdollista, että tehdään jonkinlaista yhteistyötäkin kun taas palaan Englantiin.
- Brittikiertue voisi olla kova sana Polar Night Fandangon kanssa vuoden päästä.
- Parit musiikkivideot ajattelin myös tehdä Jamaikalla olon aikana. Niihin aurinkoisempiin biiseihin, joita meiltä ehkä kaksi kappaletta just ja just löytyy.

Janne PNF-videolla Rise and shine patikoi Lapissa !